Otsikkohan voisi olla suoraan Jenny Colganin kirjasarjan seuraava tulokas, jossa Mount Polbearnen pikkukylän majakassa miesystävänsä kanssa asusteleva Polly tulee ennalta-arvattavasti raskaaksi, Niilo-lunni löytää uuden lunnivaimokkeen ja Hucklen mehiläistarha alkaa menestyä ennennäkemättömällä tavalla. Muutaman mutkan ja vuoroveden vaihtelun jälkeen kaikki elävät onnellisina elämänsä loppuun saakka.

Mutta ei, sitä se ei kuitenkaan ole. Sen sijaan se on kiteytys viikon parhaat -koonnista, jonka teeman sosiaalisen median seuraajat saivat äänestää jouluviikoksi. Viikon parhaisiin lukeutuivat jouluaaton lapsen riemu, perheen yhteinen aika sekä aivan ehdottomasti loma ja lomafiilis. Viikkoa varjosti ikävästi kiihtynyt koronatilanne, joka sai mielen ajoittain matalaksi ja silmänurkan kostumaan.

Maanantai

Ensimmäinen virallinen lomapäivä. Tunnelma on vapautunut ja mieli levollinen. Joulua en kiirehtinyt, stressiä en lahjoista, ruoista tai valmisteluista ottanut. Hiljalleen ja omalla painollaan oli tämän(kin?) vuoden mottoni. Kotona oli ihanan hiljaista: kymmenvuotias oli koulussa, ja minä sain olla yksin, tehdä ihan mitä huvitti. Kävin lenkillä, kuuntelin kirjaa ja kipaisin Skanssissa ihan vain haistelemassa jouluruuhkatunnelmaa. Melkoista.

Tiistai

Tämä oli viikon surullisin ja ahdistavin päivä. Vaikka sain edelleen iloita muutaman tunnin yksin olostani lapsen ollessa koulussa, varjosti koronauutiset mieltäni pitkään. Itkin, kun HUS:n Asko Järvinen totesi Kymmenen uutisissa, että ”tilanne on vakava, eikä meillä ole enää mitään, mistä ajaa toimintaa alas…”

Korona jyllää, se vie toiset sairaalaan ja toisilta yhtään minkäänlaiset kokoontumiset.

Elämme reunalla. Ja se on erityisen ahdistavaa, surullista ja pelottavaa.

Keskiviikko

Onneksi on loma. Aamulla havaitsin, että jo nyt olen levännyt ja palautunut. Olen nukkunut seitsemästä yhdeksään tuntiin yössä, herännyt virkeänä ja hymyillyt paljon. Kymmenvuotias lähti koulun lyhtykulkueeseen ja joulupuurolle. Hän sai ensimmäistä kertaa numerotodistuksen, joka oli juuri sellainen kuin ajattelinkin sen olevan: hyvä. Onneksi numeroissa on myös vaihtelua, emmekä me ole häneltä koskaan vaatineet – emmekä tule vaatimaan – täydellisiä suorituksia. Lapsi itse oli eniten ylpeä kiitettävästä liikunnasta, käsityöstä, matematiikasta ja ympäristöopista. Ja siitä, ettei yhtään alle kasin numeroa tullut…

Torstai

Ensimmäinen yhteinen lomapäivä lapsen kanssa. Aamulla hoidin joulukaupan ja olin hiestä märkä, kun pääsimme kassalle. Onneksi minulla oli pieni apuri mukana, ja selvisimme urakasta kunnialla. Mies oli vielä työn touhussa, joten kauppareissun jälkeen me kehittelimme kymmenvuotiaan kanssa kaikenlaista mukavaa lomatekemistä: luistelua, pienten pakettien käärimistä ja kirjan äärelle uppoutumista. Iltalenkillä juttelimme ystävän kanssa koronatilanteesta ja nieleskelimme. Tilanne ei näytä lainkaan hyvältä. Se kuristaa kurkkua.

Perjantai

Jouluaatto. Ihan omanlainen, hieman erilainen, kuitenkin ihan ihana! Parasta oli, kun saimme pojat kotiin. Söimme, juttelimme, nauroimme ja pelailimme yhdessä. Aloittelimme aattoa neljältä ja lopettelimme kahdeksan jälkeen.

Aika kului kuin siivillä hyvän ruoan ja pakettien äärellä.

Sain ihania (ja erityisen tarpeellisia!) lahjoja ja kehuja hyvästä ruoasta. Täytyy sanoa, että kattaus oli varsin onnistunut. Jälkkäripöydän mutakakku sai jouluisen koristelun ja kylkeensä kanelikermavaahtoa. Säästin sitä joulupäivän päiväkahville…

Lauantai

Parasta on, kun lapsi hyräilee ja viihtyy joululahjojensa äärellä. Lego Friends -hotelli valmistuu ja kahvi porisee. Hengitän syvään ja nautin. Luen blogeja ja kurkistelen kavereiden jouluihin sosiaalisessa mediassa. Painan moniin sydämet – onpa ihania tunnelmia! Meidän piti piipahtaa pihaglögille miehen vanhemmille, mutta sankka lumisade ja huonokuntoiset tiet estivät lähtömme. Iltapäivällä pidimme joulurääppiäiset, blinejä ja sen sellaisia herkkuja!

Sunnuntai

Joulu alkaa olla ohi. Se oli ensimmäinen ajatukseni aamulla. Onneksi loma vielä jatkuu. Olen onnellinen myös siitä, että on talvi, kunnollinen talvi pakkasineen ja lumineen. Kävimme kymmenvuotiaan kanssa luistelemassa ja suunnittelimme ensi viikoksi hiihtämistä. Muistelimme viime vuoden hiihtoloman laturetkeä kaihoisasti ja päätimme toteuttaa samanlaisen nyt, kun talvi on jo täällä.

Kahden hengen kirjakerhossamme valitsimme jo lauantaina uuden äänikirjan, jälleen kevyen ja varmasti viimeisen jouluun linkittyvän, ja sunnuntaina ahmin sitä joka välissä. Katselin myös jouluista kotiamme ja pohdin, koskahan sen voisi korjata pois…

Tähän on tultu.

Minna