Elmo-lemmikkisiili sai tyttöystävän, Selma-lemmikkisiilin

Otsikossa olennainen: meille tuli toinen lemmikkisiili. Hän on tyttö ja nimeltään Selma. Selma on liki 15-viikkoinen tuhti ja touhukas tyttö. Elmo on ollut ihmeissään mutta innokas – yli vuoden yksikseen elellyt poikamies sai tyttöystävän.

Selma-lemmikkisiili
Selma on juuri saapunut uuteen kotiin. Hän on sievä ja touhukas tyttösiili.

Siilithän eivät ole seurallisia eläimiä, eivätkä ne siis kaipaa kaveria. Selmalle hankittiinkin ihan oma terraario kaikkine tilpehööreineen: juoksupyörä, hiekkalaatikko, kaksi asuinpaikkaa, ruoka- ja vesikipot, heinät ja purut.

Koska he ovat tyttö ja poika, saattaa meillä pian olla myös vauvasiilejä. Se on toivottu asia, ja olemme ajatelleet myydä poikaset, jos niitä ilmaantuu. Olemme harkinneet toisen siilin ottamista pitkään, yli puoli vuotta. Sinä aikana olemme perehtyneet siilin kasvatukseen uusin silmin – nyt pitää tietää siilin käyttäytymisestä toisen siilin kanssa, siilin lisääntymisestä, tiineydestä, synnytyksestä sekä poikasista ja niiden hoidosta.

Selma asettautui taloksi viime viikon torstaina. Huomasimme heti, että tyttösiili on sekä isompi ja pullukampi että vilkkaampi kuin poikasiilimme Elmo. Selma on osin valkoinen ja osin rusehtava, ja sen nenä on kaksivärinen. ”Hän näyttää ihan tytöltä!”, hihkaisi kaksitoistavuotias jo hakureissulla Akvaariopisteellä.

Selma oli aluksi ärhäkkä ja tuhahteli syliin otettaessa, nostettaessa ja yleisesti kosketuksessa. Mutta lattialla ja terraariossaan hän mennä vipelsi ensihetkistä saakka. Hän touhuaa siellä, vaikka me olisimme vieressä ihmettelemässä. Elmo on ollut aina ujompi, eikä juuri tee mitään, jos me olemme läsnä tai pidämme ääntä.

Mutta nyt Elmokin on muuttunut mies: tyttösiili on sulattanut hänen sydämensä. Hän kyräilee, haistelee, tuhisee, tutkii, ja pyörii Selmaa ympäri. Jo ensitreffeillä alkoivat soidinmenot, jossa siilit pyörivät ympyrää, tuhisevat kovaäänisesti, uros haistelee, piirittää ja tuuppii naarasta. Ja ujeltaa kovaäänisesti. Tätä kesti ensimmäisenä iltana puolitoista tuntia, jonka jälkeen Selma oli lopulta myöntyväinen paritteluun. Sen jälkeen Elmo vahti Selmaa kylki hänen kyljessään.

Elmo-leimmikkisiili kurkkii huivien alta
Elmo-lemmikkisiili tarkkailee pyyhkeen alta tyttöystäväänsä Selmaa.
Elmo-siili tarkkailee Selma-siiliä
Elmo-lemmikkisiili uskaltautui kurkkimaan pyyhkeen alta Selmaa. Tutustuminen kävi lopulta nopeasti.
Elmo-lemmikkisiili nuuhkii Selma-lemmikkisiiliä.
”Oltaisiinko ystävät – tai vähän enemmänkin?” Elmo-lemmikkisiili tuhisee Selman korvaan.

Siilien ”kiimasyklissä” poika ja tyttö ovat neljästä viiteen päivään yhdessä (me emme laita heitä yöksi samaan terraarioon toistaiseksi ainakaan), sitten pidetään samanpituinen tauko, jonka jälkeen setti toistuu. Sitten odotellaan.

Muutamassa viikossa usein selviää, onko siilinaaras tiinenä. Silloin se syö huomattavasti enemmän kuin aiemmin, ja noin kolme viikkoa hedelmöityksestä se alkaa rakentaa pesää. Siilit kantavat poikasiaan 34–38 päivää.

Neljän päivän soidinmenojen jälkeen olemme ottaneet heitä erikseen kanssamme siilihuoneen lattialle. Näin olemme päässeet tutustumaan Selmaan ja Selma meihin ilman Elmon jatkuvaa piiritystä.

Selma on suloinen, ja kuten aiemmin mainitsin, touhukas. Hieman suuripiirteinen siilityttö kaataa ruokakuppinsa ja vesiastiansa, kiipeilee mökkinsä katolle, tunkee kaikkiin mahdollisiin terraarion koloihin ja lattialla ollessaan vipeltää ristiin rastiin. Juoksupyörässä hän juoksee pitkän ajan kerrallaan, ihan kuten Elmokin. Emme ole tätä aina näkemässä, mutta juoksupyörän vitinä kertoo meille siilin aktiivisuudesta.

Tosi sylisiiliä Selmasta ei vielä ole kehkeytynyt, mutta uskon, että hiljalleen hän viehtyy meihin.

