Tähän on tultu

14.8.2022 minnis

Viimeisen kesälomaviikon plussat ja miinukset

Se oli siinä. Kesäloma. Kahdeksan vapaata viikkoa takana ja melkoinen syksy edessä: opettajan ja projektipäällikön työtehtävien lisäksi tutkijahommia ja journalistiopintoja opintovapaalla. Olen ensin puolitoista kuukautta työssä, sitten aloitan kahden kuukauden opintovapaan. Sitä ennen kuitenkin viimeisen lomaviikon plussat ja miinukset.

Ensin kokosin viikon plussat…

Kesäkesäkesä. Ja kesäkelit. Kiitos niistä. Olen nauttinut jokaisesta aurinkohetkestä, jonka viikko toi mukanaan. Samalla olen yrittänyt koluta vaatekaappini kaikki oikein kesäiset mekot käyttööni – kohta niitä ei enää tarvittaisi!

Lapsen koulu alkoi. Halleluja. Koulun, ja samalla perusarjen, alkaminen on aina jees juttu. Olen tavallisen arjen ystävä, ja koulun, harrasteiden ja kaikenlaisen perinormaalin alkaminen tuovat aivan tietynlaista onnea elämään. Nyt onnentunnetta lisäsi se, että minä sain jatkaa kolme päivää kesälomalla lapsen ollessa koulussa. Sain olla yksin, nauttia omasta rauhasta, polkea ympäri kaupunkia ja kuunnella kirjaa terassilla.

Lapsen ilo ja innostus koulun alusta. Sain kyyneleet silmiini nähdessäni lapsen kahden ensimmäisen koulupäivän iltapäivänä: hän suorastaan säteili onnea koulun alusta! Kymmenvuotiaan innolla hän kertoi kuulumiset, sen, missä heidän uusi luokkatilansa sijaitsee sekä miten kouluvalmentaja-Hanna on ihana ja tapasi heidän luokkaansa kesäkuulumisten merkeissä. Hän referoi opettajan sanomisia ja toisteli, että isona hänestä tulee luokanopettaja. Rakastan. Häntä. Ja hänen iloaan. Koko. Sydämestäni.

Mää-päivät. Tästä kirjoitinkin jo kohtaan ”Lapsen koulu alkoi”. Mää-aika eli täysin oma aika on tuiki tarpeellista ihan jokaiselle, myös minulle. Silloin tehdään vain niitä asioista, joista itse oikeasti tykkää ja joiden äärellä nauttii olemisestaan.

Minun mää-päiviini kuuluivat yksinäiset fillariretket, jokirantakahvit, kaksi kertaa ystävätreffit, kotitreenit ihan omassa aikataulussa, kampaaja, äänikirjaretriitit kotiterassilla auringossa. Nautin valehtelematta jokaisesta hetkestä!

Yleisurheilukisamenestys. Kävimme asuntomessuilla ja ajoimme siitä suoraan kymmenvuotiaan aitajuoksukisoihin. Hän tuli toiseksi ,ja me kaikki olimme siitä iloisia.

Kulttuuripysäytys. Ystäväkahveille kävellessäni minut pysäytettiin. Kirjailija kertoi innovoineensa kulttuuripysähdyksen, jossa esittelee kirjaansa. Hyvän keskustelun ja mielestäni erinomaisen markkinointihetken päätteeksi ostin kirjan.

Kasvihuoneen sato. Toinen kurkku on jo tuloillaan, ja ainakin kahdesti viikon aikana sain hakea leivän päälle kaksi pientä ja makeaa kirsikkatomaattia iltapalaleivilleni. Ihanaa.

Sitten listasin miinuksia…

Flunssa. Kymmenvuotiaan ääni alkoi kuulostaa tukkoiselta koulunaloituspäivän iltana. Kaivelin kotikoronatestin esille ja huokaisin helpotuksesta, kun testitulos oli negatiivinen. Toistin testin seuraavana ja sitä seuraavana päivänä ja vielä lauantainakin (jolloin lapselle oli kehittynyt jo yskäkin), mutta testiin ei onneksi piirtynyt missään vaiheessa kahta viivaa. Huh.

Siivousinnon totaalinen katoaminen. Näin se on, ei huvita siivota. Jokin osa (suuri osa!) minusta haluaisi kodin olevan siisti ja tavaroiden paikoillaan, mutta toinen osa minusta haluaa rötväillä ja tehdä kaikkea mukavaa. Etenkin, kun on kesäloma. Ja viimeiset kesäloman päivät. Selityksiä riittää. Vessat sentään sain pestyä perjantaina ja lakanat vaihdettua lauantaina. Tämä ponnistelu tuntui suurelta saavutukselta.

Saarimökkireissu peruuntui. Tämä on miinus lähinnä siksi, että lapsen suunnitelmat peruuntuivat. Kaverin piti tulla mukaan, mutta flunssa sotki kaikkien kuviot. Lopulta päädyimme kymmenvuotiaan kanssa pysymään kotiympyröissä. Siivotakin pitäisi. Katso kohta ”Siivousinnon totaalinen katoaminen”.

