Tämä on itselleni vanha totuus, jota käytän säännöllisesti, jopa viikoittain. Monissa tilanteissa, tapahtumissa ja arkisissa kohtaamisissa saan todeta – tai joudun toteamaan – että lopulta kaikki lähtee ihmisistä.

Lisään perään aina-aikakäsitteen, sillä on oikeastaan olemassa vain yksi asia, joka menee tämän elämäntotuuden ylitse ja sotkee tausta-ajatuksen: sattuma. Sattumalle me emme voi mitään, ja joskus sattuma on kaiken takana. Muuten kaikki lähtee ihmisistä. Aina.

Kaikki lähtee ihmisistä -totuuden perimmäinen ajatus on se, että mikä tahansa tilanne, tilaisuus, hetki tai kohtaaminen voi olla tunnelmaltaan, dynamiikaltaan tai lopputulemaltaan huikea, hirvittävä, epäonnistunut, koskettava, ikimuistettava tai iloinen. Se voi olla huipentuma tai pohjanoteeraus. Usein näiden ääripäiden takana ovat ihmiset. Me kerromme ulkopuolisille kokemistamme hetkistä ja tunnelmista yleensä osallistujat, tiimi tai aisapari edellä. Keitä meitä nyt siellä olikaan… Heti seuraavana arvioimme ruoan.

Perustotuuden takana ovat myös asenteet: jotta meillä voisi olla mukavaa, viihtyisimme erilaisissa tilanteissa ja voisimme todeta ”homman hoituneen hienosti”, asenteiden pitää olla kohdillaan. Tällä tarkoitan sitä, että vähän puuduttaviin, kiusallisiin ja itselle sopimattomiinkin tilanteisiin on vain asennoiduttava oikealla tavalla. Kuormittavista elämäntilanteista, työn ruuhkahuipuista ja henkilökohtaisista helveteistäkin selviää. Asenne ratkaisee monessa.

Jos mukana on edes yksi myrkyttäjä tai ankeuttaja, pieleen menee. Kun kaikki lähtee ihmisistä.

Jotta tämä elämäntotuus on helpompi sisäistää, annan konkreettisia, arkisia ja hieman huvittaviakin esimerkkejä siitä, millä tavoin tämä on todennettavissa.

1 Peruskallio-ajattelu

Yksi lajimme tunnuspiirteistä on sen sosiaalisuus – voimme hyvin, kun sosiaaliset verkostomme ovat kunnossa. Sosiaalisia suhteita ja vuorovaikutuksellista kanssakäymistä tarvitaan, jotta elämänlaatumme säilyy hyvänä. Vanhempamme, aviopuolisomme, elämänkumppanimme, ystävämme, työtoverimme ja lapsemme muodostavat tukiverkoston, johon turvaamme ja jota tarvitsemme niin iloisissa kuin hankalissakin hetkissä. Myös arjessa.

Tämä turvaverkko on usein tarkoin harkittu (vaikka vanhempiaan ei voikaan valita, lapsensa kummit, omat ystävänsä ja arkikohtaamisensa voi!) ja se koostuu pääasiassa my person -tyyppisistä henkilöistä. Ihmisisistä muodostuu yksilön perustarpeisiin välttämätön peruskallio.

2 Työ kuormittaa

Sekin taitaa olla lajimme tunnuspiirre, että kokoaikaisesti pitää valittaa. Etenkin työstä. Milloin työtä ei ole, milloin sitä on liikaa ja milloin työssä joutuu tekemään ikäviltä ja raskailta tuntuvia työtehtäviä ikäviltä ja raskailta tuntuvien ihmisten kanssa.

Työstä jaksetaan jauhaa työaikana ja sen ulkopuolella.

