Tag: arki

Kesälomatoiveita laidasta laitaan

Kesälomatoiveita laidasta laitaan

Koska olen kesäihminen, panostan kesään. Rakastan aurinkoisia aamuja ja sitä, että lomapäiville on riittävästi tekemistä. Päivät eivät kuitenkaan saa olla aivan täyteen ahdettuja, vaan hengähdyksille ja esimerkiksi lukemiselle ja äänikirjojen kuuntelemiselle pitää olla riittävästi aikaa. Tarvitsen lisäksi yksinäisiä hetkiä, aamulenkkejä, kotitreenejä ja terassikahveja. Niissä hetkissä hengitän. Kokosin pienen kesälomatoivelistauksen tälle kesälle. Opettajan lomani on pitkä, […]

Viikon parhaat: Havaintoja menneeltä viikolta

Viikon parhaat: Havaintoja menneeltä viikolta

Voikukat ovat yhtäkkiä kukkineet, jäljellä ovat haituvapäiset siemenpallot. Amppelimansikassa on mansikan alut, kesän ensimmäinen erä retiisejä alkaa olla sadonkorjuuvaiheessa, ulkona ei enää jokaisella lenkillä tarvitse pitkähihaista, sain kuin sainkin valmiiksi äitini 70-vuotislahjan ajoissa. Kesäloma tulee tarpeeseen, vaikka hiljentäminen juuri nyt tuntuukin kummalliselta. Kokosin viikon parhaat havaintoina menneeltä viikolta. Alkuviikosta kävelin kampukselle. Olin varma, että kuulin […]

Kärpäsenä koulun kevätjuhlassa – yhteisöllisyys on ihmeitä tekevä voima

Kärpäsenä koulun kevätjuhlassa – yhteisöllisyys on ihmeitä tekevä voima

Kevätjuhlapäivä sai minut mietteliääksi ja liikuttuneeksi. Pääsin todistamaan jotain, jota toivoisin ammennettavan aikuiselämään, työelämään, arkeen. Haluaisin nähdä samanlaista innostusta, iloa ja yhteisöllisyyttä niissä aikuisyhteisöissä, joihin kuulun. Jos me aikuiset toimisimme ja käyttäytyisimme kuin alakoululaiset, maailma voisi olla hitusen parempi paikka elää. Yksitoistavuotias peilaa itseään eteisessä. Hän kääntyilee, pyörähtelee ja sovittaa samalla asuunsa sopivia kenkiä. Lopuksi […]

Rintaa puristava tyhjyys, onnenkyyneleet ja muut viikon tunnepitoiset hetket

Rintaa puristava tyhjyys, onnenkyyneleet ja muut viikon tunnepitoiset hetket

On kesäkuu. Hämmästelen jokaisen kuukauden alussa sitä, miten nopeasti edellinen kuukausi onkaan mennyt. Niin teen nytkin: kylläpä aika rientää. Kesäkuiselta ei kyllä tuntunut, sillä ulkona puhaltaa pohjoistuuli ja taivaalta sataa alas jotain rännäntapaista. Kasvihuoneen luukut ovat pysyneet melko visusti kiinni, ja jopa lenkille on pitänyt pukea kaulahuivi ja sormikkaat ylle. Menneeseen viikkoon on mahtunut monenlaisia […]

Neljä työpäivää, seitsemän syntymäpäiväkutsua, vapaapäiväkahvit ja muut viikon parhaat lukuina

Neljä työpäivää, seitsemän syntymäpäiväkutsua, vapaapäiväkahvit ja muut viikon parhaat lukuina

Olipa tuulinen viikko – monellakin tapaa: sää viileni, kolmena päivänä tuuli niin, että kasvihuoneen kattopala lensi ilmaan. Lisäksi olin ns. deskivuorossa toimittajana ja sain tehdä hyvinkin vaihtelevia juttuja. Onneksi torstaina oli ylimääräinen vapaapäivä, ja perjantaiaamuna esitin opinnäytetyöni. Viimeksi, kun kirjoitin viikkoni lukuina -tyylisen postauksen, sain toiveen, että sellaisia voisi koota useamminkin. Kokosinkin tämän viikon parhaat […]

Merkintöjä menneeltä viikolta

Merkintöjä menneeltä viikolta

Päätin koota viikon parhaat -postauksen merkintöinä menneeltä viikolta. Ihanaa, kun on ollut lämmintä! Aurinko on tehnyt ihmeitä: kasvihuoneen retiiseistä ja salaateista näkyvät jo pienet vihreät alut. Olen kastellut ja ollut iloissani. Seuraavaksi hankin kirsikkatomaatin ja kurkun taimet kasvihuoneelle. Aurinko on tehnyt myös muunlaisia ihmeitä. Päivät ovat jo pitkiä, ja valoa riittää iltamyöhälle. Aurinko paljastaa edelleen […]

Kasvihuoneen kevät: mullat vaihdettu ja istutukset istutettu

Kasvihuoneen kevät: mullat vaihdettu ja istutukset istutettu

On taas puutarhurin puheenvuoron aika. Viime vuonna pystytimme ihan oikean minikokoisen kasvihuoneen takapihamme terassille. En ole koskaan ollut puutarhaihminen enkä osannut viljellä tai istuttaa mitään. Viherkasvienkin huoltaminen on ollut minulle hankalaa – tai niiden hengissä pitäminen on ollut vaikeaa. Yhtäkkiä viime vuonna innostuin kokeilemaan hyötypuutarhurin hommia ja ilahduin onnistumisestamme! Vaikka kasvihuoneemme on pieni, se oli […]

Vihdoin on toukokuu! Viikon parhaat plussina ja miinuksina

Vihdoin on toukokuu! Viikon parhaat plussina ja miinuksina

Kevät alkaa olla hiljalleen siinä pisteessä, että minäkin alan nauttia siitä. Kun katson maisemaikkunasta ulos, pesäpuuhissa olevat linnut ja vihertävät puut ilahduttavat. Lämpötila kun vielä nousisi ja tuuli laantuisi, niin kaikki olisi mukavasti.  Tämän viikon ehdottomia kohokohtia olivat aurinkoiset päivät, kasvihuoneen kunnostus ja piipahdus entisen kollegan luona lauantaina. Kokosin viikon parhaat tällä kertaa plussina ja […]

Kolme asiaa, jotka olen pannut merkille -blogihaaste

Kolme asiaa, jotka olen pannut merkille -blogihaaste

Bongasin mukavan blogihaasteen Tyylimurun Tiina -blogista. Tarkoituksena on listata kolme asiaa annetuista aihealueista. Tartuin oitis hauskaan haasteeseen. Kolme asiaa, joita olen lykännyt Talvitamineiden siivoaminen eteisestä ja joka nurkasta. Tämä on jokavuotinen asia, johon minun on vaikea tarttua. Talvitakit, -kengät ja kaikenlainen hiukan nuhjaantunut ja pölyttynyt kausikama vaatisi pesua, viikkaamista ja hyllyttämistä. Ei pysty, ei kykene. […]