Pitkästä aikaa päätin toteuttaa viikon parhaat -koonnin. Syyskuinen viikko on ollut erityislaatuinen: arkinen viikko on pitänyt sisällään iloa, onnea ja samalla myös haikeutta. Keskiviikkona saattelimme isoisäni haudan lepoon, mutta onneksi arkiseen viikkoon mahtui myös neljätoistavuotiaan viisitoistavuotissyntymäpäivät, joita vietimme viikonloppuna. Viikkoon mahtui myös normaalit treenijutut, ystävätapaaminen, ulkoilut ja biologian kokeen opintopiiri ysiluokkalaisille meillä kotona minun johdollani. Kuulostaa siltä, että tänne olisi koko koulu ryykännyt, mutta ei, opintopiiri suunnattiin vain kolmelle nuorelle. Viikon kruunasi sunnuntain aurinkoinen sää, johon sain heti aamulla herätä. Ah.
Syyskuisen viikon parhaat kuvakoontina
Lähdön hetki eteisessä. On pinoa ja kasoja ja kaikenlaista ryönää. Tästä voi työviikko alkaa!Illat ovat pimeitä. Syksy on saapunut. Toden teolla. Huomasin ensin vahingossa makuuhuoneen vaatekaapeissa varjon käsivarren lihaksista laittaessani vaatteita kaappiin. Oli pakko poseerata sitten kunnolla. Olkapää ja hauis, ne ovat kasvaneet voimatreenin tuloksena. Motivoi.Tässä on viikon pääilme. Ihan hyvä viikko. Pääasiassa on hymyilyttänyt.Viikonloppukimppu oli minusta jollakin tavalla söötti tällä viikolla. Hain sen lauantain pitkän lenkin päätteeksi keskustasta.Tämä orava ”kukkalaitteineen” lähti vaarin matkaan arkun päällä minun tervehdyksenäni. Ja tässä on muistopöytä kukkajuttuineen. Siinäkin (Kupittaan saven) orava keskiössä. Oravat olivat meidän juttumme.Tässä on minun tärkeimpäni yhdessä koossa. Kuten väitöskirjani kiitososiossa kuusi vuotta sitten kirjoitin, ”you four are my everything”.Tässä minä pukeutuneena mustiin. Yritin nopealla aikataululla saada hyvää kuvaa asusta ja niin edelleen. Tulos on tässä. Tällä viikolla viertettiin 15-vuotisjuhlia. Kuva on kämäinen, mutta juhlat olivat kivat.Kuva keskeneräisestä kattauksesta.Kauniin ja superhyvän kakun loihti Cake and Bake -leipomo.
Aikamoinen viikko siellä takana. Paljon asioita, jotka ihmiseloon kuuluu aina luopumisesta juhliin.
Myöhäiset onnittelut synttärisankarille! Olipa upea kakku. Hyvää alkavaa viikkoa myös, lämmintä kuulemma luvannut!