Tämän viikon parhaisiin ylsivät aivan ehdottomasti Armeijaan lähteneen etävalatilaisuus ja kaikin puolin ihan tavallinen, jopa jouheva arki. Paukkupakkaset, lumi ja tutkimusartikkelin julkaisu saivat mielen hyväksi ja hymyn huulille. Toisinaan (totta puhuen päivittäin) tuntui, että päivät alkavat ja loppuvat ja niiden sisältö on aivan samanlainen joka ikinen päivä. Noin suunnilleen. Illalla tietää, mitä aamulla tapahtuu, aamulla tietää, mitä ilta tuo tullessaan.

Kokosinkin viikon parhaat Päiväni murmelina -elokuvan innoittamana: kaikki tapahtumat seuraavat toisiaan liki samanlaisen kaavan mukaan, mutta oma reaktioni päivän antiin ja ajatukseni päivästä on aina hieman erilainen.

Maanantai

Ihan perusmaanantai. Aina kiva ja odotettu vaikkei kovin yllättävä. Aamiaisen jälkeen työtehtävien ääreen, sitten lounasta, päiväkahvia, somen selaamista, ulkoilua, töitä, päivällistä, somen selaamista ja ulkoilua, lopuksi pisteenä iin päällä Kymppiuutiset.

Ei hurraamista. Mutta ei mitään ihan kamalaakaan.

Päivän, tai ehkä koko viikon, kohokohta oli, kun ihan ensimmäistä kertaa tilaamani Ruokaboksi tuli, vei kielen mennessään ja yllätti positiivisesti.

Tiistai

Mitä ihmettä tapahtui tiistaina? Tuskin mitään maanantaista poikkeavaa. Tiistai on muutenkin viikonpäivistä laihin, ihan Turun Sanomaa myöten. Tiistaina ei tapahdu mitään erikoista, vaikka tiistai onkin treenipäivä. Treenitkin alkavat välillä maistua puulta, mutta kun vauhtiin pääsee, saattaa innostus paistaa perusilmeestä pitkään.

Keskiviikko

Ihan peruskeskiviikko, vähän niin kuin maanantai. Ihan kiva päivä, mutta ei-maanantaiseen tapaan sijoittuu keskelle viikkoa. Aamukahviksi Pauligin kaupunkikahveista Reykjavikia, päiväkahviksi Reykjavikia, iltakahviksi Reykjavikia. Töitä, ulkoilua, töitä, ulkoilua, somen selaamista, äänikirjaa.

Kymppiuutiset jäivät katsomatta, koska koukutin itseni Areenan Aikuiset-ohjelmaan. Ja niin uutiset menivät ohi.

Tähän on vain tyydyttävä.

Torstai

”Loppuuko tämä viikko koskaan?” ajattelin aamun sähköpostirallissa. Yhdeksänvuotias muistutti minua ainakin kuudesti luisteluun tarvittavasta kuumasta mehusta. Tai siis mehutiivisteestä. Jonka minä sitten lopulta unohdin. Onneksi lapsi on siitä sopeutuvainen, että kaapin perukoilta löytynyt glögikin kelpasi.

Perjantai

Päiväni murmelina -viikon poikkeus ja kohokohta: itkin sotilasvalassa, osallistuin työtiimin kehittämispäivään ja siivosin kodin. Aikamoista. Tarkemmin sanottuna katselin pakkasessa lepoasennossa seisovia nuorukaisia toista tuntia ja olin varma, että löysin omani. Tarkemman syynäyksen jälkeen se ei ollutkaan Armeijaan lähtenyt. Naurahdin ääneen itsekseni ja itselleni.

”Kutsu mua matruuksiksi”, tervehti sotapoika minua saapuessaan valalomalle. Hymyilimme toisillemme. ”Kiva, kun olet kotona”, huikkasin, mutta alokas – anteeksi matruusi! – oli jo kiirehtinyt suihkuun. Yhdeksän päivän loman aikana ehtii onneksi kuulla vielä monia armeijakertomuksia.

Lauantai

Kunpa pääsisi Barcelonaan, Splitiin tai edes Helsinkiin, ajattelin ensitöikseni aamukahvilla. Katselin ulos Pitkäsalmelle ja pohdin kauhunsekaisin tuntein viikonloppua – pitää keksiä jotain uutta ja virkistävää. Aamulla teimmekin ystävän kanssa mieltä ja kehoa virkistävän lenkin Pitkäsalmen jäällä.

Hiukan jännitti, mutta otin sen seikkailuna. Pilkkijät nähtyäni olin vakuuttunut jään kestävyydestä.

Söin Runebergintortun ja tulin siihen tulokseen, että ne ovat aivan yliarvostettuja. Viikonloppukimppu tuppaaneineen sen sijaan toi iloa ja väriä elämään. Onneksi.

Sunnuntai

Vapaapäivä. Treenipäivä. Hidas päivä. Yhdeksänvuotiaalla oli kaveri kylässä, ja minä sain olla melko rauhassa. Omissa oloissani. Se on joskus tarpeellista ja kivaa! Uppouduin äänikirjaan, tein ruokaa ja lenkkeilin ja treenasin kahvakuulalla ja kuminauhoilla. Ihan niin kuin liki jokaisena päivänä…

Viikot alkavat siis toistaa itseään, onneksi matruusi sentään saapui kotiin. Sotilasvala on nyt vannottu, ja alokasaika takanapäin. Aika meni äkkiä, vaikka tammikuussa tuntui, että se matelee ja ikävä kalvaa sisuskaluja.

Olemme selvinneet, ja ikäväkin on hellittänyt.

Tähän on tultu.

Minna