Sano se ääneen: Tunnustatko olevasi mustasukkainen?

Kuuntelin eräänä aamuna Radio Suomi Popin Aamulypsyä. Kolmikko keskusteli mustasukkaisuudesta: millä tavoin mustasukkaisuus ilmenee, mistä se johtuu, mille ollaan erityisen mustasukkaisia, miltä mustasukkaisuus tuntuu?

Mielenkiintoinen aihe, jota jäinkin uteliaana ihmisenä kuuntelemaan. Peilasin radiojuontajien kommentteja ja vastauksia omiini, pohdin mustasukkaisuutta itsessäni ja läheisissäni, mietin mustasukkaisuuden elinkaarta ja sitä, miksi ja mistä juuri minä olen mustasukkainen.

Juontajat totesivat mustasukkaisuuden olevan normaali ja inhimillinen tunne – joka ei ole lainkaan eikä mistään mustasukkainen, ei rakasta. Mustasukkaisuus on tunnettu ja humaani, silti hyvinkin vaiettu tunne. Mustasukkaisuutta tunteena hävetään, ja henkilökohtaisesti sitä saattaa olla vaikea käsitellä erityisesti sen primitiivisyyden vuoksi.

Jos Aamulypsyä ja psykologian asiantuntijoita on uskominen, vain harva tunnustaa avoimesti potevansa mustasukkaisuutta.

Me (minä ja radiojuontajat) kuitenkin tunnustamme tunteen avoimesti. Me olemme mustasukkaisia. Terveellä ja inhimillisellä tavalla. Juontajat kertoivat mustasukkaisuutensa kohdistuvan parisuhteeseen ja sen uhkatekijöihin. Uhkatekijät ovat pitkälti mustasukkaisuutta tuntevan oman mielen tuotoksia, eivät lainkaan todellisia uhkia parisuhteelle ja sen jatkolle. Naispuolinen juontaja totesi viisaasti, että on havainnut mustasukkaisuutensa linkittyvän heikkoon itsetuntoon – tällöin kaikki muut itsestä kauniit, hyvinvoivat, ahkerat, kivat ja iloiset naiset muodostavat uhan. Mieshän voi ihastua heihin ihan koska tahansa!

Radiossa todetaan, että mustasukkaisuus on tunteena aivan kamala. Se on monimutkainen tunne, johon yhdistyy  hätää, vihaa, surua ja pelkoa. Kaikki ikävimmät tunteet ikinä. Mustasukkaisuus tuntuu mielessä mutta myös kehon tasolla. Se aiheuttaa hikoilua, tärinää, kiihtynyttä sykettä, pahoinvointia ja tyhjyyden tunnetta.

Pohdin mustasukkaisuutta itsessäni. Näin 22 avioliittovuoden jälkeen on todettava, että en niinkään ole mustasukkainen ihmisistä. Olen joskus viidennen vuoden kohdilla sanonut ääneen, että maailma on täynnä kauniita ja ihania, iloisia ja avoimia ihmisiä, naisia ja miehiä. Mutta kun parisuhde on hyvällä mallilla, ei ulkopuolisten ihmisten pitäisi tuottaa minkäänlaista uhkatekijää sille. Olemme olleet vahvasti yhtä mieltä asiasta.

Sen sijaan olen mustasukkainen paljon töitä tekevän mieheni työstä. Ja koska suuri osa ajasta menee työhön, osa vapaa-ajastakin menee muiden kuin minun tai perheemme parissa. On pakko harrastaa, päästä liikkumaan, tapaamaan kavereita ja niin edelleen.

Tietenkin on, järkikin sen sanoo. Mutta tunne kulkee ihan omia latujaan. Olen siis ajoittain mustasukkainen myös mieheni harrastuksista.

Perustelen tätä usein sillä, että haluaisin olla prioriteetti numero yksi. Edes joskus. Mies ei ajattele asiaa samalla tavalla – hänestä elämässä kaikkein tärkeimpiä asioita ei priorisoida. On selvää, että olen tärkeä, rakas ja ihana. Minusta tämä ei-priorisointi on absurdi ajatus.

Mustasukkaisuus nostaa päätän herkästi tilanteissa, joissa toinen haluaa enemmän kahdenkeskistä aikaa ja läheisyyttä kuin toinen. Kun haluaisi viettää yhteistä aikaa, jakaa arjen, kotityöt ja viikonlopun toisen kanssa. Kun toinen on töiltään väsynyt ja odottaa lähinnä illan harrastevuoroaan. Näissä tilanteissa on vaikea olla hiljaa. Sitä lähtee helposti vuodattamaan omia tuntemuksiaan, halujaan ja vaatimuksiaan.

Vuodatus ajoittuu usein sellaiseen hetkeen, jossa ollaan kaiken kiireen, stressin ja arkisuman keskellä. Kun väsymys on voittamassa reippauden ja viikko alkaa olla viimeistä pistettään vailla. Kun tunne alkaa voittaa järjen ja sisäinen lapsi pääsee valloilleen. Mustasukkaisuus on sisäisen lapsen paras ystävä. Se kävelee käsi kädessä ja kuiskailee älyttömiä juttujaan korvaan. Se saa sykkeen kiihtymään, palan nousemaan kurkkuun, ja ikävät tunteet valtaavat mielen. Ollaan lähellä paniikkia.

Ja väsynyt aikuinen on helposti sen vietävissä. Se alkaa jankuttaa ja vaatia yhä enemmän. Se saa toisen nurkkaan ja vetäytymään. Tilanne on valmis.

Tilanne on onneksi myös selvitettävissä, ja usein toinen osapuoli alkaa muuttaa (hetkellisesti) käyttäytymistään, kun asioista on huudettu ja jankutettu, vaadittu ja märehditty, että sinä et koskaan, minä en koskaan, me emme koskaan…

Sitä alkaakin saada kukkia ja kauniita sanoja, ehdotuksia yhteisistä viikonlopuista. Sitä saakin hetkellisesti olla ykkösprioriteetti.

Tähän on tultu.

Minna

Kuva: Unsplash

suhteet parisuhde oma-elama ajattelin-tanaan
Kommentit (2)
  1. Hyvä ja rohkeakin kirjoitus!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *