Turvallinen työilmapiiri sallii ääneen huokaisemisen

*) Olen julkaissut tekstin aiemmin työyhteisön Messi-intranetissä 2.6.2021.

Työ ja työyhteisö ovat hyvinvointia tukevia voimavaroja, ja sosiaalinen vuorovaikutus työssä voi olla yksi elämän mukavista asioista. Pitkäaikaisista työkavereista voi kehkeytyä jopa ystäviä – luotu side säilyy, vaikka työpaikka tai työtehtävät organisaation sisällä vaihtuisivat. Tiedetään, että työmotivaatiota ja työn imua lisää turvallinen työyhteisö, joka sallii ja arvostaa erilaisia työntekijöitä ja työtapoja.

Yksi organisaatioiden tärkeimmistä missioista onkin pitää huolta työyhteisön sisäisestä ilmapiiristä ja työntekijöiden keskinäisestä vuorovaikutuksesta. Jos ilmapiirissä tai vuorovaikutuksessa jokin ei toimi tai aiheuttaa (ylimääräistä) stressiä, siihen kannattaa puuttua nopeasti. Työ on sitä tehokkaampaa ja tuottavampaa, mitä paremmin työyhteisö onnistuu työtehtävissään ja selviytyvät keskinäisissä vuorovaikutussuhteissaan.

Turvallinen ilmapiiri takaa onnistumisen.

Työterveyslaitoksen vanhempi asiantuntija Minna Toivanen on todennut, että psykologisesti turvallinen ilmapiiri syntyy, kun työntekijät voivat ilmaista omia mielipiteitään eikä heidän tarvitse pelätä muiden reaktioita. ”He saavat tukea ja kannustusta yhteisöstään, heillä on rohkeus tehdä ja kokeilla uutta pelkäämättä epäonnistumista”.

Toivanen puhuu luottamuksen ilmapiiristä: kun työkavereihin voi luottaa, uskaltaa heille kertoa esimerkiksi tuntemuksistaan ja epäonnistumisistaan.

Bingo! Minulla on ollut iloa toimia työyhteisömme tutkimusryhmän hankevalmistelijana STM:n Terveyden edistämisen määrärahan haussa kevään 2021 aikana. Kokonaisuus on iso, ja vastuu (opettajista) vain minulla. Olen ollut elementissäni, luonut yhteistyöverkoston, käynnistänyt hakemuksen, tutkimussuunnitelman ja budjetin laatimisen. Olen kartoittanut olemassa olevia toimintamalleja aiheen tiimoilta, selvittänyt validoituja mittareita ja tarkastellut mitä erilaisempia indikaattoreita. Olen pohtinut arviointimenetelmiä ja laatinut melko kattavan teoreettisen viitekehyksen lasten, nuorten ja perheiden ylipainoon sekä terveyden edistämisen ja painonhallinnan menetelmiin linkittyen.

Vaikka olen innossani, saanut toimia vahvuuteni äärellä ja ollut pääasiassa vakuuttunut tekemistäni ratkaisuista, olen ollut myös väsynyt tämän kaiken keskellä.

Puurtaminen on tuntunut harteilla ja mielen päällä, ja olen sarjahaukotellut usein jo iltapäivällä. Havahduin eräänä päivänä (hankekokouksen päätyttyä) siihen, että onneksi minulla on TKI-asiantuntijat tukenani. He auttavat konkreettisesti: laativat budjettia, kasaavat aiesopimukset, tarjoavat apuaan hakemuspohjan täyttämiseen. Minusta tuntuu, että he ihan oikeasti haluavat auttaa, tukea ja ennen kaikkea tehdä yhdessä!

Yllä mainitun hankekokouksen jälkeen huokaisin äänekkäästi työhuoneessani. Puhisin. Palasin samalla ajatuksissani takaisin kokoukseen – oikeastaan me olimme jo pitkällä valmistelutyössä, meillä ei ollut mitään hätää. Minulla on tukenani sellaiset toimijat, joihin voin luottaa ja joiden asiantuntijuus pelastaa monessa käänteessä. Päädyin kirjoittamaan äänekkään huokaisuni heille sähköpostiin. Kiitin samalla yhteistyöstä ja siitä, että minusta tuntuu, että uskallan huokaista ääneen heille. Saan jaettua omaa ajatustani ja ”hätääni”.

Molemmat heistä vastasi minulle, ja me olimme jälleen yhteisen äärellä.

Pohdin koko loppupäivän sitä, että me (toisillemme aiemmin lähes tuntemattomat) olimme luoneet melko nopeasti – alle kuukaudessa – työssämme luottamuksen ilmapiirin. Me luotamme toinen toistemme tekemiseen ja uskallamme vajota työkuoppaan tiedostaen, että toinen tulee ja auttaa sieltä kuopasta ylös. Me selviämme yhdessä!

Psykologisesti turvallinen työympäristö hyödyttää koko organisaatiota. Minna Toivanen toteaa, että erityisesti asiantuntijatyössä on totuttu yksinäiseen puurtamiseen ja kilpailulliseen asetelmaan. Nykytyössä on kuitenkin harvinaista, että yhdellä työntekijällä olisi riittävästi osaamista ihan yksin. Siksi on olennaista, että tietoa, taitoja ja tunteita jaetaan työyhteisössä. Uuden tiedon jakaminen taas vaatii sitä, että työntekijällä on turvallinen olo.

