Valtavaaran huiputus lasten kanssa – Kesä Ruka

Valtavaaran huiputus lasten kanssa

Talvella vietimme hauskan aikuisten reissun Rukalla. Nyt kesälomalla oli aika nauttia maisemista lasten kanssa. Valtavaaran huiputus lasten kanssa oli meidän ensimmäisen päivän retki. Reitin lähtöpiste on Saaruan parkkipaikalta. Reitin piti olla noin 5,7 km pitkä, mutta me onnistuimme kiertämään 10,5 km 🙂 Reitti oli kuitenkin niin monipuolinen ja tarpeeksi haastava, että lapsetkin (6v ja 8v) jaksoivat todella hienosti. Korkeutta vaaralla on 492 metriä.

alkunousu valtavaarallevälimaisemia matkalla Valtavaaralle

Reitin alku on melkoista nousua, eikä kovin helppokulkuistakaan. Välillä kannattaa muistaa katsoa taaksepäin ja nauttia Rukalle avautuvasta maisemasta. Meille sattui ihanan lämmin retkeilypäivä, eikä hyttisiä ollut nimeksikään.Matkan varrella oli Valtavaaran lampi, jossa lapset kävivät vilvoittelemassa.

Valtavaaran lampi

Kun luultiin jo olevamme nousemassa Valtavaaran huipulle, huomasimmekin katselevamme Valtavaaran huippua vasta kaukaisuudessa. Tässä vaiheessa joutui jo hieman tsemppaamaan lapsia. Vinkkinä: repussa kannattaa pitää mukana, muiden hyvien eväiden lisäksi, esim välipalakeksejä. Niiden voimalla meidän lapset venyivät hienoihin suorituksiin 😀

Valtavaaran palovartian mökki kaukaisuudessa

Valtavaaran huipulta avautui upeat maisemat. Huipulla sijaitsee myös suloinen, entinen palovartian mökki, jossa vieraskirja. Geokätkötkin kannattaa kurkata siellä.

palovartiamökin vieraskirjapalovartianmökki

Me pidimme lounastauon vaaran huipulla. Trangiassa keitettiin pastaa ja lämmitettiin Jalostajan lihapullia kermakastikkeessa, ai että! Aika huikeat maisemat oli meidän ravintolassa.

trangiaeväät Valtavaarallalounatauko Valtavaarallavaltavaaran huipulla

Kun Valtavaaralta lähtee laskeutumaan alas toiselta puolelta, tulee pienen matkan jälkeen vastaan Valtavaaran kota ja vessa. Kodalla olikin aikamoinen kuhina ja oltiin entistä tyytyväisempiä lounaspaikkaamme. Kodalla voi paistella makkaraeväät, mikäli sellaiset on reppuun pakattu.

valtavaaran kota

Loppumatka oli selvästi helpompikulkuista, polkuja ja pitkospuita. Matkalla oli myös hienoja kivirykelmiä, jotka kutsuivat tietysti lapset seikkailulle.

Valtavaaran juurella oli upeita kiviäPitkospuilla suon ohiLoppumatka oli pitkospuita

Todella kiva reitti lasten kanssa. Huikeita paikkoja ja maisemia sekä ihania seikkailupaikkoja lapsille. Lämmin suositus Valtavaaran huiputukselle!

Perille päästyämme, maistui kaikille RUOK Burgerin herkut. Iso suositus, jokseenkin eksoottiselta kuulostavalle, Kuusamo BRGR:lle, jossa mm. poroa, grillattua leipäjuustoa ja lakkahilloa. Myös vuohenjuustosalaatti oli erinomainen.

RUOK burger

perhe hyva-olo lapset matkat
Kommentit (9)
  1. Ellura❤️
    13.8.2021, 20:23

    Kivoja maisemia ja iloisia kuvia!

  2. Hienon tuntuinen reissu.
    Upeita kuvia tunnelmista

    1. Kiitos! Oli kyllä upea reissu upeissa maisemissa

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *