Verenpunainen meri ja Kalmankalpea maa ovat mukaansa tempaavia dekkareita

Islantilainen rikoskirjallisuus on tunnettu ihan omanlaisestaan tunnelmastaan: karu luonto, pienet yhteisöt ja pinnan alla kuplivat salaisuudet luovat rikostarinoille kiinnostavan näyttämön. Islannin menestyneimpiin nykydekkaristeihin kuuluva Lilja Sigurðardóttir hyödyntää näitä elementtejä taitavasti kaikissa lukemissani teoksissa. Ensimmäisestä kirjoitin, kun olin lukenut sen hiihtolomareissullamme. Koska kirja oli varsin hyvä, tartuin heti sarjan seuraavaan osaan ja sitten sitä seuraavaan osaan. Niistä kerron tässä blogissa.

Verenpunainen meri ja Kalmankalpea maa ovat mukaansa tempaavia dekkareita

Verenpunainen meri

Verenpunainen meri on toinen osa Lilja Sigurðardóttirin kirjoittamassa Áróran tutkimuksia -sarjassa. Áróra selvittelee yhä kadonneen sisarensa kohtaloa, mutta nyt Áróra ja paikallinen poliisi Daniel alkavat vaivihkaa tutkia myös islantilaisen liikemiehen vaimon kidnappausta.

Sigurðardóttir kuljettaa tarinaa eteenpäin taidokkaasti, ja lukija tempautuu mukaan salaisuuksien ja vaarallisten tilanteiden ketjuun. Samalla kirjailija pitää kiinni tunnistettavasta tyylistään: vahvat henkilöhahmot, moraaliset ristiriidat ja yhteiskunnalliset teemat kulkevat mukana myös tässä rikostarinassa. Pidin erityisesti Áróran, Danielin ja Helenen hahmojen kehityksestä. Neljä tähteä.

Verenpunainen meri -kirjan kansikuva

Kalmankalpea maa

Kalmankalpea maa on kolmas osa Lilja Sigurðardóttirin kirjoittamassa Áróran tutkimuksia -sarjassa. Reykjavikin lähistöllä löydetään hylätty laivakontti, jonka sisältä paljastuu neljä kuollutta naista ja yksi henkitoreissaan oleva nainen. Rikostutkijat Daníel ja Helena ryhtyvät selvittämään tapausta, joka osoittautuu ihmiskaupaksi. Samaan aikaan yksityisetsivä Áróra saa pyynnön mieheltä tarkkailla tämän entistä vaimoa, Elíniä. Tehtävä johdattaa Áróraa nopeasti rikoksen ja vaarallisten salaisuuksien verkkoon.

Tälläkin kertaa kirjailija rakentaa jännitteen hitaasti mutta määrätietoisesti. Dekkarin palaset loksahtelevat paikoilleen yksi kerrallaan, ja lukija joutuu jatkuvasti arvioimaan uudelleen käsityksiään tapahtumista. Rikosjuoni on paikoin ennalta arvattava, mutta kiinnostavien ja moniulotteisten henkilöhahmojen ansiosta mielenkiinto pysyy yllä loppuun saakka. Neljä tähteä.

Kalmankalpea maa -kirjan kansi

Sekä Verenpunainen meri että Kalmankalpea maa edustavat pohjoismaista rikoskirjallisuutta, jossa jännitys ei synny pelkästään rikoksista vaan myös ihmisten motiiveista ja valinnoista. Lilja Sigurðardóttirin teokset yhdistävät jännityksen, yhteiskunnalliset teemat ja vahvat henkilöhahmot tavalla, joka pitää lukijan tiukasti otteessaan.

Teosten vahvuus on niiden tunnelmassa. Islannin maisemat eivät ole vain taustaa vaan olennainen osa tarinaa. Samalla kirjailija käsittelee ihmisten välisiä suhteita, syyllisyyttä ja salaisuuksia tavalla, joka tekee henkilöhahmoista uskottavia ja moniulotteisia. Lukija ei oikeastaan seuraa vain rikoksen selvittämistä, vaan myös sitä, miten menneisyys muokkaa ihmisten elämää pitkälle tulevaisuuteen.

Jos pohjoismainen noir kuuluu lukulistallesi, nämä kaksi romaania tarjoavat mukaansatempaavaa jännitystä!

Tähän on tultu.

Minna

Kuvat: Docendo

Puheenaiheet Oma elämä Kirjat Ajattelin tänään

Viisi mietelausetta kuluneelta viikolta

Yksi hyvä lause voi pysäyttää, herättää ajatuksia tai sanoittaa jotain sellaista tunnetta, jolle ei itse ole löytänyt sanoja. Tällä viikolla pysähdyin useamman mietelauseen äärelle. Osa niistä on klassikoita, osa enemmän arkisia oivalluksiani. Yhteistä niille on se, että ne kertovat jotain olennaista elämästä ja ihmisyydestä. Idean postaukseen nappasin Taija-Tiian blogista.

