Rokotettu! Paljon vouhotusta koronarokotteesta
Meinasin kirjoittaa otsikkoon, että koronarokote saa ihmisen ihan sekaisin. Sitten en tohtinutkaan. Vaikka totta toinen puoli: miten paljon sitä käyttääkään aikaa itsensä seuraamiseen, oiretarkkailuun ja ystäväpiirikokemusten kartoittamiseen ensimmäisen vuorokauden aikana rokotteen saatuaan. Tiedän, etten puhu vain omasta puolestani, sillä nopean kartoitukseni tuloksena liki 30 ystävää, tuttavaa ja some-seuraajaa kertoivat syyllistyvänsä samanlaiseen vouhotukseen.
Sain ensimmäisen koronarokotteeni viime torstaina, viimeisellä kokonaisella työviikollani ennen kesäloman alkua. Olin varannut ajan keskelle päivää (virhe!) ja jouduin säätämään ja järjestelemään melkoisesti, ennen kuin pääsin työterveyshoitajan penkkiin. Mitä sitten tapahtui?
Messukeskuksen pihaan päästyäni parkkeerasin autoni, varustaudin kasvomaskilla ja kävelin varmoin askelin sisään – täältä tullaan elämä! Desinfioin kädet ja marssin työterveysasiakkaiden ”kujaa” pitkin rokoteluukulle. Messuhalli oli autio, ja homma hoitui jouhevasti aikataulussa. Sain rokotteen, istuin seuranta-aulaan odottamaan vaadituksi ajaksi ja sitten kävelin hyvävointisena ulos. Nappasin kuvat rokotetodistuksesta muutamalle ystävälle, äidilleni ja miehelle. Rokotettu. Etuoikeutettu.
Miehelle nakkasin lisäksi ”Tee perässä!” -viestin. Hänellä ei ole vielä rokotetta…
Kun homma oli hoidettu, päätin juoda nopeat palkitsemiskahvit – sellaiset ovat tarpeellisia – ja jatkaa sitten kotiin työkoneelle. Kahvilassa se alkoi. Itsensä tarkkailu. Tartuin ohjepaperiin, luin sitä tarkasti rivi riviltä ja laitoin lukuisia viestejä ystäville, joille on annettu sama rokote. Mitä oireita ilmaantuu ja milloin? Miten niitä hoidetaan? Kahvini juotua katsoin kelloa, puoli tuntia sitten sain rokotteen. Kirjasin hyvälle ystävälle ensimmäisen tilannekatsauksen: Vointi hyvä, ei oireita, ei edes pistospaikan kipua tai kirvelyä.
Sen sijaan kiireinen työpäivä alkoi kirvellä. Kymmentä yli neljä suljin tietokoneen ja hengitin syvään. Tuntuiko hengitys työläältä, oliko kurkussa räkää? Kolme ja puoli tuntia rokotteesta kirjasin jälleen tilannekatsauksen. Lähetin sen myös ystävälle. Siinä kerrottiin, että ei mainittavaa olotilassa, ehkä hiukan vilunväreitä. Neljän tunnin kohdalla otin parasetamolia. Varmuudeksi.
Teimme päivällistä yhdessä Matruusipojan kanssa. Melkein viisi ja puoli tuntia rokotteesta. Oliko niska jumissa, kurniko vatsassa nälkä vai mikä siellä mellasti? Ilmavaivoja? Ihmettelin asiaa puoliääneen ja sain pojalta melko kaiken kattavan vastauksen: ”Sä söit just puoli kiloa kukkakaalia, et ehkä se on se?” Lähetin kuitenkin varmuudeksi ääniviestin tilanteestani ystävälle. Hän osasi kertoa, että j u u r i tämänkaltaista vatsaoiretta hänelläkin oli ollut. Ja j u u r i samassa vaiheessa, noin kuusi tuntia rokotteesta. Apua.
Ehdin käydä läpi mielessäni levottoman, kivuliaan illan ja unettoman, vatsakipuisen yön kuumehorkassa. Näin sieluni silmin itseni ravaamassa vessassa ja niistämässä nenääni oksennus kurkussa. Mieskin oli poissa. Kuka minua hoitaisi? Entä jos en jaksa huutaa enkä soittaa apua?
Palasin ajatuksistani kotimme keittiöön. Oikeastaan vointi tuntui taas ihan hyvältä. Taputtelin olkavartta varovaisesti, mutta sain aikaiseksi vain lievän tuntemuksen. Sitä ei edes voinut kutsua pistoskohdan arkuudeksi.
Kuusi tuntia rokotteesta. Ei oireita. Tein reippaan lenkin ja voin hyvin.
Seitsemän tuntia rokotteesta. Hiki. Järki huusi sen tulleen lenkistä ja sen jälkeen aurinkoisella terassilla vietetystä ajasta, mutta tunne tiesi varmuudella sen johtuvan koronarokotteesta. Tilannekatsauksessa ystävälle kirjoitin, että pistospaikka tuntuu hieman. Lienee normaalia, ajattelimme melkein yhteen ääneen.
Aivastus. Aivastus. Aivastus. Aivastus. Aivastus. Aivastus. Ja sitten nenän niisto kertaa kolme. Tässä sitä nyt ollaan.
Kahdeksan tuntia rokotteesta. Tilannekatsaus: vatsaa polttelee, pistospaikka tuntuu, vähän ällöttää? Ehkä minulla on vain nälkä. Iltapalan jälkeen vatsaoireet katosivat. Sitten ne palasivat. Katosivat. Ja palasivat. Lopulta onneksi katosivat.
Yhdeksän tuntia rokotteesta. Ei oireita. Tavaan rokoteohjelappusta. Yöksi voi ottaa ibubrofeiinia. Ja minähän otin. Sain kuulla ystäviltä, että heitä oli väsyttänyt jo rokoteiltana, mutta minä olin täynnä virtaa.
Sänky, äänikirjat tai rauhoittuminen tuntuivat kaukaisilta ajatuksilta.
Kymmenen tuntia rokotteesta. Makaan sängyssä. Kuulostelen oireita ja ulkona metelöiviä lintuja. Viimeinen koodaus kaverille: Ei oireita.
Seitsemäntoista tuntia rokotteesta. Aamun ensiajatukseni oli, että olenkohan koskaan nukkunut yhtä hyvin. Älykellokin loisti vihreällä, näytti erinomaista. Ei oireita. Kylkimakuulla havaitsin hieman pistoskohdan arkuutta. Aamukahvi maistui taivaalliselta. Koodaan ystävälle ja miehelle tilannekatsauksen.
Vuorokasi rokotteesta voin hyvin. Tilannekatsauksessani totean, että tulipa koettua, jännitettyä ja vouhotettua – olen vuorokauden aikana tarkkaillut itseäni enemmän kuin aikoihin. Tai kuin koskaan. Samanlaista vaikutusta ei muistaakseni ole ollut influenssa- tai jäykkäkouristusrokotteesta, enkä ole lasteni rokotusohjelman äärellä panikoinut. Jostain syystä korona kaikkinensa saa varpailleen. Pelkäämään.
Se saa ihmisen vähän sekaisin.
Tähän on tultu.
Minna
