10 syytä, miksi en pidä joulusta

En ole jouluihmisiä. Tai olen, mutta en sanan varsinaisessa merkityksessä: pidän joulun odottamisesta, sen uskonnollisesta merkityksestä, tarinallisuudesta, joulukukista, tuhansista syttyvistä jouluvaloista ja lapsen riemusta. Sen sijaan en pidä hössötyksestä, materialistisuudesta, joulukiireistä (onko sellaista oikeasti edes, ellei sitä ihan itse luo?), odottavasta ja latautuneesta fiiliksestä enkä juuri jouluruoastakaan.

Joulukuusi korissa

Kun mietin joulua, löysin helposti kymmenen syytä, miksi en pidä siitä:

1 Stressi. Miksi ihmeessä joulusta on tullut päämäärä, josta joku saa aivan kamalan stressin? Pää kolmantena jalkana juostaan ympäri kyliä lahjojen perässä, hellalla porisee maailman paras riisipuuro ja joulupöydässä kaikilla pitää olla hyvä tahto. Jos näin ei ole, pinna kiristyy, otsaryppy syvenee ja kaikki on piloilla. Hohhoijaa. Kun joskus uskalsin ensimmäisen kerran lausua ääneen, etten pidä joulusta enkä aio liioin sitä valmistella, stressikin helpotti. Tunne on helpottunut ja leppoisa.

2 Materialismi. Milloin joulun perinteinen merkitys unohtui? En ole itsekään mikään uskonto- tai  joulutarinafanaatikko, mutta minulle joulu on kaikkea muuta kuin pakettien käärepapereita. Joulun ilo syntyy hieman kliseisesti kynttilöistä, yhdessä olosta ja rauhallisesta tunnelmasta. Siitä, ettei ole kiire minnekään.

3 Jouluruoat. Tykkääkö joku oikeasti niistä? Minä pidän lähinnä riisipuurosta, äitini tekemästä perunalaatikosta ja anopin ohjeella valmistetusta mätivaahdosta. Ja näidenkin suhteen minulle riittää yksi kattaus, ihan maksimissaan kaksi.

4 Palaneiden piparien tuoksu. En ole piparkakkuihmisiä. Saatan syödä muutaman kahvin tai glögin kanssa, mutta minkäänlaista suurempaa intohimoa minulle ei niihin ole. En myöskään tykkää piparien paistamisesta – vaikka paistaisi piparit ihan oikeaoppisesti, leviää niistä aina kotiin palanut tuoksu. Ei jatkoon.

5 Joulusiivous. Tämä kuuluu yläkäsitteiden ”hössötys” ja ”stressi” alle. Olen jo aikoja sitten onneksi päässyt tästä tavasta ja siivoan viikoittain perussiivon kotona. Se riittää. Verhoja en vaihda enkä kaappeja kolua vain joulun vuoksi.

6 Joululoma. Loma on aina ihana asia. Niin joulunakin. On vain yksi mutta: loma on pitkä ja tylsä etenkin, jos maa ei ole valkoinen ja ilma pakkasella. Voi luistella, hiihtää ja riehua pulkkamäessä. Erityisesti kymmenvuotiaan tekeminen loppuu nopeasti. Aikuinen jaksaa kolmisen päivää katsella kynttilänliekkiä, sitten pitää alkaa tapahtua!

7 Joululaulut. Joululaulut – tai pikemminkin joulurallatukset – alkavat soida kaupoissa ja radiokanavilla viimeistään marraskuun ensimmäisellä viikolla. Marraskuun kolmannella viikolla ne on kuunneltu puhki. Perinteiset joululaulut ovat kivoja ja tunnelmallisia, mutta renkutuksista tai uusista sovelluksista tällainen liki-boomeri ei välitä.

8 Sukulaistervehdykset. Olen lapsena elänyt kahden kodin elämää. Myös kahden kodin joulua. Se oli raastavaa ja raskasta lapselle ja nuorelle. Ei ollut aikaa rauhoittua ja nauttia. Tästä on jäänyt itselleni eräänlainen ikävä tunne, mikä heijastuu aikuisuuden jouluihinkin. En pidä siitä, että joulunpyhät pitää kierrellä eri sukulaisten luona toivottelemassa hyvää joulua ja syömässä ne pakolliset lanttulaatikot ja palaneilta haisevat piparkakut. Anteeksi.

Mutta minä nautin eniten siitä, kun saan olla oman perheen kanssa omassa kodissa, vaikka toki jollakin tavalla tervehdimme vanhempani ja isovanhempani joka joulu. Ja se on ihan jees.

9 Glögi. Glögi on hyvää ja lämmittää mukavasti, ikävintä ovat rusinat. Rusinat missään muodossa eivät uppoa, kaikkein vähiten kuuman glögin pohjalla turvonneina.