Olen kerännyt itselleni listaihmisenä listan, johon olen kerännyt sellaisia tekijöitä, joilla on merkitystä luottamuksen ilmapiirin luomisessa:

  • Ideaalissa työyhteisössä ja -ympäristössä pitää voida puhua ääneen, vaihtaa ajatuksia ja jakaa tietoa. Pitää voida olla myös heikoimmillaan.
  • Yksinkertainen tapa huomioida työtoveri on sanoa heipat mennessä ja tullessa. Tervehtiminen luo yhteenkuuluvuuden tunnetta. Samalla voi vähän hymyillä.
  • Luottamus kollegoihin. Pitää voida luottaa ja olla itse luotettava. Se luo perustan oikeastaan kaikelle ja mahdollistaa jokaista työntekijää (ja työtehtävää) eteenpäin vievän ilmapiirin ja työkulttuurin.
  • Älä valita. Tai ainakin pyri välttämään valittamista. Valittamisen sijaan kannattaa huokaista ääneen ja keksiä tilanteeseen ratkaisuja yhteisesti. Tähän linkittynee asenne. Asenne ratkaisee aina.
  • Viimeisenä mainitsen itselleni tärkeimmän ”opin” vuosien varrelta. Se koskee niin huippuhetkiä kuin hankalampiakin tilanteita. Se menee näin: Muista, että vahvin tunnetila tarttuu.

Lopuksi haluan kiittää Kaisaa ja Leenaa – te teitte tästä hankehakumatkasta tarpomisen arvoisen. Kiitos sydämestä.

Tähän on tultu.

Minna

Kuva: Unsplash

Puheenaiheet Oma elämä Terveys Syvällistä

Hataria muistoja toukokuulta

Toukokuu tuli, oli ja meni. Miten voimme elää jo kesäkuuta? Mihin ihmeeseen katosi toukokuu? Minusta tuntuu, että viimeisten vuosien toukokuut ovat olleet kiiretahtisia ja sisältäneet niin paljon kaikenlaista työ-, arki- ja perheasioita, että yhtäkkiä ollaan vain oltu kesäkuussa.

Mitä muistan toukokuulta?

Väitöksen vuosipäivän, hääpäivän ja nimipäivän – näitä listatessa voisi ajatella, että toukokuu oli yhtä juhlaa. Onneksi kasautuvat työt, tutkimustyö ja uuden hankkeen suunnittelut palauttavat nopeasti maankamaralle.

Valoisat aamut, valoisat illat ja lintujen laulun. Kevättuulen ja lupauksen kesästä.

Hellepäivät, merituulen ja ulkoterassilla nautitut lounaat, päiväkahvit ja iltapäiväkahvit.

Ystävätreffit, ystävälenkit ja maratonpuhelut. Mitä sulle kuuluu? -kysymyksiä ja paljon puhetta arjen haasteista, tulevasta kesästä ja tietenkin koronasta.

Koronarokotetahdin kiihtymisen. Kohta olisi minun vuoroni, aika on jo varattu.

Ennennäkemätömmän siitepölykauden, joka tukki miehen, esikoisen ja yhdeksänvuotiaan röörit, minä selvisin oireitta.

Yhdeksänvuotiaan kesäilona, ensimmäisinä lämpiminä päivinä puetut napapaidat, shortsit ja kesäsandaalit. Vesisota, rantaretket ja 13 asteisessa merivedessä uimiset. Kun muut palelivat, hän ui ja ui ja ui.

Ensimmäiset kotimaiset mansikat.

Matruusipojan paluun kasarmille. Vähäsanaiset tekstiviestit hymiöineen: laittaisitko kympin, ruoka on pahaa (vähän rumemmin sanankääntein), paluupäivän pohdintaa ja seuraavan loman ajankohtien setvimistä. Pääsykoesuunnitelmia.

Esikoisen kannustushuudot pikkusiskolleen – hänhän juoksee hyvin! ”Tosta tulis sprintteri, kunhan vain harjoittelee paljon ja säännöllisesti, hyvä kropan hallinta. Kuulitko sä, tota pitää harjoitella”!”

Yhdeksänvuotiaan ilmoittaminen ensimmäiseen yleisurheilukisaan, 150 metrin juoksuun. Mitalisijoille ei päästy, mutta lapsen hymy hänen palattuaan katsomoon oli näkemisen arvoinen. Tästä on kyse, kun harrastaminen ei ole pelkkää voitontahtoa ja -tavoittelua.

Maisemaikkunan kevään: pitkälle iltaan paistavan aurinko, auringonlasku, kelopuussa kököttävä varis, harakka ja pulupariskunta. Kukkaan puhjenneet luumu- ja omenapuut. Metsäkauriskin kävi katsastamassa kukkatarjontamme. Ja sitten yhtäkkiä, toukokuun viimeisinä päivinä iltateellä istuessani näin ne – pääskyset. Se on minulle lupaus.

Pääskysestä ei päivääkään.

Tähän on tultu.

Minna

Puheenaiheet Oma elämä Ajattelin tänään Syvällistä