Sano se ääneen: Moukkamaisia tekoja

Twitterissä kysyttiin taannoin, mitkä konkreettiset teot ovat kanssatwiittajista moukkamaisia. Tartuin aamukahvikuppiini, otin hyvän asennon keittiön pöydän äärellä ja aloin selata liki sataa vastauskommenttia. Pohdin samalla, minkälaisia tekoja ja asioita itse pidän moukkamaisina. Sano se ääneen – tämä kaikki on moukkamaista!

Legoukkeleiden päitä

Puhelimen käytöstä moukka tunnetaan…

Iso osa twiittajista mainitsi moukkamaisiksi teoiksi puhelintouhut: puhelinta käytetään väärin, väärissä paikoissa ja väärässä seurassa. Puhelimesta on tullut seuralainen, se on jumittunut käteen ja siitä irrottautuminen koetaan vaikeaksi. Nyökyttelin. Erityisen samaa mieltä olen seuraavista moukkamaisista puhelintoiminnoista:

  • ”TikTokien esittely kaverille julkisella paikalla, kuten ravintolassa tai kahvilassa, volyymit kaakossa. Parasta on, jos näitä TikTok-ihmisiä on seurueessa useampia ja kaikki esittelevät videotaideteoksia toisilleen.”
  • Lisäksi on epäkohteliasta ja junttimaista selailla tarpeettomasti puhelinta kesken kahdenkeskeistä hetkeä, keskustelua, ravintolaillallista ja niin edelleen.
  • Puhelimeen puhuminen kaiuttimella julkisella paikalla. Apua!

Ruoasta nihkeily ja ruokailutilanteissa porsastelu

Jos twiittajia on uskominen, ruoka, ruoasta kieltäytyminen, ruoan valikoiminen ja ruoasta nihkeily ovat selkeitä moukan tekoja. ”Ruoan suhteen ollaan nihkeitä, valikoidaan ja valitetaan. Mutta pikaruoka maistuu aina!” Toinen konkreettinen moukan (ruoka)teko on ruoan hamstraaminen buffetissa.

Todellisen moukan tuntee siitä, että hän jättää hamstraamastaan ruoasta melkoisesti…  Näistä on helppo olla samaa mieltä.

Roskastaminen ja tupakointitavat osoittavat moukan hällä väliä -asenteen

Yhden twiittaajan lyhyt ja ytimekäs vastaus kiteyttää koko asian: ”Roskaaminen ja roskien heittely ympäriinsä” on moukkamaista, ajattelematonta ja kaikin puolin törkeää.  Moni mainitsi moukkamaiseksi ympäristöajattelun laiminlyömisen, johon sekä roskaaminen että tupakointi lukeutuvat.

Yhdyn ajatukseen siitä, että tupakoinnin suhteen moukkamaista ja kohtuutonta on tupruttelu parvekkeella, lasten leikkipuistoissa, lastenvaunuja työntäessä, bussipysäkillä ja sisäänkäyntien edustoilla.

Moukka on vaaraksi liikenteessä

Varsin moni twiittiin vastanneista totesi, että liikennetavoistaan moukka tunnetaan. Nyökkäilin. Moukka joko hurjastelee taajamissa, hidastelee moottoritiellä tai kaahaa pihateillä. Moukka pysäköi invapaikalle, ajelee etusumuvalot päällä kaikkina muina aikoina paitsi sumussa, jättää käyttämättä takavaloja, pysäköi miten sattuu eikä muista vilkkua kääntyessään – samalla hän unohtaa kanssa-autoilijat.

Näistäkin moukan tunnistaa…

Seuraavat moukkamaiset piirteet ja tekoset saivat hymyn huulilleni, paikoin naurahdin jopa ääneen. Ihan totta joka sana, eikä saisi nauraa, mutta silti huvitti.

