Taivaallinen raparperipiirakka
Raparperi kuuluu kesään. Itse en ole niinkään raparperin suurkuluttaja enkä esimerkiksi pidä liian isoiksi palasiksi jätetystä raparperista piirakassa. Tai missään. Raparperikiisseliä en syö, kuten en mitään muutakaan kiisseliä. Pidän raparperia jollakin tavalla idyllisenä ja raikkaana kesätuotteena ja ihailen toisten tekemiä raparperiherkkuja. Kerran tai kaksi kesässä leivon kuitenkin omalla suosikkireseptilläni piirakan, jota syön itse yhden palan vaniljavaahdon tai -jäätelön kera.
Piirakkaan pilkottu raparperi pitää ehdottomasti kuoria, lisäksi sen pitää olla pehmitettyä ennen uuniin menoa. Ei kokkareita tai liiallista suutuntumaa. Käyttämäni (ja nyt julkaisemani) resepti sisältääkin muutaman taikasanan: 1. Raparperi kuoritaan, pilkotaan ja maustetaan kulhossa sokerilla ja kanelilla, sitten ne laitetaan mikroon pehmenemään. Noin kaksi minuuttia, sekoitus ja ehkä minuutiksi tai kahdeksi takaisin. Riippuu siitä, miten pehmeitä ja hautuneita niistä haluaa. 2. Pohjataikinaan ripautetaan kardemummaa. 3. Pohjataikinaan tulee sekä piimää että mascarponea. Taivaallista, sanoisin.
Taivaalliseen raparperipiirakkaan tarvitset seuraavat tuotteet:
- 4-5 raparperin vartta
- 1rk sokeria ja 1-2tl kanelia raparpereihin
- 1,5 dl sokeria pohjaan
- 2 tl kardemummaa
- 1 tl Vaniljasokeria
- 3 dl vehnäjauhoa
- 1dl juoksevaa margariinia (rypsiöljykin käy)
- 1tl leivinjauhetta
- 0,5 tl soodaa
- 3 rkl mascarponea (Creme Fraichekin käy)
- 1,5 dl piimää
Varsinainen leipominen sujuu seuraavan prosessin mukaisesti:
- Ota raparperit (4-5 vartta) leikkuulaudalle, kuori huolellisesti ja pilko pieniksi palasiksi
- Laita raparperit mikron kestävään kulhoon ja sekoita joukkoon 1rk sokeria ja 2tl kanelia. Laita kulho mikroon ja pehmitä melko kuumassa ainakin pari minuuttia. Tarkista tilanne välillä, etteivät mene liian mössöksi…
- Sekoita kuivat aineet keskenään.
- Lisää joukkoon rasva, piimä ja mascarpone, sekoita nopeasti sekaisin. Sekoita vain sen verran, että aineet juuri ja juuri sekoittuvat. Älä vatkaa. Taikina saa olla pönäkkää.
- Levitä taikina kevyesti voideltuun irtopohjavuokaan tai piirasvuokaan.
- Asettele (levitä) raparperipalat päälle. Älä kaada kulhosta, jottei kaikki neste valu piiraalle… Osa liemestä kannattaa ripsotella mukaan.
- Paista n. 180 asteessa n. 40-50 minuuttia tai kunnes piirakka on saanut väriä pintaansa ja tuntuu keskeltä kevyesti painettuna kiinteältä mutta pehmeältä.
- Anna jäähtyä.
- Tomuta tomusokeria päälle.
- Tarjoile vaniljavaahdon tai -jäätelön kera.
- Maiskuttele. Mumise syödessäsi onnesta.
Taivaallinen raparperipiirakka on kesäleivonnainen, jonka osaan (melkein unissani) ja josta pidän valtavasti. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla.
Tähän on tultu.
Minna
Ihan sattumalta huomasin tämän ” Taivaallinen raparperipiirakka ”ohjeen. Teen kyllä toistekin. Riittävän kosteaa ja helppo ohje. Itse laitoin liikaa raparperia päälle; alla oleva taikina ei päässyt pursuamaan pienien raparperipalojen välistä.
Kiva, kun kokeilit! Minäkin pidän siitä,e ttä se on kosteahko. 🙂
Minna
Mikä oli irtopohjavuoan halkaisija?
Moi! 24 cm.
Minna