Kesälomaa on takana kaksi viikkoa. Toisen niistä vietimme kotosalla, tutuissa maisemissa ja toisen Palmassa. Palmasta jo kirjoitinkin yhden jutun, joten tässä viikon parhaat -koonnissa en niinkään keskity lomamatkaan, vaikka se koko viikon kestikin.

Aloitan kuitenkin viikon tärkeimmällä havainnolla: meidän jokaisen pitäisi ottaa mallia lasten lomailusta. He ovat innoissaan, iloisia, täynnä tohinaa. He eivät murehdi menneitä eivätkä liioin pohdi tulevaa. He menevät, tekevät ja kokevat. He elävät hetkessä – carpe diem!

Aikuisena sitä havahtuu usein siihen, että joko mäyhäämme jotakin mennyttä, jonka olisi voinut tehdä toisella tavalla tai pohdimme, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä tai tapahtua. Toki itse liitän tämän ennakointiin, joka yksinkertaisesti on vanhemman vastuu ja tehtävä. Lomallakin. Mutta Palmassa ollessamme jäin miettimään, että jos jollakin lasten kanssa tehdyllä lomalla voisi vain revitellä lasten tapaan, se voisi olla melkoisen vapauttavaa.

Toinen viikon tärkeä havainto on se, että lasten kanssa lomailu on eri asia kuin aikuisten kanssa lomailu. Itsestään selvä ja kliseistä mutta silti mainitsemisen arvoista. Sorrun aikuisena siihen, että odotan matkalta lasten kanssa samaa kuin matkalta aikuisten kanssa. Väärin. Pitää mennä lasten ehdoilla eikä odottaa mitään. Sillä selviää pitkälle ja hyvällä mielellä koko lomaviikon loppuun. Esimerkiksi Marinelandissa käyminen oli yksi viikon mukavimmista hetkistä. Myös aikuisille.

Lisäksi matkalla, jossa mukana on enemmän kuin kaksi henkilöä, tahtotilat, mielenkiinnon kohteet ja rytmit ovat aivan erilaiset. Siinä pitää osata sumplia ja sovitella ja taipua kompromisseihin.

Kolmas tärkeä havaintoni menneeltä viikolta on se, että minä tarvitsen lämpöä ja aurinkoa. Yhä edelleen. Plus 20 astetta on minulle valju, ja ilman aurinkoa tämä astelukema on aivan liian alhainen. Minulle lämmin on kuuma ja aurinkoinen keli totaaliaurinkoinen. Ihoni ja ”värityksenikin” ovat sellaista laatua, että minun olisi varmasti pitänyt syntyä johonkin välimerenmaahan… Olin siis pettynyt palattuamme tuulisen Suomen plus 20 asteeseen.

Muuten en ollut lainkaan pettynyt: kotiin on aina yhtä mukava palata. Sekin on yksi viikon tärkeistä havainnoista. Jäimme tuloyönä yöksi lentokenttähotelliin, mikä mahdollisti sen, että saimme nukuttua ja ajomatka Turkuun tuntui köykäisemmältä levänneenä. Kotiin palattuamme pyykkäsin, siivoilin, hoidimme Elmo-lemmikkisiilin ja pakkasimme seuraavaan seikkailuun.

Vastoin alkuajatustani, juhannus mökkisaaressa (ilmoista huolimatta) ei ollut huono ajatus. Palauttavaa, mukavaa, rauhallista. Pidän mökkeilystä tasan niin kauan, kun on tekemistä ja näkemistä. Luin ja kuuntelin kirjaa, teimme monta tuntia puuhommia, kokkailimme, kävimme kyläilemässä ja saimme keskimmäisemme kylään, nautimme kahvista, kirjoittelin blogia. Sunnuntai-iltapäivällä suuntasimme takaisin kotiin.

Viikon viimeinen havainto koskee yksitoistavuotiaan lomaa. On varsin mukavaa – ja liki pakollista – että omassa pihapiirissä on kavereita. Se takaa lapsen viihtymisen ja oman hetkittäisen lomarauhan. Varttikin riittää.

Tähän on tultu.

Minna