Aurajokimaisema utuisena

Viisi mietelausetta kuluneelta viikolta

Ihan ensimmäiseksi haluan nostaa yhden varsin käytetyn ja monelle tutun mietelauseen, jonka Minna Canth kirjoitti:
“Kaikkea muuta kunhan ei vain nukkuvaa, puolikuollutta elämää.”

Minna Canth tunnettiin rohkeudestaan puhua epäoikeudenmukaisuudesta ja puolustaa ihmisten oikeuksia. Itseäni lause muistuttaa siitä, että elämä ei ole tarkoitettu elettäväksi puolivaloilla. Kun tehdään, tehdään täysillä ja kunnolla. Pitää uskaltaa ilmaista oma mielipiteensä, toimia oman päänsä ja osaamisensa mukaan ja olla välittämättä muiden ajatuksista tai oletetuista raameista. Pitää uskaltaa katsoa eteenpäin ja tehdä sellaisia asioista, joista itse on kiinnostunut ja joista pitää. Tylsää ei tarvitse olla.

Toisena mietelauseena esittelen Tommy Tabermannin “Ihminen tarvitsee toisen ihmisen tullakseen ihmiseksi”.

Ajatus on yksinkertainen mutta syvä: me ihmiset olemme laumaihmisiä ja me rakennumme ja kehitymme suhteissa toisiin ihmisiin, perheeseen, ystäviin, työtovereihin ja jopa ohimeneviin kohtaamisiin. Ilman toista ihmistä ei synny peiliä, josta voisimme nähdä itsemme. Vaikka kuinka olisi yksintekijä ja -ratkaisija, aina on tilanteita, joissa me tarvitsemme toisia. Pienetkin kohtaamiset voivat olla merkityksellisiä. Yksi kuunteleva korva tai ystävällinen sana voi muuttaa päivän suunnan.

Tähän linkittyy vahvasti oma mottoni ”Kaikki lähtee ihmisistä aina”. Se vie ajatuksen siihen, että mitä tahansa teemme ja missä tahansa olemme, oikeastaan ihan kaikki lähtee ihmisistä. Yksinkin ankeuttaja voi pilata kaiken.

Kolmanneksi tai oikeastaan neljänneksi kirjaan tämän: ”Muita ei voi muuttaa – vain itseään”. Tälle lausahdukselle on varmasti monia kirjoittajia, minä muovasin sen nyt noin. Lause löytyy monessa muodossa eri elämänohjeissa, mutta sen viisaus on edelleen ajankohtainen: jos haluaa muutosta, muita ei voi muuttaa, vaan on keskityttävä itseensä. Tämän kun muistaa elämässään (ihan missä tahansa kontekstissa), pärjää pitkälle.

Ajatus voi tuntua ensin turhauttavalta. Olisi paljon helpompaa, jos voisimme muuttaa toisten ihmisten toimintaa tai asenteita. Todellisuudessa meillä on kuitenkin valtaa vain omiin tekoihimme, reaktioihimme ja valintoihimme.

Seuraavana nostan esiin tämän Tove Janssonin Nuuskamuikkusen mietelauseen: “Minä tulen milloin minulle sopii. Ehkä en tule ollenkaan, ehkä menen aivan toiselle suunnalle.” Nuuskamuikkunen on tunnettu vapaudenkaipuustaan. Hän kulkee omia polkujaan, eikä sitoudu liikaa mihinkään tai kehenkään. Lause muistuttaa minua siitä, että meillä kaikilla on oikeus valita oma suunta. Kaikkia odotuksia ei tarvitse täyttää, eikä kaikkia polkuja kulkea loppuun asti. Joskus tärkeintä on kuunnella omaa sisäistä kompassiaan.

Toinen hieno Tove Janssonin ajatus löytyy Viljonkka-hahmoon liittyvästä tekstistä: “Tämä rauha ei ole luonnollista. Se merkitsee, että jotain kauheaa on tulossa.”

Viljonkka on hahmo, joka pelkää kaaosta ja kaipaa järjestystä – mutta samalla hän odottaa aina pahinta. Meissä on jotakin samaa, itse olen optimistinen, mutta kaipaan toki suunnitelmia ja järjestystä Tämä lause on kiehtova, koska se kuvaa minusta hyvin ihmismieltä. Joskus liiallinen rauha ja tyyneys tuntuvat epäilyttäviltä. Se kertoo myös siitä, miten helposti alamme ennakoida ongelmia, vaikka niitä ei vielä ole. Ehkä joskus rauha on vain rauhaa eikä niinkään ennusmerkki mistään. Tätä yritin tankuttaa itselleni tällä melko kaoottisella remonttimuuttoviikolla…

Tähän on tultu.

Minna

Puheenaiheet Oma elämä Ystävät ja perhe Ajattelin tänään