Ystävä on kuin villasukka… ja muita vertauskuvia ystävyydestä

Tällä viikolla vietetään ystävänpäivää. Ystävänpäivätervehdyksiä pohtiessani jäin pohtimaan ystävyyden syvintä ydintä. Mieleeni tuli vanha vertauskuva tai metaforantapainen, jossa todetaan, että ystävyys on kuin villasukka, se talvella lämmittää… Ystävyys on yksi elämän hienoimmista lahjoista, se on elämän suola ja sokeri.

Käsi sydämenä

Pohdin omia ystävyyssuhteitani ja kirjasin ylös kehittelemiäni vertauskuvia:

Ystävä on kuin majakka myrskyisellä merellä. Se ohjaa turvallisesti satamaan kaikenlaisten haasteiden keskellä. Sen valo ohjaa myrskyistä takaisin maankamaralle.

Ystävyys on kuin puu, joka juurtuu syvälle maahan ja kasvaa vahvaksi vuosikymmenten varrella. Siinä se kestää kaikenlaisia tuulia, sateita, kuumuutta, kylmyyttä ja vuodenaikojen vaihteluita. Talvella on karumpaa, kesällä kukoistetaan. Pää on aina ilmassa, jalat tukevasti maassa.

Ystävä on kuin tähti pimeällä taivaalla: se tuo valoa ja lohdutusta ruuhkavuosiarkeen. Tuiki tuiki tähtönen, iltaisin sua katselen, vaikka en aina ehdikään soitella, tavata tai touhuta jotakin yhteistä.

Ystävyys on kuin kuppi kuumaa teetä kylmänä talvi-iltana. Se lämmittää ja piristää. Joskus myös rauhoittaa vellovaa mieltä. Iltatee on arjen rutiini, josta pidän kiinni kynsin hampain. Mitä enemmän kaapissa on teemakuja, sitä houkuttelevampi on kattaus.

Ystävyys on kuin kirja. Se on täynnä tarinoita, elettyä elämää, kummallisia juonenkäänteitä, yllätyksiä ja tasaista kerrontaa. Kirja avaa uusia maailmoja ja kulkemattomia polkuja. Se tarjoaa elämänviisauksia matkan varrella. Se toivoo tulevansa nähdyksi tai kuulluksi. Se viihtyy ja säilyy pitkiäkin aikoja hyllyssä, kunnes siihen taas tartutaan – ja jatketaan siitä, mihin viimeksi jäätiin.

Ystävyys on kuin musiikki: siinä eri äänet yhdistyvät harmoniseksi kokonaisuudeksi, sävellykseksi, joka tuo iloa elämään. Se saa tanssimaan, laulamaan täysillä mukana, se piristää ja vie nopeasti mukanaan.

Ystävyys on kuin puutarha, jonka hoitamiseen tarvitaan kärsivällisyyttä, huolenpitoa ja rakkautta. Lopputuloksena on kaunis ja elinvoimainen lempipaikka, jossa on helppo olla ja toimia ja johon tekee mieli palata aina uudestaan.

Tähän on tultu. Hyvää tulevaa ystävänpäivää!

Minna

Puheenaiheet Oma elämä Ystävät ja perhe Ajattelin tänään

Helmikuisen viikon parhaat plussina ja miinuksina

Viikko on ollut tavallinen ja talvinen – mitään erikoista tai normaalista poikkeavaa ei ole tapahtunut. Perusarki rullaa, ja hyvä niin. Kokosin tämän viikon parhaat some-seuraajien toiveesta plussina ja miinuksina.

Maisemaikkunan maisema

Ensin viikon plussat

Valo. Aamulla kahdeksan jälkeen on valoisaa, ja iltapäivällä työpäivän päätyttyä neljän jälkeen on vielä valoisaa. Aurinko on paistanut monena päivänä, ja siitä saa mukavasti virtaa muuten hektisiinkin päiviin. Sunnuntaiaamuna pysähdyin maisemaikkunalle ihastelemaan talvista näkymää. Yhtäkkiä tuli sellainen olo, että olemme jo nyt menossa kiivaasti kohti kevättä. Ja kesää.

