Uusi taideteos saa hyvälle tuulelle

Olemme viettäneet melko eristyksissä viimeiset kymmenen kuukautta. Koti on tullut tutuksi. Kotipiha on tullut tutuksi. Lähimetsät on koluttu ja Aurajokivartta kierretty. Sitä alkaa herkästi tässä vaiheessa koronaeristystä kaipaamaan jotain uutta ja mieltä virkistävää. Kun matkat on peruttu, karonkka siirretty eikä kesälomaakaan kannata liiemmin suunnitella, voi rahansa sijoittaa sinne, missä eniten aikaansa viettää – kotiin.

Kotimme pääväri on valkoinen. Se on mukavan rauhallinen ja kaikkeen yhdistettävissä mutta liiallisina pintoina kliininen. Olohuonetta on jo elävöitetty ja ”kodillistettu” isolla äänieristystaululla ja sohvatyynyin, ja olohuoneen ikkunasta avautuva merinäköala vaihtuvine vuodenaikamaisemineen tuo eloa olohuoneen avarimpaan alueeseen. Jos olisimme sisustusohjelmassa, punaisen maton paikka taitaisi väkisinkin olla olohuoneen maisemaikkunan edustalla, vaikka koko perheen lempparipaikalla, K-tuolissa.

Olohuoneen toisessa osassa on ruokapöytä ja valtavan iso valkoisuutta huutava seinä. Olen katsonut sitä puolisen vuotta päivittäin ja todennut mielessäni, että jotain tarvitsisi tehdä. Viikoittain mainitsen tästä miehelleni. Ja nyt, puolen vuoden pehmittelyn jälkeen, valkoinen seinä on jäämässä historiaan: meille tuli uusi taulu.

Taideteos kuin karkki. Se oli ensimmäinen ajatukseni. En muista, milloin olisin hymyillyt niin leveästi ja pitkään kuin sinä päivänä, kun taitelija itse kantoi taulun meille ja asettelimme sen seinälle. En muista, milloin olisin ilahtunut jostakin materiasta näin kovasti!

Silmä ja sielu ne siinä lepäilivät, kun taulun edessä sitä pää kallellani katselin. Niin raikas, tasapainoinen, herkullinen ja ihana.

Taideteoksen nimi on ”Rakkautta vain” ja sen on tehnyt Sanna-Mari Suomela. Se on uniikisti juuri meille, juuri tuolle valkoiselle seinälle suunniteltu ja työstetty teos. Hankintaprosessi meni suurin piirtein näin: puoli vuotta sitten otin ensikerran yhteyttä Sannaan, kävimme keskustelua taulujen koosta ja hinnasta, lupasin jutella miehelle. Sen tein, ja harkitsevaisen miehen päätöksen jälkeen (puolen vuoden kuluttua ensimmäisestä yhteydenotosta) palasimme asiaan… Seuraavassa vaiheessa kuvasin kotiamme ja lähetin kuvat taiteilijalle, joka kertoi nopeasti ajatuksistaan väreistä ja kokonaisuudesta.

Kahden vuorokauden kuluttua sain ensimmäiset kuvat taulustamme. Ihastuin heti. Seuraavana päivänä taulu oli valmis ja se tuotiin kotiimme. Helppoa. Vaivatonta. Iloista.

Minua kiinnosti heti, miten taulu syntyi ja miten se sai nimensä. Taiteilija kertoi, että tämän kauden kantavana teemana ovat rakkaus, häät, unelmat, ystävät ja sitoutuneisuus. Näiden myötä teokset saavat nimensä. Ja värinsä. Taiteessa toistuu hempeä, kirkas, romanttisen kaunis ja raikas värimaailma. ”Halusin, että tässä työssä näkyy nimenomaan raikkaus, huolettomuus, onni. Sellaisen kuvan olen saanut susta…”, Sanna kertoi minulle. Jotenkin liikuttavaa, sydänalassa läikähti mukavasti.

”Näin teoksessa jollakin tavalla sun energian!”

Taideteos on rakennettu kerroksittain: teos lähtee reunoista, keskus työstetään viimeisenä – se ikään kuin viimeistelee työn. Taiteilijan mukaan ”kerrokset tuovat syvyyttä teoksiin, vaikka ne eivät varsinaisesti valmiissa työssä näykään”. Tämänkaltaisten taideteosten työstössä hyödynnetään monenlaista välineistöä. Siveltimet, lastat, palettiveitset, tussit ja liidut tulevat tutuksi. Sanna-Mari Suomela haluaa kirjoittaa teoksen nimen sen taakse, sillä ”se on ikään kuin henkilökohtainen viesti taulun saajalle”.

Olen otettu.

Tuossa se nyt on. Ja ihan kuin se olisi ollut siinä aina. Olohuoneen ruokapöydän päätyseinässä. Katselen sitä toistuvasti, pysähdyn ja ihmettelen. Se on henkeäsalpaavan kaunis ihan joka ikisestä kuvakulmasta. Se on minun ja meidän näköisemme. Se on juuri sitä, mitä toivottiin. Laitoin ystävälleni viestiä, miten kaikesta korona-ankeudesta ja pitkiltä tuntuvista päivistäkin selviää keittämällä kahvit ja asettautumalla uuden taideteoksen vaikutusalueelle.

Parasta on, että perheemme poikalapsetkin totesivat taulun olevan upea. He ihan oikeasti katselivat sitä, ja minä näin katseista, että arvostustakin löytyy.

Kyllä kannatti priorisoida taide robotti-imurin edelle.

Tähän on tultu.

Minna

P.S. Tilasin jo toisen teoksen hyvin valkoiseen keittiöömme, ruokapöydän yläpuolelle. En malttaisi odottaa!