Sano se ääneen: Alkoholittomuus on itselle tosi jees, mutta muille päänvaiva

Siinäpä se tärkein. Ellei ole raskaana, antibioottikuurilla, kuskina tai lastenvahtivuorossa, alkoholittomuus koetaan vähintäänkin erikoiseksi. Olen itse aiemmin kirjoittanut olevani huono alkoholin juoja ja kippisteleväni keskimäärin muutamia kertoja vuodessa lasin kuohuvaa. Alkoholi tuntuu yöunissa ja toimii usein monipäiväisen migreenin laukaisijana.

Juhlijoita viinilasit käsissään

Korona-aikana alkoholinkulutukseni – nyt jo yli kaksi vuotta – on ollut minimissään. Viimeksi join lasillisen kuohuvaa viime vuoden lokakuussa syntymäpäivänäni. Olisin voinut ottaa senkin alkoholittomana.

En kaipaa arkeeni alkoholia missään määrin, minulla on rentoa, nautinnollista ja mukavaa ilmankin.

Suomalainen alkoholikulttuuri on jollakin tavalla hämmentävä tausta aikuiseksi kasvamiselle. Muistan joskus lukeneeni jonkun kirjoittajan ajatuksen siitä, ettei hän koskaan opetellut juomaan yksin. Ja siitä hän on erityisen onnellinen. Nyökyttelen ja samaistun.

Suomessa yksin kotona juomiselle on olemassa oma terminsä, kalsarikännit. Yhdelle se tarkoittaa lasillista viiniä, toiselle kunnon ”nollaushumalaa” ja kolmannelle oluiden maistelua. Itse en harrasta näistä mitään, en ole oikeastaan koskaan harrastanut. En kaipaa arkeeni viiniä, saati olutta tai tiukkaa viinaa. Nautintoni ovat muualla. Ja se on minun valintani. Enkä tuomitse sellaista, joka perjantaiviinistä haaveilee. Pois se minusta.

Alkoholikulttuuri on sosiaalista ja opittua. Ja juuri se aiheuttaa tilanteen, jossa alkoholittomuutta hämmästellään, jopa kritisoidaan. Olen huomannut, että minulla ei ole sisäsyntyisesti minkäänlaista tarvetta alkoholille. Oikeastaan olen hirmu onnekas, ettei alkoholi sovi minulle, sillä olen säästänyt niin aikaa, rahaa kuin kaloreitakin. Menen hyvinvointi edellä.

Alkoholi on aina ja monelle kruunannut juhlan ja toiminut tunnelman nostajana. Sen käyttö koetaan rentouttavana, vaikka kohtuullinenkin käyttö aiheuttaa herkästi krapulan, mielialan laskun tai yleisen energian puutteen. Vetelyyden. Saamattomuuden. Alkoholiin kehittyy myös herkästi riippuvuussuhde (myös psyykkinen ja sosiaalinen riippuvuus, jotka ovat usein seurausta ehdollistumisesta, uskomuksista ja opituista tavoista) – alkoholi sujahtaa kuin huomaamatta sosiaaliseen elämään.

Viime aikoina otsikoissa, somessa ja podcasteissa on vilissyt maailmanlaajuinen sober curious -ilmiö. Ilmiö kannustaa kyseenalaistamaan alkoholiin liittyviä tottumuksia ja vähentämään alkoholia omista lähtökohdistaan.

Tämä tarkoittaa ja edellyttää sitä, että pitää alkaa harjoittaa tietoisempaa juomista ja kokeilemaan raittiina pysymistä sellaisissa tilanteissa, joissa alkoholia on aiemmin totuttu nauttimaan. Sober curiousin pääkysymys on: Onko elämä elettävämpää ilman alkoholia?

Nykyään keskustelua alkoholin vähentämisestä ja jättämisestä käydään avoimesti, mikä auttaa normalisoimaan alkoholittomuutta. Olen pohtinut, miksi alkoholittomuus on kummeksuttavaa, mutta muiden hyvinvointitekojen tekeminen on ”sallittua”, normaalia. Lautaselleen voi lisätä salaattia, rasvan voi vaihtaa sydänmerkkiseen, suklaansyöntiä voi vähentää ja mieltä saa kaiken kiireen keskellä rauhoittaa joogaamalla. Melko suuri joukko nuoria ja työikäisiä käy salilla kohottamassa kuntoaan ja kasvattamassa lihasmassaansa. Ja tämä kaikki on ihan jees.

Kun joku kertoo lopettaneensa tupakoinnin, päätöstä kehutaan, eikä kukaan vahingossakaan tarjoa savuketta tupruttelun lopettaneelle.

Mutta. Alkoholin kanssa on toisin – ei tippa tapa!

Alkoholittoman elämän valinneen kohdalla syy valinnalle halutaan usein löytää juojasta. Holittomana pitää olla raskaana, rahaton, aikaisessa aamuvuorossa seuraavana aamuna, lääkekuurilla, autolla liikenteessä tai edes imettää. Alkoholia vähentänyt tai raittiiksi ruvennut joutuu usein perustelemaan muille valintaansa hyvinkin pontevasti.

Omalla kohdallani alkoholiton linja on terveysteko. Sillä takaan paremman huomisen sekä terveemmän ja toimintakykyisemmän pään. Minulle alkoholittomuuden valitseminen ei tarkoita, että nauttisin vain vettä tai kivennäisvettä ja eläisin synkeää, tylsää elämää. Päinvastoin.

Olen viime vuosina tullut uteliaaksi raittiudelle ja nautin olotilastani ilman alkoholia: juuri tämä utelias suhtautuminen raittiuteen voi tehdä arjesta parempaa. Se ei tarkoita, etten tapaisi ystäviä, kävisi ulkona syömässä tai juhlimassa tai etten innostuisi hauskanpidosta. Sillä minähän se vasta innostunkin! Minut saa nauramaan, tanssimaan ja hulluttelemaan ilman alkoholiakin.

Tähän on tultu.

Minna

puheenaiheet ajattelin-tanaan oma-elama terveys
Kommentit (12)
  1. Tärkeä aihe! 🙂 Ilmeisesti vappu on hyvä innoittaja alkoholipohdinnoille, sille kirjoitin itsekin alkoholiaiheisen postauksen: https://www.lily.fi/blogit/sopivan-tiukkaa-elamaa/kaksinaismoralismin-kukkanen-alkoholi-vs-tupakka/

    Luulisin, että siinä vaivaantuneisuudessa, jota muut tuntevat yhden juomattomuuden vuoksi, lienee usein kyse tietystä perisuomalaisesta ilmiöstä: Ollaan huolissaan siitä, pitääkö toinen itseään jotenkin parempana tai muuten erikoisena. Siitä tulee kiusaantunut olo, jos alkaa pohtia, mitä raitis päihtyneiden joukossa ajattelee. Paheksuuko? Nauraako? Tunteeko ylemmyyttä? Näissä pohdinnoissa ongelma on tietysti puhtaasti sen henkilön puolella, joka kokee toisen valintojen vuoksi epävarmuutta.

    Sitä jäin vielä miettimään, miksi raittiuden valinnut usein kokee tarpeelliseksi vakuutella, että hän osaa bilettää ja riekkua samoin kuin muutkin. Osoitetaan ikään kuin omaa sitoutuneisuutta kulttuuriin, johon alkoholi perinteisesti kuuluu, mutta vain ilman sitä alkoholia. Entä jos koko alkoholin ympärille kietoutunut juhlimiskulttuuri ei kiinnosta? Entä jos ei tykkää tanssia (pöydillä) pikkutunneille, ei humalassa eikä selvinpäin? Mielestäni tämäkin on hyvä ja hyväksyttävä vaihtoehto. Ei kaikkia kiinnosta juhlinta, eikä sekään välttämättä tee heistä tylsiä – tai voi jonkun silmissä tehdä, mutta onko silläkään lopulta väliä? 🙂

    1. Kyllä, juuri huomasin tekstisi! Luen.
      Ajattelen, että ainakin omaa ikäluokkaani holittomuus kummaksuttaa syvälle pinttyneiden asenteiden ja tapojen kautta/vuoksi: alkoholi on kuulunut elämään, niin iloihin kuin suruihin, etenkin juhlaan. Meidän ikäluokkamme (ja meitä vanhemmat) ovat nuorempina riekkuneet kylillä ja alkoholi on kuulunut vahvasti riekkumiseen. Udet ikäpolvet sen sijaan eivät käytä alkoholia samalla tavalla, jos lainkaan. Heille holittomuuskaan ei ole kovin kummallista.

      Ystävämme totesi joskus jonkun häneltä kysyttyään, miksei hän juo, että miksi hän joisi? Siinä on minusta hyvä kysymys ja ajattelun aihetta – miksi joisin?

      Minna

  2. Murtumispiste
    30.4.2022, 12:22

    Täällä myös yksi kolmekymppinen alkoholiton. Maistellut olen, mutten ole koskaan ollut humalassa. Alkoholi ei vain kerta kaikkiaan sovi minulle, siitä tulee fyysisesti ikävä olo. Muiden kommentoinnin osalta olen päässyt melko helpolla. Kyllähän minullekin usein alkoholia tarjotaan, mutta kun kerron, etten juo, kommentit ovat olleet useimmiten positiivisia. Opiskelijariennoistakin onnistuin nauttimaan ilman alkoholia, jopa baarikierroksilla. Eihän se alkoholia vaadi, jotta voi viettää aikaa kavereiden kanssa ja tarkkailla huvittuneena humalaisten edesottamuksia. Toisaalta myös kaveripiiri vaikuttaa suhtautumiseen; läheiset eivät juurikaan harrasta pään täyteen juomista vaan juovat harvakseltaan ja sivistyneesti.

    1. Sama, fyysisesti ikävä olo on niin ikävä, etten mieluusti sellaista koe. Mitä nuorempi sukupolvi kyseessä, sitä varmemmin saa ”olla rauhassa holiton” :). On erinomainen oivallus ja valtavan hyvä terveysteko, ettei tarvitse alkoholia ystäviä tavatakseen tai riekkuakseen baareissa. Sen kaiken voi tehdä ilman alkoholia.

      Minna

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *