Perheessämme on kolme lasta. Heistä kaksi ensimmäistä ovat jo aikuisia, kolmas täytti syksyllä yhdeksän. Kukin lapsista on saanut ensimmäisen kännykkänsä alakoulussa, pojat toisella luokalla (tuolloin kännykkä oli vielä melko uusi juttu), kuopus koulun aloitettuaan.

Poikien kohdalla ruutuaikaa ei juurikaan tarvinnut rajoittaa, sillä kännykällä pystyi tuohon maailman aikaan, 2000-luvun alussa, neljään toimintoon: puhelinsoitto, tekstiviesti, matopeli ja musiikin kuuntelu. He jaksoivat jumittua luureilleen kaikkiaan ehkä puoli tuntia tai tunnin yhteen putkeen muutaman kerran päivässä. Kun pojat kasvoivat ja saivat älypuhelimet, oikeastaan ainut asettamamme rajoitus oli, että klo 20-07 välisen ajan puhelinten piti olla laturissa keittiössä.

Puhelimen takavarikointi toimi oivana rangaistuksena, mikäli lapset toimivat väärin tai Wilmassa oli riittävä määrä läksyunohduksia.

Tytön kanssa on toisin. Hänen ensimmäinen puhelimensa oli älypuhelin, jossa erilaisia toimintoja ja mielenkiintoisia sovelluksia on satoja. Sosiaalinen media ja sen monet interaktiiviset toiminnot ja palvelut houkuttelevat. Saavat osallistumaan – ja koukuttumaan. Ensimmäisiä puhelimeen liittyviä rajoituksiamme oli, ettei puhelinta viedä lainkaan kouluun tai pihaleikkeihin.

Heti seuraavana tulivat ei kännykkää ennen aamiaista, ei kännykkää ennen koulupäivän alkua, ei kännykkää enää iltakahdeksan jälkeen, ei kännykkää ruokapöydässä. Ei, ei ja ei.

Huomasimme nopeasti, että jatkuva ”ei” ei toimi. Se yltyy herkästi jankuttamiseen ja äänen korottamiseen, lopulta riitaan. Kasvattajan usean vuoden kokemuksella ja vertaisia haastateltuani päädyimme ruutuaikaan. Luin asiantuntijoiden suosituksia ja kannanottoja alakoululaisen ruutuajasta, sitten asetimme omat rajamme: ruutuaika on kaiken kaikkiaan kaksi tuntia päivässä. Tämän lisäksi lapsi saa katsoa perheen kanssa yhdessä illalla 45-60 minuuttia televisiota. Kaikkiaan ruutuajan voitaneenkin laskea olevan kolme tuntia.

Olin aluksi varma, että saisimme sodan aikaiseksi ruutuajan asettamisella. Mutta toisin kävi. Lapsi oli pikemminkin innoissaan ja ylpeä kuullessaan, että puhelimesta saa säädettyä kaikkien puhelintoimintojen käyttöä.

Teimme heti aluksi selväksi, että puhelin- ja tekstiviestitoiminnot toki toimivat, vaikka kaikki some, sovellukset ja netti sulkeutuvatkin, kun kaksi tuntia on täynnä. Tämä oli lapselle ihan ok, eikä vastalauseita kuultu.

Eikä vastalauseita tämän jälkeenkään ole esitetty – lapsi on tottunut rajaukseen ja osaa jaksottaa kännykällä olemistaan nähdessään itse ruudulta, paljonko aikaa on jäljellä. Hänestä on tullut säästeliäs. Hän tietää, että illalla puhelimella ei roikuta eikä sitä oteta mukaan ulos ilman painavaa syytä. Esimerkiksi sitä, että haluaa kuvata luontokuvia tai videoida kaverin kanssa jotain Tik Tok -tanssia.

Poikkeus vahvistaa tämänkin säännön.

Ruutuaika ei siis tuottanut konflikteja, enkä muista, että meidän olisi pitänyt riidellä asiasta koskaan. Peruspsykologian ja -kasvatusoppien mukaisesti turvallisen aikuisen asettama selkeä ohje ja rajaus toimivat varsin hyvin ainakin ruutuajan suhteen.

Odotan mielenkiinnolla tulevia vuosia ja teini-ikää. Luulen, että vanhempien rajoitukset alkavat viimeistään siinä kohdassa ärsyttää ja hankaloittaa elämää.

Tähän on tultu.

Minna