Olen lukenut ja kuunnellut varsin hyviä kirjoja tämän kevään aikana. Hyviä kirjoja on monenlaisia. Niitä kaikkia yhdistävät koukuttavuus, oikeellinen kieli, kerronnan sujuvuus, tarinan mielenkiintoisuus. Hyvä kirja tarkoittaa itselleni vähintään kolmen tähden teosta, mestariteokset ansaitsevat viisi tähteä.

Kokosin kolme kivaa kirjaa kevääseen – nämä ainakin kannattaa listata omaan lukemistoon.

Maija Kajanto: Sitruunakevät

Maija Kajanto teki sen taas: kirjoitti ihana kepeän, kivan ja mukaansa tempaavan kirjan. Kuten aiemmin olen todennut, ihminen tarvitsee elämäänsä kivoja ja koukuttavia tarinoita sekä kepeyttä kaiken kiireen keskelle.

Sitruunakevät on Kajannon Kahvila Koivu -kirjasarjan neljäs osa. Kristiina Kivimaa (tutuimmin Krisse) ja Tommi ovat viettäneet vuoden Adrianmeren rannalla. Kevään lähestyessä he palaavat takaisin Suomeen. Pyhävirralla monet asiat ovat muuttuneet: Kahvila Koivu on vaihtanut omistajaa, osa vanhoista ystävistä on poissa ja Krissen voimat ovat ehtymässä. Samaan aikaan Krissen ja Tommin uusi koti nousee Pyhäjärven rannalle. Kaikki ei kuitenkaan suju odotetusti, sillä Kristiina kokee suuren menetyksen eikä sopeutuminen tilanteeseen ei ole helppoa.

Kajannon tarinankerronta on sujuvaa ja teksti helppolukuista. Kirjailija onnistuu sekä kerronnallisesti että kielellisesti: kieli on ihailtavan oikeellista ja selkeää.  Kirjan juoni on ennalta arvattava ja tarina paikoin naiivi, mutta juonenkäänteet eivät kuitenkaan olleet ihan ilmiselviä. Dramatiikkaakin oli saatu ”säröksi” muuten varsin kepeään tarinaan.

Kirjailijalla on kyky luoda eläviä hahmoja, joiden väliset suhteet ja sisäiset ristiriidat heräävät eloon teoksessa, vaikka henkilöhahmot eivät juuri kehity kirjasarjan aikana. Kajannolla on taito luoda tunnelmallisia kuvauksia niin Pyhävirran maisemista kuin hahmojen tuntemuksista. Teoksen tematiikka, kuten perhesuhteet, rakkaus, menetykset ja identiteetin etsintä, tekee siitä hyvinkin samaistuttavan ja helposti lähestyttävän. Sarjan paras kirja, viisi tähteä!

Annie Ernaux: Vuodet

Annie Ernauxin Vuodet on merkittävä teos, josta kirjoitin aiemmin arvioin blogiin. Teos kuvaa yksilön elämänkaarta ja samalla ranskalaisen yhteiskunnan muutosta. Teos on poikkeuksellinen omaelämäkerrallinen kertomus: se yhdistää henkilökohtaisen tarinan laajempiin yhteiskunnallisiin ja historiallisiin kehityskulkuihin. Se on kollektiivinen muistelma, joka on intiimi ja tunnistettava, yksityinen ja yleinen.

Teos alkaa kuvauksella kirjoittajan omasta syntymästä ja jatkuu kattavasti läpi hänen elämänsä eri vaiheiden. Ernaux käy läpi elämäänsä vuodesta 1940 vuoteen 2006. Kirjailija käsittelee leikekirjamaisessa teoksessaan erilaisia teemoja, kuten perheen merkitystä, naiseuden kokemuksia, yhteiskunnallisia muutoksia ja ajan kulkua. Hänen kielellinen tarkkuutensa ja kykynsä kuvailla arkisia hetkiä tekevät tarinasta aidon ja elävän – koukuttavan.

Yksi kirjan keskeisistä vahvuuksista on kirjailijan kyky yhdistää yksilön kokemukset laajempiin yhteiskunnallisiin ja historiallisiin konteksteihin. Vuodet-teoksen henkilökohtaisuus ja rehellisyys tekevät kerronnasta koskettavaa ja aitoa. Ernaux ei pelkää käsitellä vaikeitakaan aiheita tai paljastaa omia heikkouksiaan, mikä tekee kerronnasta inhimillistä ja helposti lähestyttävää. Lisäksi se sisältää symboliikkaa ja metaforia, jotka syventävät tarinan merkityksiä ja teemoja. Viiden tähden mestariteos.

Karolina Ramqvist: Leipää ja maitoa

Ruotsalaiskirjailija Karolina Ramqvistin Leipää ja maitoa -muistelmateos seuraa neljän sukupolven naisia, joilla kaikilla on erilainen suhde ruokaan. Kirjassa keskitytään henkilökohtaisiin ruokamuistoihin ja -mielleyhtymiin. Samalla teos kuvaa suomalaisillekin tuttua elintason nousua ja kokonaisen elämäntavan mullistusta 1900-luvun Ruotsissa.

Minäkertojan lapsuus rakentuu ruokamuistojen kautta, ja kaikki kietoutuu ruoan, sen maun ja merkityksen ympärille. Kirjailija käsittelee epätervettä suhdettaan ruokaan ja sitä, miten se on värittänyt hänen elämäänsä aikuisuuteen asti.

Leipää ja maitoa on kerronnallisesti onnistunut ja hieno teos. Sen tunnelma säilyy läpi tarinan intensiivisenä mutta lämpimänä, teksti on paikoin korutonta. Kerronta on vaikuttavaa ja saa tempaistua lukijan ja kuuntelijan nopeasti mukaansa. Tarinallisuudessaan kirja muistuttaa romaania, vaikka se on luokiteltu muistelmaksi.

Aluksi ajattelin, että käsissäni ja korvillani on mestariteos, mutta hieman ennen puoliväliä muutin mieleni: toisteisuus, paikallaan junnaaminen ja liiallinen ja yksityiskohtainen kuvailu saivat minut kyllästymään. Puolivälin jälkeen tarina ryhdistäytyy ja kirja vie uudelleen mennessään. Lopulta teos jäi kolmen tähden, ”hyvä kirja” -tasolle, ja voin sitä lämpimästi suositella kevätlukemistoon.

Tähän on tultu.

Minna

Kuvakoonnin kuvat kustantamoiden mediapankista.