Adele. Yksi suurimmista unelmistani unelmakartassani on päästä Adelen Euroopan-kiertueelle. Ja nyt se toteutuu: saimme varattua liput Münchenissä pidettävään konserttiin! Elokuun alussa suuntaamme siis Saksaan ja kuulemme yhtä maailman parhaimmista artisteista. Jee. Lipuista pisteet miehelleni, joka päivysti niitä siinä hetkessä, kun lipunmyynti avattiin. Itse olin kiinni työtehtävässä ja jännitin koko ajan, saammeko liput…

Lauantain kisatunnelmat. Lauantaina oli kisa- ja toimitsijapäivä. Kaksitoistavuotias kilpaili pituushypyssä ja 60 metrin juoksussa. Minä ja mies toimimme pituushyppypaikkatehtävissä. Mies lanasi hiekkaa ja minä olin mittatikun hiekkalaatikkopäässä. Mikä parasta, tytär hyppäsi ennätyshyppynsä juuri silmieni alla: 4,21 metriä. Lapsen ja valmennusjoukon iloa oli ihana katsella aitiopaikalta.

Vaalikahvit. Huh huh. Olen jo liki kyllästynyt vaalitäpinään. Eräs päätoimittaja sanoi erään podcastin haastattelussa, että mitä sen on väliä, kumpi ehdokkaista voittaa, kun häneltä kysyttiin, kumpi olisi Suomelle parempi presidentti. Hymyilytti – niinpä. Päätimme sunnuntaiaamuna, että menemme vaalikahville ja juhlimme lähinnä sitä, että kaikenlainen vaalihössötys loppuu. Olen melko antipolitiinen ihminen, siksi näin.

Toimittajantyö. On pakko nostaa tämä jälleen tähän listalle, sillä sain viikon aikana valmiiksi jutun, josta olin ylpeä ja johon olin itse (kerrankin) alkumetreiltä asti tyytyväinen. Juttu kertoo sote-alan kriisistä ja sen ratkaisemisesta. Olin ytimessä, sain haastatella sanavalmista asiantuntijaa ja kaiken kukkuraksi juttu keräsi kivasti lukijoita ja palautetta. Jes!

Aurajoen jääsillalla

Sitten viikon miinukset

Nollasiirtymät. Kun tekee etä- ja lähityötä ja työ on ajoittain – opettajantyö on kausiluonteisesti kiireistä – hektistä, joutuu säätämään kalenteriaan siten, ettei esimerkiksi opiskelijoiden ohjausten välissä ole minuuttiakaan siirtymää. Puhumme nollasiirtymistä.

Se on paha juttu, sillä aivot eivät (ainakaan tämän ikäisenä) pysty puhdistautumaan ja käsittelemään uutta tietoa heti aiemman perään. Luovuus kärsii. Tällä viikolla nollasiirtymiä oli kolmena päivänä. Perjantaina huokaisin ja suljin koneen kolmelta. Oli pakko pitää kunnon tauko.

Liukkaus. Se on ollut ainakin Turussa muutaman viikon puheenaihe. Hiekka tuntuu olevan loppu, ja tiet ovat melkoisessa kunnossa. Kävelylenkeillä pitää olla kärppänä ja autolla jarruttaessa ja kääntyessä kieli keskellä suuta. En ole hankkinut nastakenkiä. Nyt olen kuullut niistä niin paljon negatiivista, etten enää edes harkitse ostoa.

Siilien soidinmenot. Elmolla on enemmän tahtoa kuin taitoa, eikä soidinmenot tunnu päätyvän ”oikeaan touhuun” sitten millään. Pitänee kysyä apua asiantuntijoilta… Tämä nyt ei varsinaisesti ole miinus, mutta nyt Selma on ihan oikean ikäinen ja me olisimme valmistautuneet poikasiin, niin sitä sitten malttamattomana odottelemme. Heti tuli huono omatunto tämän kirjoitettuani.

Tähän on tultu.

Minna

Puheenaiheet Oma elämä Ystävät ja perhe Ajattelin tänään