Tähän on tultu.

Minna

Avainsanat: elämä, kesäloma, loma, perhe, plussat ja miinukset, ruuhkavuodet, viikon parhaat

Puheenaiheet Oma elämä Ystävät ja perhe Ajattelin tänään

12.8.2022 minnis

Minkälaisissa hetkissä tunnet olevasi elossa?

Näin kysyttiin Twitterissä taannoin. Hengittämisen mainitseminen kiellettiin, muuten twiittaajilla oli sananvapaus. Luin aamukahvilla kaikki liki sata vastausta ja pohdin samalla omaa vastaustani – milloin minä tunnen olevani elossa?

Suurin osa Twitter-kysymykseen vastaajista totesi suurien tunteiden olevan elossa olemisen takana. Liikutus, rakkaus, onnellisuus, suru ja ilo saivat tuntemaan, että hengissä ollaan. Yksi twiittaja kirjoitti, että oman lapsen kasvun seuraaminen sekä se, että tajuaa lapsella olevan kaiken hyvin, tuottavat huojennusta ja mielihyvää, onnen tunteita. Ja tämä, jos jokin, on vahva elossa olemisen merkki.

Tunneasioihin on helppo nyökytellä: on sitten kyse ilon tai surun kyynelistä, liikutus pitää vahvasti maan kamaralla. Jalat painavat ja pää pysyy pystyssä. Jokaisen hengenvedon voi tuntea. Itseään ei tarvitse nipistellä.

Osalle tunne hengissä olemisesta syntyy toisista ihmisistä. Siitä, että saa viettää aikaa ystäviensä, perheensä, puolisonsa, lastensa ja työtovereidensa kanssa. Henkinen yhteys toisiin ihmisiin tuottaa hetkessä elämisen tunteen, samoin se, kun tuntee, että on samalla aallonpituudella jonkun toisen kanssa.

Yhteys taitaakin olla yksi taikasana tähän asiaan liittyen. Sillä, kenen kanssa tunteen saavuttaa, on väliä.

Yksi isoäiti-ihminen puki tämän kauniisti sanoiksi: ”Kun lapsenlapsi ottaa kädestä kiinni kävellessämme jokirannassa, katsoo silmiin ja sanoo samalla: mummi, sä oot ihana.” Tässä yhdistyvät vahva tunneside, tärkeä ihmissuhde ja vahva yhteys toiseen ihmiseen. Tällaisissa hetkissä minäkin tunnistan itsessäni voimakkaan onnen tunteen, sellaisen, jota on vaikea pukea sanoiksi.

Myös luonto ja liikkuminen saavat maadoittumaan. Suomen neljä eri vuodenaikaa, erityisesti kesä, kirvoittavat nuuhkimaan ilmaa ja saavat toteamaan, että elämä on ihanaa. Vuodenaikoihin linkittyvät tiiviisti pulahdukset mereen, järveen tai lähilampeen. Laiturilla vietetty saunan jälkeinen hetki ennen kastautumista mereen tai järveen sekä veden alkuviileys saavat aikaan elämää. Tai ainakin tunteen siitä, että on elossa. Muutaman twiittajan mukaan syksy ja syksyinen myrsky aaltoineen sekä pitkät metsäkävelyt saavat kokemaan saman.

Toisille – myös minulle! – elossa oleminen on ääniä, vilinää, tekemistä. Uusia alkuja ja jotakin odotettavaa. Olen elossa erityisesti kesäisin ihmisten ja hyvien keskustelujen keskellä, Turun keskustassa, jokirannassa ja maauimalassa. Hetkinä, joina tiedän, että kohta tapahtuu jotakin.

Toisaalta rakastan omaa rauhaa, hiljaisuutta ja hetkiä ennen nukahtamista. Nautin hiljaisista kesäaamuista, siitä, kun aurinko paistaa aamusta alkaen ja lämmittää ilman helteiseksi. Pidän aamun viimeisestä yksinäisestä hetkestä, hetkestä muutamia minuutteja ennen kuin toiset heräävät.

Ollaan eräänlaisessa lakipisteessä. Tunnen olevani elossa.

Vastauksissa korostuivat lisäksi seuraavat seikat: seksi, nauraminen, tuoksut, hyvän kirjan lukeminen, nousuhumala hyvässä seurassa, puukiukaan ritinä, kirjoittaminen, luomistyö, urheilusuoritus.

Myös arki kannattelee, saa elämään. Yhteiset hetket perheen kanssa, arkiaskareet ja harrastukset ovat elämän ja elossa olemisen tärkein ydin. Tästä olen täysin samaa mieltä! Ja siitä, kun tulee hyvä flow kirjoittamiseen tai saa työprojektin kunnialla päätökseen, tuntee vahvasti elävänsä.

Tähän on tultu.

Minna

Avainsanat: arki, elämä, ilmiöt, onnellisuus, ruuhkavuodet

Puheenaiheet Oma elämä Ajattelin tänään Syvällistä