Ennen koulujen ja päivähoitojen alkua, päätimme vielä suunnata kohti Lappia. Mieheni on sieltä kotoisin, joten vähintään kerran vuodessa olemme matkanneet pohjoiseen. Ville lähti autolla matkaan muutama päivä ennen meitä ja minä ja lapset hyppäsimme VR:n kuljettamiksi pari päivää myöhemmin.

Aikaisemmin olemme matkanneet pohjoiseen yöjunalla, mutta tällä kertaa halusin kokeilla päiväjunaa. Matka meni yllättävän nopeasti ja rattoisasti. Kaiken lisäksi pääsimme matkaan omalta kotiasemalta Parolasta, josta menimme paikallisjunalla Tampereelle. Siellä vaihdoimme Rovaniemelle menevään junaan. Ennen Oulua kävimme syömässä ravintolavaunussa. Lapset nauttivat lasten lihapulla-annokset, joka olivat odotukset ylittävän freessit. Lasten vaunun leikkipaikka oli meidän lapsille jo hieman pieni, mutta poikkesimme siellä lueskelemassa kirjoja.

Ville tuli hakemaan meidät Rovaniemeltä. Ennen matkan jatkumista pohjoisempaan, kävimme kuitenkin jalottelemassa Angry Birds -puistossa, joka on jo edellisinä vuosina todettu kivaksi puistoksi. Puisto sijaitsee kävelymatkan päässä keskustastasta, osoitteessa Valtakatu 4.

Nellim

Eemil on intohimoinen kalastaja. Vaikka pojassa on melkoinen määrä energiaa ja liikkumisen tarvetta, voi hän seistä laiturilla ikuisuudelta tuntuvan ajan ja heitellä virveliä. Hän on jo monta vuotta laittanut itse madot koukkuun ja poistanut kalat koukusta. Niinpä hän oli enemmän kuin innoissaan, päästessään Lapin kala-apajille. Eevi on alkanut myös lämpenemään kalastukselle tänä kesänä ja madot sujahtavat vaivattomasti koukkuun. Inarin mökillä Eevi harjoitteli myös avokelavirvelin käyttöä ja innostui perkaamaan kaloja.

Ajelimme Ivalosta Nellimin kylään. Matkalla pysähdyimme muutamaan puropaikkaan heittelemään virveliä ja nauttimaan eväitä. Kävimme myös Paatsjoen sillalla. Paikka oli upea, muttei tarjonnut meille kalasaalista.

Tiesitkö muuten, että alle 15-vuotiaiden kalastajien tulee hankkia kalastuslupa, vaikka se on maksuton.Kalastusluvan saa näppärästi hankittua eraluvat.fi -sivuilta sekä Eräluvat -sovelluksesta.

Poikkesimme myös Nellim Wilderness Hotellissa. Todella tunnelmallisen näköinen paikka ja ravintolan menu kuulosti myös herkulliselta. Tällä kertaa nautimme kuitenkin vain kahvit ja jätskit ja jatkoimme matkaa.

Inarilla

Suuntasimme muutamaksi yöksi myös mökille Inarille. Mökille ei pääse autolla ja venematkaa kertyy noin 45 minuuttia. Naapureista ei siis ole häiriötä. Ei moottoritien ääniä, ei muuta kuin hiljaisuus. Ja pari korppia, jotka huutelivat puun latvoissa. Inarilla on oma tunnelmansa ja mystiikkansa. Käkkärämäntyiset kuivat rannat, valtavat kalliot ja kivet, kirkkaista kirkkain vesi. Siellä aika pysähtyy, ei ole kiire minnekkään.

Tajusimme mökille päästyämme, että unohdimme matkasta juomaveden. Mukana oli vain muutama juomapullo, jotka olin lapsille täyttänyt. Inarilla hätä ei ole kummoinen, sillä järven vettä voi oivallisesti käyttää kahvin keittoon, ruoan valmistamiseen ja kiehautettuna se meni myös juomavedestä. Kiehauttamattomanakin olisi ihan juomakelpoista. Mökillä ei myöskään ole sähköä. Pari kertaa päivässä laitoimme agrikaatin päälle, jotta saimme puhelimiin virtaa. Retkeilimme ja kalastimme. Ensimmäisenä päivänä kävelimme retkipaikkaan, kalastimme ja paistoimme lettuja rantaan tekemässämme nuotiossa. Muutaman mustikankin löysin lettujen päälle. Oli kyllä melkoista fiilisteä ja #thisisfinland -tunnelmaa.