10 Joulukuusi. Kuusikin on kiva ja luo kotiin ihanan tunnelman. Sen sijaan inhoan kuusesta irtoavia havunneulasia ja sitä, kun tulee aika riisua kuusi ja heittää se ”pihalle”. Mies vitsaili juuri eräänä aamuna, että tänä vuonna ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan: viime vuoden joulukuusen ranka löytyy etupihan pusikon alta, jonne minä sen varastoin ja josta minun piti se kiikuttaa roskiksen kulmalle.

Tähän on tultu.

Minna

Kuva: Unsplash

Puheenaiheet Oma elämä Ystävät ja perhe Ajattelin tänään

Ruuhkavuodet – mitä täällä oikein tapahtuu?

Sain kutsun esiintyä Turun ammattikorkeakoulun Alumni-illassa 8. joulukuuta. Alumnikoordinaattorin kutsuviestissä todettiin, että alumnit ovat toivoneet aiheiksi erityisesti työn, arjen ja opiskelun yhdistämiseen liittyviä teemoja. Ja siitä se sitten se idea syntyi. Pyytää minua puhujaksi. Ja minähän tietenkin suostuin. Kiitos kunniasta!

Kokosin esitykseni alumnitoiveen mukaisesti: hieman taustoitusta itsestäni, henkilöbrändistä ja työstäni, faktaa työn, opiskelun, perheen ja vapaa-ajan yhdistämisestä, uralla etenemisestä sekä hyvästä työstä palkitsemisesta.

Oikeastaan puhuimme ruuhkavuosista isolla ärrällä!

Kun hioin esitystäni kuntoon, päätin, että punaisena lankana on ehdottomasti se, että ruuhkavuosistakin voi selvitä.  Vaikka ajoittain on tahmaista, kiireistä, hektistä ja hikistä, näistäkin ajoista voi – ja pitää! – nauttia. Ruuhkavuosiin käsitteenä sisältyy hieman negatiivinen sävy, mutta oikeasti kaikki lähtee tässäkin ihmisistä. Oikealla ruuhkavuosiasenteella pärjää pitkälle. On pakko antautua vuosien vietäväksi.

Sillä yhtäkkiä sitä vain huomaa olevansa ruuhkavuosissa. Sen tietää siitä, että hommat kasautuvat: eteinen on kaaos, keittiö on kaaos, kodinhoitohuone on kaaos ja oman pään sisällä on kaaos. Pitää olla, elää ja ehtiä.

Lapset harrastavat. Lapset kasvavat. Lapset lähtevät.

Urakehittyminen alkaa. Uteliaisuus herää. Kokemus ja osaaminen kasvavat.

Nälkä kasvaa, ja vauhti kiihtyy.

Työ on tärkeää, kehittyminen on tärkeää, koulutus on tärkeää.

Oma aika on tärkeää. Vapaa-aika on tärkeä. Harrastus on tärkeä.

Minä tunnen kuinka vauhti kiihtyy -kappaleesta on tullut tunnusbiisini.

Oikeastaan siitä on tullut koko perheemme tunnari. Pidämme siitä. Etenkin sen uudesta versiosta, jossa Matin ja Tepon lisäksi laulavat Portion Boysit.  Tässä biisissä on kaikki. Se kertoo arjesta, juhlasta, hyvästä fiiliksestä ja flowsta. Se antaa mukavasti vauhtia ja lohduttaa tahmeissa hetkissä, antaa vauhtia. Se on ruuhkavuosien parasta antia ja taustamusiikkia!

Se on sitä etenkin tilanteissa, joissa kysyy itseltään, että apua, mihin minä olen joutunut? Mitä täällä oikein tapahtuu? Näissä tilanteissa kuormitus ja pitäisi sitä ja pitäisi tätä -mentaliteetti ovat tapissaan. Mutta silti on tarvottava eteenpäin.

On jaksettava.

On jatkettava.

On tuotettava.

On viihdyttävä.

On oltava turvallista.

On pysyttävä.

On selvittävä.

On säilyttävä työkykyisenä ja arkikelpoisena mahdollisimman pitkään.

Päätin esitykseni siihen, että kaiken keskellä on hengitettävä. On varattava aikaa palautumiselle, vapaa-ajalle, harrastuksille. Omalle ajalle. On annettava sisäisen ääneen vain huutaa pölyistä ja eteiseen kasautuneista havunneulasista. On pystyttävä olemaan reagoimatta siihen – on luotettava, että asiat järjestyvät. Sillä ne järjestyvät. Tavalla tai toisella.

Sellaista se on ruuhkavuosissa.

Tähän on tultu.

Minna

Puheenaiheet Oma elämä Ystävät ja perhe Ajattelin tänään