Moukkamainen henkilö:

  • kommentoi omalla nimellään typeriä kommentteja somessa esimerkiksi iltapäivälehtien postauksiin
  • haukkuu tai pilkkaa julkisesti vähemmistöön kuuluvia
  • rääkkää eläimiä
  • tunkee junaan samaan aikaan kuin joku on tulossa junasta ulos
  • etuilee
  • kiroilee lasten kuulleen
  • syö lakki päässä
  • huutelee ja viheltelee ohikulkijoille
  • ei tervehdi mennessä eikä tullessa esimerkiksi kaupassa, kahvilassa tai huoltoasemalla
  • perustelee tekemisiään humalatilalla
  • perustelee tekemisiään toteamalla, että ”se oli läppä vaa”
  • meluaa turhaan, väärissä hetkissä ja paikoissa
  • seisoskelee keskellä kauppaa tai katua ja tukkii tien
  • kuljeskelee ilman paitaa julkisilla paikoilla
  • tekee yllätysvierailuja toisten mökeille
  • tunkee liian lähelle muita ihmisiä ihan missä tahansa tilanteessa
  • kyselee työpaikalla sellaisia asioita, jotka ovat yhden klikkauksen päässä… kuin muiden keskittymisellä ja kiireellä ei olisi mitään merkitystä.
  • jättää omat sotkunsa muiden korjattaviksi
  • haisee julkisilla paikoilla pahalle (!)
  • kaivelee nenää muualla kuin kotona
  • ”huudattaa musiikkia tai jotain sen tapaista autossa niin, että peräkontti lörisee ja diskantti särkee!”

Tapahtuuko tällaista oikeasti…?!

Twitteriin kirjattiin myös täysin törkeitä vastauksia, joiden kohdalla jopa häkellyin: tapahtuuko tällaista oikeasti? Voiko joku todella imitoida kehitysvammaisen henkilön puhe- tai kävelytyyliä julkisesti tai ivata toisen puhevikaa? En myöskään ymmärrä enkä hyväksy yksityiselämän uteluja, sitä, että esimerkiksi kysellään perheenlisäyksestä tuntemattomalta.

Minusta moukkamaista on soimata puolisoaan tai lapsiaan julkisesti sekä napsia kaupan irtokarkkeja paljain käsin suoraan laarista suuhunsa tai huijata hedelmäpunnituksessa.

Käytöstavat ovat näissä kohdissa unohtuneet, ja mielestäni peruskäytöstavoista herrasmies tunnetaan. Ja kuka tahansa.

Ja nyt tiedän sohaisevani mehiläispesään: yhdyn muutaman kommentoijan vastaukseen siitä, että koronarokotuksen jättämättä ottaminen ilman perusteltavaa diagnostista syytä on moukkamaista. Edesvastuutonta ja itsekästä. Se on oikeastaan ”terveydellä leikkimistä”.

Tähän on tultu.

Minna

Puheenaiheet Oma elämä Ajattelin tänään

Kulukuuri: kohti järkevää kuluttamista

Ensin kirjoitin vahingossa kukuluuri. Sitten näytölle piirtyi klukkuri. Hankala sana. Siitä on hyvä lähteä. Vaikka sana tuntui kirjoittaessa konkreettisesti hankalalta, se on varsin hieno termi. Sen lausui ääneen ystäväni eräällä aamulenkillä yhtenä sateisena sunnuntaina. Me keskustelimme Julia Thurénin Kaikki kuluttamisesta -kirjasta ja omista kulutustottumuksistamme. Ystäväni mainitsi, että hän on miettinyt aloittavansa kulukuurin. Tämä kiinnosti minua heti – minunkin pitää ryhtyä samaan! Kesällä kulutus kasvoi, ja rahaa kului jopa huomaamatta turhuuksiin.

Vihreät omenat omenapuussa

Turhuuksiksi tässä yhteydessä lasketaan muun muassa pyörälenkkien cafe lattet, jäätelökioskivisiitit, museokaupoista hankitut magneetit, vihkot ja kynät, muovinen hammasharjakotelo ja kaikenlainen pikkusälä. Turhiksi voidaan laskea myös kahden uuden mekon hankkiminen (”Mutta ne olivat alessa!” -selittelyt eivät auta!), avainkaulanauhat, kuukausittainen postissa saapuva kosmetiikkapaketti, Muumimaailman kaupasta ostettu epäekologinen pikkukassi ja ne lukuisat elintarvikkeet, joita kukaan ei lopulta syönyt.

