Tag: elämä

Viikon parhaat: Mitä kuusen alta löytyi tänä jouluna?

Viikon parhaat: Mitä kuusen alta löytyi tänä jouluna?

Kysyin somessa seuraajilta, miten he toivoisivat minun kokoavan viikon parhaat -postauksen. Vaihtoehtoina olivat perinteinen kirjoitus, viikon plussat ja miinukset, kuvakoonti sekä joululahjaesittely. Joululahjaesittely voitti – muut kokivat rökäletappion! Mitä kuusen alta löytyi tänä vuonna? Ihan alkuun kerron, että sieltä löytyi ihania, tarpeellisia ja kaiken kaikkiaan liikuttavan kivoja lahjoja. Vaikka meillä on ollut tapana antaa lahjoja, […]

20 vuotta sitten tähän aikaan – missä olin, kun tsunami iski?

20 vuotta sitten tähän aikaan – missä olin, kun tsunami iski?

”Vesi jylisi kuin hävittäjä.” ”Kaikkialla oli kummallisen hiljaista.” ”Ihmiset tuijottivat merelle.” ”Maa vavahteli veden voimasta.” ”Ravut pakenivat vedestä kallioille.” ”Suurin osa rannalla olleista ei ehtinyt paeta.” ”Ihmisiä kellui vedessä.” ”Voimani eivät riittäneet pitämään hänestä kiinni.” Lausahdukset ovat suoria lainauksia potilailta ja heidän läheisiltään, joita hoidin ja kohtasin vuosia sitten sairaalamaailmassa. Eilen, tapaninpäivänä, tuli täyteen 20 […]

Joulukuisen viikon parhaat kuvakoontina

Joulukuisen viikon parhaat kuvakoontina

Taas on viikko vierähtänyt. Vielä vajaa viikko töitä, sitten alkaa pitkä joululoma. Tällä viikolla työviikko oli kiireinen, mutta perjantaiaamuna oli helpottavaa huokaista, kun olin saanut arvioitua kaikki opinnäytetyöt, jotka olivat to do -listalla. Perjantai-iltapäivällä lähdimme ystävien ja kummityttömme kanssa Tallinnaan joulutorille ja ihan vain olemaan.  Oli mukavaa! Kokosin viikon parhaat tällä viikolla kuvakoontina. Tähän on […]

Kumman valitsisit? Jouluinen tämä vai tuo -haaste

Kumman valitsisit? Jouluinen tämä vai tuo -haaste

Olen muutamia vuosia sitten kirjoittanut jouluisen tämä vai tuo? -listauksen. Bongasin uuden version blogihaasteesta Taijan blogin joulukalenterista. Päätin oitis tarttua aiheeseen erilaisin kysymyksin kuin aiemmin ja haasteen kysymyksiä hieman soveltaen. 10 x kumman valitsisit? 1 Joulu kotona vai joulu muualla? Olen yltiörehellinen ja vastaan, että joulu muualla. Olemme matkustaneet lapsiperheaikana kaikkiaan kolmesti jouluna siten, että […]

Tunnemieli, viisas mieli ja tyyni mieli kohtasivat – kuka voitti?

Tunnemieli, viisas mieli ja tyyni mieli kohtasivat – kuka voitti?

Olen osallistunut viimeisen vuoden aikana työnohjaukseen, mikä on ollut erityisen kiinnostavaa, kiehtovaa ja antoisaa. Olemme työpsykologin kanssa puhuneet monenlaisesta ja käsitelleet erilaisia työhön, itsenäiseen päätöksentekoon, tiimityöhön sekä erilaisiin työ- ja kotipersooniin liittyviä seikkoja. Olemme keskustelleet rytmisyydestä, johtajuudesta, ”omasta paikasta yhteisöissä”, vahvuuksista ja kaikenlaisista kehittymisen kohteista. Yksi erityisen kiinnostava asia on mielestäni ollut tunnemieli, viisas mieli […]

Joulukuun ensimmäisen viikon parhaat kuvina

Joulukuun ensimmäisen viikon parhaat kuvina

On joulukuu. Vuoden viimeistä viedään. Joulukuun ensimmäiseen viikkoon mahtuu monenlaista mukavaa tekemistä sekä kivoja arkisia kohtaamisia. Viikon kruunasivat kummityttömme perheen tapaaminen sunnuntaipäivällisen merkeissä sekä kynttiläpaja, jossa vietimme aikaa kolmetoistavuotiaan kanssa. Kokosin joulukuun ensimmäisen viikon parhaat kuvina. Kynttiläpajan jälkeen tein lenkin, ja iltapäivällä tapasimme ruoan merkeissä ystäväperheemme ja kummityttömme. Näistä tapauksista ei ole kuvia. Tähän on […]

Viikon parhaat: Näistä asioista olin kiitollinen kuluneella viikolla

Viikon parhaat: Näistä asioista olin kiitollinen kuluneella viikolla

Marraskuun viimeinen kokonainen viikko sujui mukavasti niin töiden kuin vapaa-ajan harrasteiden ja puuhien merkeissä. Kun loppuvuoden opetushommat on saatu pakettiin, on aika arvioida opintojaksojen viimeisiä palautettuja tehtäviä sekä antaa opiskelijoille lopulliset arvioinnit – ja sitä työtä olen tällä viikolla tehnyt erityisen paljon. Lisäksi olen puuhastellut hankkeiden parissa ja suunnitellut ensi kevään opetusta. Kuten olen aiemminkin […]

Talvisen viikon parhaat kuvina

Talvisen viikon parhaat kuvina

Ihanaa, kun Turkuunkin saatiin lunta! Siinä kuluneen viikon paras ja valoisin asia. Tätä iloa ei kuitenkaan taida kestää pitkään, sillä seuraavalle viikolla on luvassa plussaa ja vettä. Olen nauttinut  opetuspainotteisesta viikosta, talvifiiliksestä, lumisateista ja talvivaatteiden esiin ottamisesta. Toistan itseäni: olen kunnon kuumien kesien ja kunnon pakkastalvien ystävä. Kokosin talvisen viikon parhaat kuvina. Tähän on tultu. […]

1000 liuskaa tekstiä, 674 postausta – mistä kaikesta olenkaan kirjoittanut?

1000 liuskaa tekstiä, 674 postausta – mistä kaikesta olenkaan kirjoittanut?

Tässä blogijuttuja kirjoitellessani huomasin, että olin tullut jutullani täyttäneeksi tuhannennen A4-liuskan. Sillä sekunnilla päätin palata ajassa taaksepäin ja teemoitella, mistä kaikesta olenkaan kirjoittanut. Otin käyttöön ChatGPT 3,5 -tekoälyn, jotta sain kahlattua 1000 liuskaa tekstiä, 674 postausta ja 293 036 sanaa. Mistä kaikesta olenkaan kirjoittanut? 1. Arkiset ilmiöt ja ruuhkavuodet Tekoälyn – ja oman kirjanpitoni ja […]