Toisenä päivänä menimme veneellä hieman kauemmas, rantauduimme, teimme tulet ja nautimme eväitä. Kävelimme lähellä olevalle suolle poimimaan hilloja ja seurasimme kauniisti solisevaa puroa, josta Eemil nautti upean kirkasta vettä janoonsa.

Tällaisia luontokokemuksia on aivan mahtavaa antaa lapsille. Mökkipäivien jälkeen tuumasimme Villen kanssa, etteivät lapset olleet kertaakaa maininneet sanallakaan puhelimista, padeista, peleistä tai minecrafteista. Ihanaa. Inari tarjosi muutaman ison ahvenen, harjuksen, muikkuja verkoilla ja suuria haukia. Valitettavasti näytti siltä, ainakiin tuolla mökin lähellä, että hauet ovat vallanneet hirmuisesti alaa Inarilla. Harjus ja ahvenet savustettiin, muikut paistettiin. Lapset osallistuvat innokkaasti perkaushommiin.

Koli

Olimme suunnitelleet Lapin reissun jälkeiseen viikonloppuun mökkeilyä Taipalsaaressa. Meillä ei ollut suunnitelmia etelään paluun varalle ja ajatus Kolilla piipahtamisesta houkutti. Siispä päätimme koukata Taipalsaareen Kolin kautta. Majoituksen varasin Vuonislahdesta Herraniemen Kestikievarista.

Olen viettänyt lapsuuteeni lomia Lieksassa, koska isovanhempani asuivat siellä. En kuitenkaan ole käynyt niillä seuduilla yli 20 vuoteen. Oli jotenkin legendaarista ajella Pielisentietä ja käydä katsomassa vanhaa mummolaa. Isovanhempien mökki oli Vuonislahdessa, joten sielläkin oli tunnelmallista ja ehkä jopa hieman haikeaa . Saavuimme Herranniemeen vasta pimeällä. Kävin rannassa ihastelemassa upeaa Pielistä. Me majoituimme kolmen hengen aittahuoneessa, johon saimme Eeville retkisängyn. Huone oli pieni ja suloinen, juuri Kestikivarin tunnelmaan sopiva. Nukuimme oikein mainiosti.

Aamiainen tarjoiltiin päärakennuksessa, jossa 150-vuotta vanhat hirsiseivät loivat ihastuttavan tunnelman.Tuvassa oli pitkiä pirttipöytiä ja sellaista rouheaa pohjoiskarjalaista tunnelmaa. Aamiainen sopi paikan luonteeseen, kotoisa, simppeli, mutta silti sopivan runsas. Puuroa taisi jokainen meistä nauttia. Se oli hyvää.

Kävimme aamiaisen jälkeen ihastelemassa vielä rantaa. Harmi, kun emme ehtineet viettää Kestikievarissa pidempään aikaan. Rannassa oli myös upea paviljonki, jossa olisi voinut itse kokkailla ja grillailla ruokaa ja nauttia Pielisen maisemista. Myös saunaa olisi ilmeisesti voinut vuokrata. Jatkoimme kuitenkin matkaa Kolille nautittuamme vatsamme täytee pohjoiskarjalaista vieraanvaraisuutta.

Vuonislahdesta Kolille kestää noin tunti autolla. Vaikka Koli siintää järven toisella puolella, pitää autolla kiertää Pielinen eteläkautta.Olin etukäteen tutustunut erityisesti Outdoor Family -sivuston Kesäviikonloppu Kolilla – 6 tärppiä lapsiperheille -artikkeliin. Valitettavasti kaikkia noitä tärppejä emme pikaretkellämme ehtineet kokea, mutta jäipä ensi kertaan 🙂 Ajoimme Ukko-Kolin parkkipaikalle, jonne jätimme auton. Nousimme maisemahissillä huipulle. Perhelipun hinta meno-paluulipulle oli 22 €. Maisemahissa oli todellakin nimensä veroinen. Näkymät olivat huikeat!

Maisemahissimatkan pituus on lähes 800 metriä ja kesto yhteen suuntaan noin kahdeksan minuuttia. Korkeuseroa matkan aikana kertyy 212 metriä ja muutamassa paikassa jyrkkä kallionkieleke tuntui olevan ihan jalkojen alla, välillä hyvin hyvin kaukana alhaalla. Hissi nousee Luontokeskus Ukon ja Break Sokos Hotel Kolin pihaan, josta pääsee ihailemaan upeaa kansallismaisemaa Ukko-Kolin huipulta. Huippujen Kierros on vain 1,5 km lenkki, joten kaikki kolme huippua Ukko-, Akka- ja Paha-Koli ovat helposti lastenkin kanssa saavutettavissa. Aikaa tuolla matkalla saa kyllä kulumaan, kun lapset kiertävät jokaiset kallion ja solan, leikkivät kalliokiipeilijöitä, tutkivat muurahaiskeot ja kaatuneet puut.