Vaikka kuinka yritin olla taloudellinen ja leikkiä kätevää lomaemäntää, jouduin heittämään ne roskikseen. Auts.

Omaa kuluttamistani kuvaavat kolme sanaa: huoleton, harkitseva ja uudelle avoin.  Hankin arjen välttämättömät elintarvikkeet sekä kulutushyödykkeet liikoja rahanmenoa murehtimatta. Harkitsevampi olen kodin sisustuksen, laatuvaatteiden ja esimerkiksi matkustamisessa. Panostan mielelläni laatuun ja suomalaisuuteen, mutta lapsen vaatteet hankin pääasiassa ketjuliikkeistä. Vaikka tiedän, ettei pitäisi. Tuen alueeni pienyrittäjiä viikoittain ja suosin suomalaista. Olen  avoin uutuuksille, kierrättämiselle ja  uusiotuotannolle. Uusille ajatuksille.

Vasta viimeisten vuosien aikana olen pyrkinyt rajoittamaan kaiken sellaisen materiaalin ostamista, joka on mahdollista saada sähköisenä. Kirjat olen vaihtanut äänikirjoihin.

Kesällä kulutukseni muuttuu, kun syömistä, kahvittelua ja tekemistä ulkoistaa. Ja on tarve ulkoistaa. Etenkin näin korona-aikana. Se on ollut minun selitykseni jo kaksi kesää… Kun mihinkään ei pääse, koronakesälomalla lomamatkaan säästetyt rahat voikin kuluttaa kotimaan matkailuun, lähinnä kotikaupunkiin ja sen lähimaastoihin, kahvitteluun ja kesämekkoihin. Jos mieli tekee.

Kulukuuri on hankala sana myös siksi, että se velvoittaa toimimaan. Vähän niin kuin laihdutuskuurikin. Tai nälkäkuuri. Kuurit sisältävät vaatimuksen – on toimittava jonkin tavoitteen suuntaisesti. Kulukuurin tavoitteena on ensinnäkin omien kulutustapojen ja rahanmenon tarkkailu ja toiseksi sen pohtimista, mitä minä oikeasti tarvitsen. Kolmantena tavoitteena voisi mainita kulutuksen laskun, sen, että joka kuisista tuloista jäisi enemmän käteen – säästöön! – kuin aiemmin.

Kulukuuri on säästökielillä elämistä. Säästöliekillä.

Syksyn kulukuurini päätavoite on kiinnittää huomiota enemmän rahankulutukseen. Siinä käytän apuna Osuuspankin laskuria. Lisäksi pyrin suunnittelemaan menojani. Kokoan viikon ruokalistat ja kirjoitan niiden pohjalta kauppalistat. Näin vältän arkiset heräteostokset. Päätavoitteen lisäksi asetin itselleni kolme osatavoitetta:

1) Pyrin korvamerkitsemään tulojani säästöön, yhteen tai kahteen isompaan säästökohteeseen. Haluan seurata, paljonko saisin puolessa vuodessa tällä taktiikalla säästöön. 2) Kysyn jokaisen hankintani kohdalla, tarvitsenko minä todella tätä. Jos en todella tarvitse, en osta. Tämä osatavoite koskee erityisesti vaatteita, sisustuselementtejä, kosmetiikkaa ja sen sellaisia. 3) Yritän kuluttaa ympäristö edellä. Tämä kohta on itselleni kaikkein vaikein, sillä ekologisuus ei asu minussa. Hieman hävettää kirjoittaa tätä, mutta mennään totuus edellä.

Olen kirjoittanut kukuluurin, eikun kulukuurin, kalenteriini (ja nyt myös blogiini) sekä puhunut ääneen siitä perheelleni ja ystävilleni. Nyt se on toteutettava! Ainut todella innokas ja utelias asian äärellä on yhdeksänvuotias, joka hänkin varmisti, että vaikka olen kulukuurilla, saahan hän silti syntymäpäivälahjan.

Tähän on tultu.

Minna

Työ ja raha Oma elämä Puhutaan rahasta