Olen aiemmin kertonut, että esikoisemme sairaus on elämäni vaikein asia. Olen saanut monesti kommentteja ja kysymyksiä aiheesta sekä vakilukijoilta että blogiin tämän aiheen tiimoilta eksyneiltä. Niiden myötä olen joutunut palaamaan paitsi kirjoitukseen myös sen taustalla olevaan vaikeaan asiaan.

Olen käynyt läpi raskaimpia vuosia, selviytymistä, lapsen elämää. Olen palannut Heinolan reumasairaalan osastolle ja potilashotelliin. Olen ahdistunut, kauhistunut ja liikuttunut – onneksi olen ollut myös helpottunut. Lapsi selvisi. Minä selvisin. Me selvisimme.

Ystäväni kysyi taannoin, kun asia tuli esille Aurajokilenkillä, että mitä sanoisin nyt itselleni, jos kohtaisin itseni 30-vuotiaana istumassa poikani vierellä tai potilashotellin pikkuruisen huoneen sängynlaidalla. Miten lohduttaisin, miten tsemppaisin eteenpäin? Päätinkin kirjoittaa kirjeen itselleni ja käydä asian vielä kerran läpi sitä kautta.

Kirje 30-vuotiaalle minulle

Hei, sinä siellä reumasairaalan lastenosaston kamalassa päivähuoneessa!

Kun luet tätä kirjettä, on aika rientänyt liki 20 vuotta eteenpäin, tulevaisuuteen. Kerron heti ensi riveillä jotain positiivista: kahden pojan lisäksi olette saaneet iltatähtitytön ja perheessänne on kaikki hyvin. Molemmat pojat ovat lentäneet pois pesästään, he opiskelevat ja käyvät työssä.

Esikoisen sairaus on saatu uudella lääkityksellä kuriin, ja hän on löytänyt rinnalleen upean nuoren naisen. Hän hymyilee ja katsoo eteenpäin. Pian 13-vuotias tytär on esikoisenne näköinen ja oloinen, heissä on paljon samaa.

Älä anna epävarmuuden tai pelon hallita elämääsi

Tiedän, että juuri nyt on hankalaa. Tiedän myös, että te selviätte. Haluankin ihan ensimmäisenä sanoa, että olen ylpeä sinusta. Olette kulkeneet pitkän matkan ja kohdanneet matkan varrella monia haasteita, mutta myös selviytyneet niistä. Haluan muistuttaa sinua siitä, että sinä olet tarpeeksi. Sinä riität puolisona, äitinä, naisena ja työntekijänä.

Älä anna epävarmuuden tai pelon hallita elämääsi, vaan luota itseesi ja läheisiisi, perheeseesi. Usko tai älä, 17 vuoden kuluttua sinä yltiöpositiivinen porskuttaja vannot sen nimeen, että asioilla on tapana järjestyä – aina. Tavalla tai toisella.

Tiedän, että kohennat ryhtiäsi, kun kerron tämän: olet luonut ainutkertaisen siteen poikaasi. Hän luottaa sinuun ja sanoo sen ääneen, hän turvautuu sinuun kimuranteissa tilanteissa ja jakaa sinulle elämänsä kohokohtia. Te nauratte yhdessä ja yhteen ääneen. Hän uskaltaa katsoa silmiin ja puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Ja siitä sinun pitää äitinä olla erityisen iloinen ja ylpeä.

Älä itke. Ei ole mitään hätää

Tiedän, että toivot ammattilaisten lohduttavan sinua, mutta he eivät ole lohduttaneet. Toivot tukea ja fyysistä läsnäoloa puolisoltasi, mutta et sitä sairaala-aikoina saa miehesi työn ja työmatkojen vuoksi. Hän on kertonut myöhemmin, että olitte jatkuvasti mielessä. Kun aikaa kuluu, nämä sanat lohduttavat.

Haluankin muistuttaa siitä, että et ole yksin. Vaikka elämä saattaa joskus tuntua raskaalta ja yksinäiseltä, muista, että sinulla on ihmisiä ympärilläsi. He rakastavat sinua ja välittävät sinusta, vaikka he eivät olisi jatkuvasti fyysisesti vierelläsi. Älä epäröi pyytää apua, kun sitä tarvitset, ole avoin vuorovaikutukselle. Tukiverkostolla on ihmeitä tekevä voima.

Anna itsellesi lupa olla haavoittuva

Elämässä on paljon asioita, joita emme voi hallita. Joskus on hyväksyttävä, että meillä kaikilla on heikkoja hetkiä. Ole lempeä itsellesi sellaisina aikoina ja muista, että olet vahva ja kykenevä toiminnan nainen. Älä välitä nykykollegoittesi kummallisista kommenteista ”lomasta Heinolassa” äläkä odota ihmisistä tai ihmisiltä liikoja. Pidä katse tiukasti horisontissa. Pidä itsesi ja lapsesi puolia. Taistele.

Vaikka sinusta tuntuu, että tärkein tehtäväsi on olla lapsesi asianajaja, totuus on, että tärkein tehtäväsi on olla äiti. Pidä pojasta kiinni ja lohduta. Ota syliin ja silitä. Voit luvata hänelle, että kaikki järjestyy.

Ja kuten jo muutama rivi sitten kirjoitin, on selvää, että olet tässä onnistunut. Olet elänyt lapsen rinnalla uhmaiät, murrosiät ja kaikenlaiset Heinola-reissut. Olet saanut osasi lapsen erilaisuuden kokemuksesta.

Olet joutunut lupaamaan, vannomaan ja pahoittelemaan, ottamaan syyt niskoillesi. Olet ollut vierellä, vaikka on ollut hankalaa. Hei sinä siellä, olet näiden kautta luonut aivan mielettömän yhteyden lapseesi. Älä turhaan tunne huonoa omaatuntoa.

Muista unelmoida

Jos tietäisit, miten hyvän elämän tulette elämään, sinua hymyilyttäisi. Havahtuisit päivähuoneen sohvannurkasta lapsen leikin ääreltä, kirmaisit kolkkoja käytäviä pitkin sairaalan kahvioon ja julistaisit koko reumasairaalan väelle, miten unelmista tulee lopulta totta! Haluankin rohkaista sinua unelmoimaan.

Vaikka olet kokenut pettymyksiä ja vastoinkäymisiä, älä koskaan lakkaa unelmoimasta. Älä pelkää asettaa tavoitteita ja pyristellä niitä kohti vimmatusti. Sinulla on voimaa ja kykyä saavuttaa mitä tahansa, mihin todella sitoudut. Älä anna vaikeuksien tai esteiden pysäyttää itseäsi. Älä anna kenenkään latistaa tai lannistaa sinua. Ole aina oma itsesi.

Tärkein vinkki, jonka voin sinulle antaa, on: Tartuta oma vimmasi, rohkeutesi ja unelmointikykysi myös lapsiisi.

Tähän on tultu.

Minna

Kuva: Canvan tekoälyn tekemä