Tästä tavasta en pidä, vaikka joskus siihen itsekin syyllistyn. Olen yrittänyt tietoisesti pois työstä märehtimisestä, se kun ei johda mihinkään. Ainut, mikä johtaa johonkin, on se, että asiaa pui ääneen esimiehensä ja työtiiminsä kanssa. Sitten se ratkaistaan. Jos työ kuormittaa, työterveyshuoltokin voi auttaa! Toinen asia, joka voi johtaa johonkin hyvään, on se, että vaihtaa työpaikkaa. Etsii sellaisen työn ja työyhteisön, jossa kokee pärjäävänsä ja olevansa ”hyvässä seurassa”. Pitää myös muistaa, että työ on vain työtä.

Jos työyhteisön jokainen jäsen märehtisi ja puisi työtovereidensa ja ystäviensä kanssa työn epäkohdista ja erikoisista työtovereistaan kokoaikaisesti, olisimme nopeasti melko uupuneita. Työt taas sujuvat hyvin, kun jokainen hoitaa tonttinsa, tiimityö pelaa vastavuoroisesti, keskitytään olennaiseen ja ruokitaan hyvää sutta (kts. kohta ”Kumpi susi voittaa?”). Sujuvuutta voi lisätä vielä sillä, että voi valita ne työtoverit ja työparit, joiden kanssa toimii ja ne työtiimit, jossa työskentelee erilaisten työtehtävien parissa. Kun kaikki lähtee ihmisistä.

3 Tukiverkosto ja sidosryhmät

Todennäköisesti jokainen tietää ja tunnistaa ne henkilöt, yhteisöt ja organisaatiot, joiden kanssa ”homma toimii”. On projekteja, työtehtäviä, työvuoroja ja suunnitelmia, joihin tietää parhaat mahdolliset kumppanit. Näiden kumppanien kanssa työ sujuu ja tulosta syntyy!

Usein näiden kumppanien kanssa läsnä ovat myös tekemisen ilo, sisäinen motivaatio ja tulosvastuu-ajattelu – me teemme tämän yhdessä!

Kun kumppanit tulevat tutuksi, opitaan tuntemaan toisen osapuolen tavat ja tottumukset, hyvät käytännöt, onnistumisen takeet ja viime hetken paniikit. Opitaan ottamaan puolin ja toisin koppia silloin, kun yksin ei selvitä. Sitten ovat ne, hyvin tunnetut, kumppanit, joiden kanssa tietää jo aluksi, että hiljaista on.

Henkilökohtaisessa elämässä tukiverkosto ja sidosryhmät ovat lähipiiriä, ystäviä ja tuttavia. Heidän kanssaan sitä ensisijaisesti sopii treffejä ja viettää aikaansa sekä tuntee yhteenkuuluvuuden tunnetta. He ovat vierellä, kun tarvitaan, he ottavat koppia, kun omat voimat eivät riitä. He tietävät ja tuntevat sinut, joka ilmeesi ja eleesi, osaavat ennakoida. He kysyvät, mitä kuuluu ja tuovat koronakaranteenin aikana yllätyspussin ovenkahvaan. He painavat illalla viimeksi sydämen viestikenttään.

4 Kumpi susi voittaa? Asenne ratkaisee.

Vanha intiaanitarina siitä, että se susi, kumpaa ruokit, voittaa, on oikeastaan varsin viisas. Jos jäämme märehtimään ja vatvomaan, soimaamaan, syyllistämään, katkeroitumaan ja vihaamaan, voittaa paha susi. Jos taas keskitymme siihen, mikä kaikki onkaan hyvin, miten voimme kaivaa ikävistäkin tilanteista jotakin positiivista ja millä tavoin voimme tuoda arkeemme edes hippusen jotakin hyvää, voittaa hyvä susi.

Se suurenee, mihin zoomaat, kuten olen aiemmin kirjoittanut. Näin voi siis vaikuttaa omaan tapaansa toimia, käsitellä asioita ja suhtautua arkeen, työhön, ihmisiin. Kaikkeen.

Tähän on tultu.

Minna

Seuraa blogia myös Blogit.fi-sivustolla!