Kerro, että kotonasi asuu teini kertomatta, että kotonasi asuu teini
Kotonamme on viimeisen vuoden aikana alettu käydä keskusteluja, joiden logiikka ja sanasto haastavat aikuisen. Pyykkikorit täyttyvät mystisesti, ja mielipiteet vaihtelevat laidasta laitaan aamupalan ja illallisen välillä. Arjen tunnelma on ajoittain kuin pienoisdraama, välillä (hyvin harvoin kylläkin) taas elelemme hiljaisuudessa. On selvää, että meillä asuu teini.
Kerro, että kotonasi asuu teini kertomatta, että kotonasi asuu teini
Roskien vieminen kestää kolme vuorokautta, kaksi muistutusta ja yhden uhkauksen.
Useimmiten kaikki keskustelut alkavat sanoilla: ”Arvaa, mitä yks tyyppi teki TikTokissa…” Samasta paikasta löytyvät myös useimmat terveystotuudet, hyvinvointifaktat ja kaikenlaiset muut oikeat uutiset.
Tiskipöydälle ilmestyy satunnaisia, mystisiä astiakasoja aamukahvin, lounaan, päivällisen ja iltapalan aikaan. Kukaan ei tiedä, kuka ne toi ja mistä ne tulivat.
WiFi ei ole vain elinehto – se on perusoikeus, jonka katoaminen aiheuttaa eksistentiaalisen kriisin.
Pyykkikori pysyy täytenä, vaikka pesukone pyörii päivittäin. Hupparit ja villaneuleet (!) päätyvät kodinhoitohuoneen lattialle pesujonoon yhden kerran käytön jälkeen. Sukat, alusvaatteet ja t-paidat eivät lopu koskaan.
Sänkyyn ja sängyn ympäristöön unohtuu puolityhjiä vesipulloja, roskia, koulukirjoja, kyniä, astioita ja joskus kokonaisen koulurepun sisältö.
Kaikki tekstiviestit alkavat pienellä kirjaimella ja loppuvat ilman pistettä. Viesteissä on kryptisiä merkkejä ja lyhenteitä, joita minun oletetaan ymmärtävän. Tekstiviestit ovat muutenkin melko vanhaa kamaa, snäpit ja chatit toimisivat varmasti jouhevammin.
Sanoja käytetään vähän mutta ilmeitä paljon. Yksi silmien pyöräytys tai pään nitkautus voi sisältää tuhat viestiä ja merkitystä. Eleiden lisäksi käytössä on trenditanssimuuveja TikTokista – mistä muualtakaan – kummallisia poseerauksia ja kaikenlaisia käsimerkkejä.
Kotiin tullessa ensimmäinen kysymys ei ole ”mitä kuuluu?” vaan ”mikä täällä haisee?” Myös ”mitä ruokaa meillä on?” kuuluu vakiokysymyksiin.
Hiusten laittoon, kasvojen rasvaukseen ja kaikenlaiseen peilin edessä ihmettelyyn menee huomattavan paljon aikaa päivittäin. Samoin vaatevalintojen tekemiseen.
Autostani löytyy tyhjä boba-purkki (jota kukaan ei jättänyt sinne), tyhjä purkkapussi, kaksi sateenvarjoa, itselleni pienet sormikkaat, treenilenkkarit, Dumle-tikkarin paperi ja purtu tikku sekä kymmenen muuta epämääräistä tavaraa. Suurimmaksi osaksi roskaa.
Kehotuksiani, komentojani tai kysymyksiäni ei kuulla, sanomisiani ei muisteta ja minua syytetään helposti siitä, etten ole koskaan kertonut vireillä olevasta asiasta. Koskaan.
Kaikki tekemiseni – myös miehen tekemiset – ovat nuubeja, sanomiseni tai kehotukseni eivät ole lainkaan wörttejä, ja flexaan legit aivan turhanpäiväisistä (noloista) asioista.
Sellaista. Kotonamme asuu kolmetoistavuotias, jonka maailma on vasta rakentumassa. Hän etsii itseään, omaa ääntään, tyyliään ja suuntaansa. Ja vaikka välillä törmäillään, tiedän (legit) olevani etuoikeutettu, kun saan seurata ja ihmetellä tätä teininäytelmää.
Tähän on tultu.
Minna
Aiempia teinijuttuja:
Teinielämää: Mitkä kaikki ohjeistukseni ovat teinistä turhia?
Teinielämää: Miten sinusta tulikin yhtäkkiä niin iso?
