Tag: perhe

Pakkasviikko kuvina

Pakkasviikko kuvina

Joulukuun toinen viikko on ollut talvinen – hyvä niin! Olen aiemmin todennut pitäväni kuumista kunnollisista kesistä ja kylmistä kunnollisista talvista. Kaikki muu tältä väliltä likimain tappaa minut. Selkäni ei pidä syksystä, eikä hallinnantunteeni ja mielialani yhtäkkiä kirkastuvasta ja pölyt paljastavasta keväästä. Siksi olen nauttinut menneestä kylmästä viikosta. Viikon parhaat kokosin tällä kertaa kuvin. Maanantai Pyhäpäivä. […]

Aineettomien joululahjatoiveiden lista on pitkä

Aineettomien joululahjatoiveiden lista on pitkä

Olemme aikuisten kesken päättäneet jo muutamia vuosia sitten, että joululahjoja ei tarvitse aikuisille hankkia. Itselleni tämä on hankala päätös, sillä tykkään antaa lahjoja. Sellaisia lahjoja, joissa on ajatus mukana. Yhtään turhaa tuikkukuppia, hassun hauskaa ei-minkään-kanssa-yhteensopivaa-mukia tai kodinturhaketta en halua ostaa, saati antaa. Minusta lahjassa pitää olla jujua. Tärkeimmille aikuisille hankin usein yhden paketin, ja lapset […]

Joulukuun ensimmäisen viikon tunnelmia

Joulukuun ensimmäisen viikon tunnelmia

Marraskuu oli ja meni. Kaiken kaikkiaan se oli varsin mukiinmenevä marraskuu. Ei loskaa eikä jatkuvaa sadetta, vaikka pimeää olikin. Ja on edelleen. Joulukuu on kuitenkin siitä veikeä kuukausi, että miljoonat ihmiset sytyttävät jouluvalonsa. Parvekkeilla, terasseilla ja ikkunalasien takaa tuikkivat kaikenlaiset tähdet, sydämet, lumihiutaleet ja jääkarhut. Ne valaisevat mukavasti lähitienoon. Myös me asettelimme terassin kaiteeseen jouluvalomme […]

Viikon onnellisimmat hetket

Viikon onnellisimmat hetket

Marraskuu pitää täyttää iloisilla asioilla ja mukavalla puuhastelulla, kynttilöillä ja joululomasuunnitelmilla. Näin voi selvitä jatkuvasta pimeydestä, harteilla painavasta työkuormasta, ainaisesta pyykkisavotasta ja mieltä järkyttävästä koronatilanteesta. Kaikesta kaamoksesta huolimatta arkeen mahtuu monenlaista onnellista. Kokosinkin viikon parhaat tällä viikolla kaikista niistä pienistä onnellisista hetkistä, joita sain kokea. Alkuviikko oli työrintamalla vähintäänkin tiukka: kaksi ryhmää, kolmen opintojakson opetus […]

Ikuisia iltoja ja ystävän naurua – viikon parhaat runontapaisena

Ikuisia iltoja ja ystävän naurua – viikon parhaat runontapaisena

Viikko on ollut yksi syksyn kiireisimmistä. Se on ollut vaiherikas ja vähän villi. Viikonloppuna rentouduin, ulkoilin, kirjoittelin ja katselin ulos maisemaikkunasta. Kokosin viikon parhaat tällä kertaa runontapaiseen. Se alkoi maanantaina. Hullunmylly. Hullut päivät ja neton neton netto. Kaikilla kamalasti kaikkea. Kalenterissa päällekkäisyyksiä. Kalentereissa yllätyksiä. *** Kiire. Pimeää. Talvisia aamuja. Syksyisiä aamuja. Aamuja. Iltoja. Ikuisia iltoja. […]

Mikä muuttuisi, jos rahaa olisi rajattomasti?

Mikä muuttuisi, jos rahaa olisi rajattomasti?

Raha, kuluttaminen ja talous kaikkinensa ovat monelle herkkiä kohtia. Oma palkka salataan, eikä perheen kulutustottumuksista,rahanmenosta tai rahavaikeuksista huudella kovaan ääneen kylillä. Tuskin mikään muu kuin raha on yhtä vahvasti läsnä jokapäiväisessä elämässämme ja silti se saa varsin vähän sijaa puheessamme. Raha on kiistanaihe ja herättää tunteita. Vanhan totuuden mukaan rahaa on usein itsellä liian vähän […]

”Rakas päiväkirja…” Viikon parhaat päiväkirjamerkintöinä

”Rakas päiväkirja…” Viikon parhaat päiväkirjamerkintöinä

Marraskuun toinen viikko on ollut edelleen edeltäjäänsä pimeämpi. On pitänyt keksimällä keksiä valon pilkahduksia ja tauottaa työtä piipahtamalla ulos valoisaan aikaan. Kysyin sosiaalisessa mediassa seuraajiltani, miten he toivoisivat minun koostavan viikon parhaat -postauksen. Viikkoni päiväkirjamuodossa sai eniten ääniä – Rakas päiväkirja, täältä tullaan! Maanantai, 8.marraskuuta Rakas päiväkirja, olenko muistanut kertoa, että rakastan lisäksesi maanantai-päiviä? Heräsin […]

Marraskuun ensimmäinen viikko kuvina

Marraskuun ensimmäinen viikko kuvina

Marraskuuuuu… Taas yksi arkiviikko takana. Viikko on ollut ihan konkreettisesti pimeämpi kuin edeltäjänsä, mutta onneksi siihen on mahtunut valtavasti pieniä valonrippeitä. Aamujen ja iltapäivien pimeys ei iske lekalla, kun muistaa iloita pienestä. Kysyin sosiaalisessa mediassa seuraajiltani, miten he toivoisivat minun koostavan viikon parhaat. Viikkoni kuvina sai eniten ääniä, joten sillä mennään! Maanantai Jo sunnuntaina aloin […]

Viikon parhaat valinnat: tämä vai tuo?

Viikon parhaat valinnat: tämä vai tuo?

Huh huh, olipa viikko! Viikon parhaisiin lukeutuivat ehdottomasti onnistuneet hankekokoukset, inspiroivat työt, kymmenvuotiaan ihanat koulukuvat, perjantaina siivottu koti sekä Vuoden opettaja -kunnianmaininta. Teimme kymmenvuotiaan kanssa tällä viikolla elämämme ekat kurpitsalyhdyt. Sekin oli varsin mukavaa. Kokosin viikon parhaat tällä viikolla yleisön toiveesta viikon valintoina – tämä vai tuo? Pukeutuisiko mekkoon vai farkkuihin? Sekä että. Ohjauksissa ja […]

Kulukuurin onnistumiset ja sudenkuopat

Kulukuurin onnistumiset ja sudenkuopat

Kirjoitin aiemmin syksyllä kulukuurista. Olen toteuttanut kulukuuria noin kaksi kuukautta ja onnistunut siinä melko hyvin. Olen aina ollut talousasioissa hieman höveli ja autuaan tietämätön, joten hieman yllätyin, että kulukuurilla voi onnistua. Antaisin itselleni arvosanaksi vahvan kahdeksikon. Erityisen ylpeä olen siitä, että olen oppinut seuraamaan kulutustani ja samalla korvamerkitsemään (kulukuurin tavoitteen mukaisesti) rahaa johonkin hieman isompaan […]