Tähän on tultu.

Minna

 

Puheenaiheet Oma elämä Ystävät ja perhe Ajattelin tänään

Talvisen viikon parhaat plussina ja miinuksina

Marraskuu vaihtui joulukuuksi, ja talvi on tullut jäädäkseen. Tai ainakin vielä pariksi viikoksi. Nautin siitä, että ilma on pakkasella ja maahan on satanut muutaman sentin lumikerros. Parasta talvikelissä on se, että sataa lunta – sitä on ihana seurata sekä sisältä että lenkkeillessä. Viikkoon on mahtunut kaikenlaista, kokosin tämän viikon parhaat plussina ja miinuksina.

Taidemuseon joulukuusi ja lapsi sen edessä

Ensin plussat

Talvi. Minä. Pidän. Talvesta. Lumesta. Pakkasesta. Ulkovaatteista. Kunnon talvikengistä. Jouluihminen en ole lainkaan, mutta talvi-ihminen taidan totisesti olla.

Korona helpotti ja pääsin palaamaan työn ääreen. Alkuviikon olin vielä etänä työssä, mutta iloista oli se, että pääsin kuitenkin töihin ja olin toipunut. Sain aloittaa ulkoilun, kävelylenkit ja loppuviikosta kotitreenitkin vihdoin. Torstaina ja perjantaina olin jo työpaikalla, ja voi, miten kivalta tuntuikaan nähdä ihmisiä pitkästä aikaa livenä.

Joulukalenterit. Ne ovat joulukuun parhautta. Tein kaksitoistavuotiaalle ihan itse kosmetiikkakalenterin, ja minä puolestani sain lapselta itse tehdyn kuvakalenterin. Lisäksi ihan yhtäkkiä voitin Instagramin arvonnassa Dermosilin kosmetiikkakalenterin itselleni. Se ei ole vielä saapunut… Helsingin Sanomien Tutun toimituksen toimittajille ja kuvaajalle hankin kiitoskorteiksi korttikalenterit. Torstaina oli vimeinen harjoittelupäiväni.

Toimittajaharjoittelu sujui hyvin. Niin, mainitsinkin jo, että torstaina oli viimeinen harjoittelupäivä. Kaiken kaikkiaan viimeiset kaksi kuukautta ovat jälleen olleet elämäni parhaita viikkoja – olen ollut oikeasti onnellinen työn ääressä ja työtovereiden kanssa. Tammikuussa jatkan osa-aikaisena toimittajana Hesarissa. Vähennän siis kevään ajaksi oman työni prosentteja. Mieletöntä – yksi unelmani on käymässä toteen.

Vapaa viikonloppu. Ei kiirettä, ei vilinää eikä vilskettä. Ei liioin kilinää pienten tiukujen. Rauhallista menoa, vapaata olemista ja oman mielen mukaista tekemistä. Nautin. Olen ulkoillut, käynyt ystävälenkeillä, tehnyt kotitreenejä, lukenut ja kuunnellut kirjaa, juonut hyvää kahvia.

Perheen kanssa kävimme piipahtamassa Turun torin joulutorilla, jossa joimme erinomaiset kirsikkaglögit. Samalla kurkkasimme Turun Taidemuseon upean joulukuusen. Se taitaa olla Turun kaunein kuusi. Eikä minulla ole omaa lehmää ojassa, vaikka keskimmäinen poikamme on ollut mukana sen pystytyksessä, koristelussa ja ”ylläpidossa” ystäviensä kanssa.

Turun teatterisillan joulukoristeet

Sitten miinuksia

Pakotettu etätyö. Niin, kun on tarpeeksi sairastellut ja ollut omissa oloissaan tai vain perheensä parissa, alkaa kaivata ihmisten pariin. Minulla oli heti alkuviikosta ikävä hesarilaisia, onneksi torstaina pääsin jo pääpaikalle kotitoimistolta. Olen ehdottomasti etätyöihminen, mutta aika ajoin kaipaan työyhteisöön.

Auton ikkunoiden skrapaaminen. Vaikka talvi on ihanaa aikaa, auton ikkunoiden skrapaaminen ei ole suosikkipuuhiani. Ensinnäkin skrapa on usein hukassa, toiseksi käsineet kastuvat ja kolmanneksi

Iho koronan jälkeen. Korona meni tällä kertaa ohi melko lievin oirein, ja viidessä kuudessa päivässä aktiivioireet laantuivat. Mutta. Sitten tulivat iho-oireet: kaula ja niska kutiavat ja ovat ikään kuin atooppisessa ihottumassa, silmäluomet ovat ruusufinni-ihottumassa ja suupieleen ilmestyi halkeama. Ensin pelkäsin saaneeni jokin streptokokkijälkitaudin (märkärupi), mutta oire lievittyi ihan perusrasvoilla. Toistaiseksi. Korona ei sovi iholleni. Sen olen aiemminkin todennut.

Tähän on tultu.

Minna

Puheenaiheet Ystävät ja perhe Työ Ajattelin tänään