Kulukuurin onnistumiset ja sudenkuopat
Kirjoitin aiemmin syksyllä kulukuurista. Olen toteuttanut kulukuuria noin kaksi kuukautta ja onnistunut siinä melko hyvin. Olen aina ollut talousasioissa hieman höveli ja autuaan tietämätön, joten hieman yllätyin, että kulukuurilla voi onnistua. Antaisin itselleni arvosanaksi vahvan kahdeksikon.
Erityisen ylpeä olen siitä, että olen oppinut seuraamaan kulutustani ja samalla korvamerkitsemään (kulukuurin tavoitteen mukaisesti) rahaa johonkin hieman isompaan hankintaan tai menoerään.
Ainoa kunnon kulutuskuoppa oli kymmenvuotiaan syntymäpäivä, jonka valmisteluihin, tarjottaviin, lastenkutsujärjestelyihin ja lahjoihin upposi kaikesta suunnitelmallisuudesta ja kotikutoisuudesta huolimatta sievoinen summa. Kyllähän kymmenettä vuosipäivää pitää juhlia kunnolla – synttäriaamun yllätyksistä emme tinkineet!
Muuten on mennyt kivasti. Vaikka olen jatkanut viikonloppukimppuhankintoja viikoittain, olen kiertänyt kaukaa vaate- ja kosmetiikkamyymälät ja tyytynyt kaikkeen olemassa olevaan. Yhden poikkeuksen tein lokakuun puolivälissä, kun näin Sidosten Turku-sukat erään vaikuttajan Instassa. Kasvoima toimivat lapsuuden idolini Matti ja Teppo , ja nähtyäni hästägin ”minätunnenkuinkavauhtikiihtyy”, en voinut kuin hankkia sukat. Sukkia. Lahjaksi, varastoon ja yhdet itselleni.
Mutta muuten olen pitänyt kukkaron nyörit tiukasti supussa. Kaapit ovat täynnä ihan kivoja ja sopivia vaatteita, kylpyhuoneen hyllyllä on enemmän purnukoita kuin oikeasti ehdin käyttää. Joka kuukausi posti tuo kosmetiikkapaketin minun nimelläni, ja vain murto-osan kunkin yllätyspaketin sisällöstä ehdin kuluttaa ennen seuraavan saapumisilmoitusta.
Turhaa. Siksi ajattelinkin laittaa paketin tauolle tammikuusta alkaen. Vielä en tähän ryhtynyt.
Olemme päässeet tavoitteeseen myös ruokahävikin suhteen: Ruokaboksi kotiovelle kuljetettuna kerran viikossa takaa sekä monipuolisen ja värikkään ruokahetken että juuri sopivan määrän aineksia jää- ja kuivamuonakaappeihin. Olemme valmistaneet ruokaa vain sen verran kuin jaksamme syödä. Seuraavaksi päiväksi jää mukavasti yksi lounasannos, eikä ruokaa mene hukkaan.
Leipää ostan paljon, sillä olemme leipäihmisiä. Olen pyrkinyt vähentämään leivän kulutusta monestakin syystä, mutta aamu- ja iltapalalla sekä esimerkiksi sosekeiton kyljessä se on ”välttämätön paha”. Höttöpullaa en harrasta, vaan taivun monivilja- ja kuitutuotteisiin, ruisleipään ja kaurapaloihin.
Jämäleivät olen kulukuurilla taikonut lämpimiksi voileiviksi ja kuivat pussinloput käyttänyt paahtimessa – hyvin ovat kelvanneet, eikä hävikkiä ole syntynyt. Tunnustan kuitenkin, että muutaman kerran olen joutunut heittämään leipälaatikon pohjalle huomiotta jääneet homeiset yksilöt roskikseen.
Kahvista sen sijaan en ole tinkinyt. Enkä tingi.
Pauligin kaupunkikahvit – etenkin New York – ovat minulle miltei elinehto. Kahvi on kalliimpaa kuin ns. taviskahvi, mutta se on sen arvoista. Suosittelen. Säästän mieluusti jostain muusta, kunhan saan jokapäiväisen kahvimatkani New Yorkiin.
Tähän on tultu.
Minna