Pienet eväätkin meillä oli matkassa. Upeampaa retkieväspaikkaa saa etsiä.

Täytyy sanoa, että kovasti pienempien lasten kanssa hirvittäisi nuo jyrkät reunat, kun 7- ja 5-vuotiaidenkin kanssa oli hieman kuumottavaa. Aika monta kertaa joutui sanomaan, että tulepa tänne, älä mene sinne, älä ole niin reunalla. Nämä lauseet kuulostivat kyllä olevan melko suosittuja muidenkin vanhempien suista. En siis ehkä suosittele kovin  heikkohermoisille vanhemmille. Ukko- ja Paha-Kolilta pääsee nauttimaan maisemista Pielisen suuntaan. Akka-Kolilta maisemat ovat vastakkaiseen suuntaan ja sieltä pääsee ihastelemaan metsäisestä Pohjois-Karjalasta. Akka-Kolilla on myös Hiljaisuuden Temppeli -niminen alttari. Ei hullumpi paikka vannoa ikuista rakkautta. Nautimme myös kourakaupalla mustikoita. En muista nähneeni koskaan niin paljoa ja niin isoja mustikoita. Haaveilin ämpäristä. Nappasimme matkalla myös yhden geokätkön.

Huipun kohteet tutkittuamme laskeuduimme hissillä takaisin Ukko-Kolin parkkipaikalle. Sieltä ajoimme Pirunkirkon luolalle, joka sijaitsi noin 7 km Ukko-Kolin parkkikselta etelään, Rantatien varrella. Kävelymatkaa pieneltä parkkipaikalta on noin 200 m, jonka jälkeen on jykevät metalliportaat. Pirunkirkko on Z-kirjaimen mallinen 33 metriä pitkä rakoluola, jossa myös Kolilla hyvin viihtynyt taiteija Eero Järnefelt on käynyt. Hän kirjoitti luolan seinään runon, joka on edelleen haaleasti nähtävissä.

”yksi salaisuus yks henki,
yksi onni kumpaisenki,
on kirkko tämä,
sen pyhyyttä muistelemma aina”

Luolassa olisi hyvä olla mukana otsalamppu, mutta me suunnistimme puhelimien taskulamppujen avulla. Hieman märkää ja mutaistakin siellä oli, joten kannattaa varautua luolasta poistuviin kuraisiin tutkimusmatkailijoihin.

Koli oli upea! Olisin kovasti halunnut vielä kokoea Herajien ylityksen kahluuvaijerin avulla sekä Tarhapuron putouksen. Nämä kuitenkin odottavat meitä ensi kerralla.

Tämä oli toinen road trip lasten kanssa tälle kesälle. Juna- ja ajomatkat olivat kyllä huomattavasti pidempiä kuin Viron reissulla. Sekä Parola-Ivalo, että Ivalo-Vuonislahti ottivat molemmat 12 h. Matkat eivät lapsilla täysin maisemia katsellessa mennyt. Porojen kohdalla innostuivat kyllä ikkunasta kavereille heiluttelemaan.  Koska meillä oli yksi padi, jota molemmat halusivat käyttää, ja muutama vanhempi laite, kehitimme yhdessä aikataulutuksen: tunti padillä/puhelimella, tunti puhelimella/padillä, pakollinen 30 min tauko ,elokuva ja sitten taas padille/puhelimelle. Halusin tuon elokuvan tuohon väliin, koska näkisin siinä aivojen rentoutuvat erilailla kuin pelaillessa. Silmät sikkurassa toki olivat, katsoivat/pelasivat sitten mitä tahansa. Äiti kellotti aikoja tarkasta, joskus tosin tauko saattoi humpsahtaa vahingossa puolta tuntia pidemmäksi. Matkalla lapset innostuivat katsomaan Hayao Miyazakin elokuvia, jotka ovat kyllä äidinkin mielestä ihania. Melko tarkasti peli- ja ruutuaikoja valvovina vanhempina, tuo jatkuva padeillä olo teki kyllä pahaa. No lomasäännöt on lomasäännöt ja nyt on taas hyvä palata normaaliin arkeen ja aikatauluihin.