Tyylimurun Tiinan blogissa oli kiva haastejuttu, ja minä päätin tarttua samaan haasteeseen. Siinä kerrotaan tämän hetken tuntoja ja ”paljastetaan” kaikenlaisia totuuksia ja tunnustuksia omasta elämästä, tavoista ja arkitouhuista.

JATKA LAUSETTA….

En ymmärrä… miten kodin nurkat, tasot, lattiapinta-ala ja kaapit sotkeentuvat hetkessä, vaikka siivoaisin niitä kuinka. Tai no, en siivoa niitä ”vaikka kuinka”, mutta kun ryhdistäydyn ja siivoan, ei mene kuin hetki ja paikat ovat epäjärjestyksessä. Miehellä kaikki pysyy siistinä.

Seuraavaksi ajattelin… tehdä viikon kahvakuulatreenin. Vaikka aluksi tuntuu, ettei millään viitsisi tai jaksaisi kerätä kaikkia tamineita olohuoneen treeninurkkaani, lopulta se aina kannattaa. Treenin päätyttyä on aina sopivasti hiki ja hyvä mieli.

Viime aikoina… olen edistänyt hiljalleen työhuoneen kunnostusta, suunnittelut terassin kesäkukkia ja alapihan kasvihuonetta. Pian on toukokuu – ja minulle tulee kiire.

En osaa päättää... juuri mitään tai mistään. Olen tyypillinen vaaka ja vaikka olen kärsimätön, nopea ihminen, puntaroin asioiden eri puolia pitkään ja hartaasti. Tämä koskee etenkin pieniä valintoja: laitanko vihreät vai vaaleanpunaiset korvakorut, valitsenko kahvilassa pullan vai kakunpalan, mikä Nanson uusista pellavaunelmista olisi kaikkein kivoin ja käytännöllisin kesää ajattelen, mihin ravintolaan menisimme illalliselle ja niin edelleen. Olen jossittelija ja pohtija. Mutta. Kun minun pitää tehdä työelämässä tai kotona isoja valintoja, olen sekunnissa tehnyt päätökseni.

Muistan ikuisesti… lasteni syntymät. Minulla on hyvä valokuvamuisti ja muistan tarkoin kaikenlaista olennaista ja turhanpäiväistä. Lasten syntymät ovat olleet elämäni onnellisin ja isoin asia, niitä en varmasti unohda koskaan. Muistan tunnelmat, värit, hajut, synnytysosaston huoneen numeron, kätilöiden nimet, mieheni tekemiset ja lausahdukset, miltä lapset näyttivät vastasyntyneinä, miten he itkivät – muistan melkein jokaisen supistuksen.

Jos saisin yhden toiveen se olisi… hyvin kliseisesti maailmanrauha. Se ei vaikuta ehkä ihan suoraan juuri minuun, juuri tässä hetkessä, mutta se vaikuttaisi niin moneen isoon asiaan kaiken taustalla.

Päivän paras juttu… on valkeneva aamu. Olen aikaisin aamulla parhaimmillani, kaikki uusi ja ihmeellinen on vielä edessä, energiataso on korkealla. Aamukahvi some- ja uutistarkasteluineen on yksi päivän parhaimmista hetkistä.

Viikko sitten… elin ehkä kevään kiireisintä työviikkoa, tarkastelin to do -listaani ja meinasin sotkeutua omiin aikatauluihini. Viikko sitten lenkkeilin ystäväni kanssa ja hain lähikaupan postilta Marimekon ystävämyynnistä tilamaani mekon. Olin siitä iloinen.

Kaikista pahinta on… liiallinen raamitus, ohjeistus ja kontrolli. Tämä trio voi pilata mukavankin kokonaisuuden on kyse sitten työstä tai kotiasioista. Minusta parasta on saada olla oma itsensä, toimia oman osaamisensa, vahvuuksiensa ja tapojensa mukaisesti hieman löyhemmässä raamissa ja ohjauksessa. Luovuuden ja persoonallisuuden pitää saada tulla esiin melkein kaikessa tekemisessä. Kotona liiallinen kontrolli – myös liialliset rutiinit ja kaavoihin kangistuminen– voi pilata monta mukavaa vapaahetkeä.

Salainen taitoni on… valokuvamuisti. Omaan hyvin tarkan ja täsmällisen valokuvamuistin. Se on supervoimani, ja sen keinoin olen aina oppinut helposti, hallinnut monia samanaikaisia asioita suvereenisti ja esimerkiksi ollut hyvä piirtämään (siinäkin tällainen muisti on etu). Muistan asioita paitsi omasta myös puolisoni kalenterista muutamien kuukaudenkin päähän, jos vain olen kerrankin katsonut kalenteria, muistan tenttialueiden sivut, kappaleet, kuvat, sanat ja otsikot, joiden avulla muistan myös vastaukset kysymyksiin. Muistan ihmiset, yksityiskohdat ja epäolennaiset. Kaksitoistavuotiaalla on samankaltainen muisti kuin minulla.

Minulla on pakkomielle… saada ensimmäinen kupillinen itse keittämästäni aamukahvista. Tämä on pyhä, ja perheeni – lähinnä tässä yhteydessä puolisoni – tietää sen.

Söin tänään… aamupalaa, lounasta ja päivällistä. Väleihin mahtui päiväkahvi voileipä-välipalalla. Illalla syön vielä iltapalan, joka on melkein aina kaksi isoa ruisleipää ja kupillinen teetä.

Ärsyttävintä on… ajattelemattomuus. En kestä ihmisiä, jotka ajavat ostoskärryllään päin, etuilevat, tuuppivat ja tuhisevat kahvilan tai kaupan jonoissa tai laukovat epäkohteliaita ajatuksiaan ei-niin-sopivissa tilanteissa. Olen sitä mieltä, että melkein aina ehtii ajattelemaan ennen kuin alkaa toimia.Toiseksi ärsyttävintä on politiikkaränttääminen tai politiikalla ränttääminen. Hyi.

Tekisi mieli… hankkia muutama uusi kesämekko. Jotain pellavaa, pellavaa, pellavaa. Ensin pitää kuitenkin tarkastella kaapit, olemassa olevat vaatteet ja vasta sitten vetää ostohousut jalkaan.

Minusta on söpöä… nähdä raparperin kasvavan. Tiedän, tämä on ihan hassu ja hullu vastaus, mutta täyttä totta. Minusta on ollut ihana seurata ystäviä ja tuttavia, jotka ovat päivittäneet someen kuvia raparperien punertavista aluista, ”nupuista”. Kesä tulee, minä olen valmis!

Hävetti… kun eräässä hankevalmistelussa en ollut perillä sosiaalialan englanninkielisestä sanastosta, vaan jouduin tarkastamaan monia käsitteitä ja sanastoa useasti hanketapaamisen aikana. Toisaalta ymmärrän, etten voikaan osata käsitteistöä sujuvasti, sillä en ole sosiaalipuolen asiantuntija vaan kansanterveystieteilijä. Onneksi sain hieman anteeksi sillä, että osasin ihan hyvin digitalisaatioon liittyvän keskustelun ja pystyin ottamaan siihen osaa ketterästi. Kaikesta selviää.

Tähän on tultu.

Minna

P.S. Kasvokuva on tyttären ottama, siinä on käytetty jotain filtterinä, jolla aikaisin aamusta rypyt silottuivat. Aamupöhnästä ei ollut jäljellä kuin hiukan hapsollaan olevat hiukset.Ihan kiva.