Viron road trip lasten kanssa

Ensimmäinen blogiteksi on kuulemma aina hankalin. Niin taitaakin olla ja senpä takia ajattelin jättää pois kirjoitukset siitä, kuinka jännittää, epäilyttää, hirvittää ja, ja, ja,  ja hyppään suoraan asiaan. Pyydän kuitenkin anteeksi mahdollisesti tekniset virheet 🙂

Pärnun rannalla

Emme olleet suunnitelleet kesälomaksi mitään kummempaa reissua. Olihan kaikki rajat kiinni keväällä ja tuntui kaukaiselta ajatella kesän reissuja. Kun rajoitukset alkoivat helpottamaan, Viron rajat avattiin ja omaehtoiset kahden viikon karanteenit poistettiin, päätimme lähteä tutkimaan etelänaapuriamme vähän paremmin.  Entuudestaan meille oli tuttuja Tallinna ja Pärnu, jonne päätimme nytkin suunnata. Niiden lisäksi halusimme uuden kohteen ja valintamme osui Tarttoon. Majoitukset päätimme ottaa Airbnb:n kautta. Olemme sen kautta ennekin varanneet majoituksia, emmekä koskaan ole joutuneet pettymään. Suodattimista valitsemme aina ”supermajoittajan”, eli majoituksen, joka on saanut muilta majoittujilta erittäin hyvät arvostelut. Ylitykset teimme nopeasti Tallinkin Megastarilla. Autolla matkustamisen ihanuushan, etenkin lasten kanssa, on siinä ettei tarvitse miettiä,mitä raskii pakata. Tarvitseeko kumppareita? Otetaanko softshell-takit? Mitens nämä skuutit? Takaronkki vaan täyteen kantokyvyn mukaan. Käsilaukkuun pullo käsidesiä, paljon kosteuspyyhkeitä ja padeihin akut täyteen. Sitten auto laivaan ja menoksi.

Laivalla oli oudon rauhallista ja hyvä niin. Kaikilla riitti mukavasti tilaa,eikä omaa istumapaikkaa tarvinnut etsiä. Käsidesipulloja oli joka kulmassa. Koska ajoimme suoraan autolla laivaan,en nähnyt oliko edes terminaalin  päässä ruuhkaisaa.

Skuutilla Telliskivessä

Tallinnassa majoituimme kaksi yötä. Seikkailimme eläintarhassa, Lentosatamassa, Telliskivessä ja pikaisesti Vanhassakaupungissa. Lisää Tallinnan visiitistä pääset lukemaan tästä.

Tallinnasta suuntasimme ihastuttavaan Tarttoon, joka yllätti meidät täysin. Lämmin suositus! Majoitumme Tarttossa kaksi päivää, joka oli oikein sopiva aika. Tartton pääkohteemme oli Ahhaa- tiedekeskus. Ihan huikea paikka sekä lapsille että aikuisille. Tarton päivistämme pääset lukemaan lisää tästä.

Aamulenkillä rannalla

Tarttosta jatkoimme matkaa Viljandin kautta Pärnuun, jossa olimme päättäneet viipyä kolme yötä. Valitettavasti säät eivät suosineet rantaleikkeihin, mutta onneksi tekemistä löytyy vähän koleampiakin päiviä ajatellen. Lottemaan teemapuisto oli huikean hauska ja hienosti rakennettu kokonaisuus. Kylpylöissä pääsi nautiskelemaan lapset ja aikuiset ja rannan puistoissa riitti puuhaa. Pärnun osuudesta lisää täältä.

Haapsalu

Alun perin meidän piti ajella Pärnusta takaisin Tallinnaan. Kuulimme kuitenkin matkan varrella niin paljon hyvää Haapsalusta, että se alkoi kovasti kiinnostaa. Onneksi laivamatkat sai näppärästi siirrettyä, samoin Tallinnan viimeisen yön majoitus ja niinpä suuntasimme Tallinnan sijaan yöksi Haapsaluun. Kaupunki ihastutti kovasti suloisine taloineen ja kapeine kujineen. Lapset olivat haltioissaan kaupungin useista leikkipuistoista ja äiti ja iskä mielissään erittäin hyvästä ravintolalöydöstä. Tämä pit stop oli ehdottomasti kannattava ja siitä kannattaa lukea lisää täältä.

Rummu

Matkalla Haapsalusta Tallinnaan poikkesimme muutamaksi tunniksi uimaan ja ihastelemaan Rummun rantaa. Rummu oli aikanaan marmorilouhos, jossa työskenteli viereisen vankilan vangit. Kun vankila suljettiin vuonna 1991, koko louhos täyttyi vedellä. Nyt alue on sukeltajien suosiossa ja seikkailijoille riittää tutkittavaa louhoksen jätevuorilla. Aluetta voisi kutsua karun kauniiksi. Viereisen, entisen, vankilan piikkilangat muistuttavat keskitysleiriä ja hylätyt rakennukset ovat jokseenkin karmivan näköisiä. Maisema jätevuorineen ja metsineen on kuitenkin kaunis. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen ja vain noin tunnin matkan päässä Tallista. Lisää Rummun vinkkejä tästä.

Viimeisen yön vietimme Tallink Spa & Conference hotellissa. Ajattelin, että viimeisenä aamuna on mukava kävellä valmiiseen aamiaispöytään, eikä sen suurempia siivoilujakaan tarvitse tehdä. Kävimme sekä illalla, että aamulla kylpyläosastolla, joka on kyllä ihan mukava. Emme illalla jaksaneet enää lähteä kaupungille, joten kävimme nauttimassa illallisen hotellin Nero ravintolassa. Aikuisten ruoat olivat positiiviset yllätyksen. Lasten lihapulla-annoksen lihapullat olivatkin sitten kuivaakin kuivemmat.

Kylpylä sijaitsee ihan satamassa, joten check outin jälkeen ei montaa minuuttia tarvinnut autossa istua ennen kuin olimmekin jo laivassa.

Yhdeksän päivän road trip meni lasten kanssa oikein mukavasti. Toki ruutuajat paukkuivat takapenkillä, mutta lomareissuissa olemme ruutuajoista kyllä joustaneet. Eikä se Viron maalaismaisema kyllä niin kovin erilainen ollut Suomeen verrattuna, että siinä olisi ollut koko ajan ihmeteltävää. Välillä huudahdettiin lapsille ”katse oikeaan” tai ”katse vasempaan”, jos näköpiirissä oli jotain mielenkiintoista. Haikaran pesät herättivät ainakin mielenkiintoa. Itseäni kiehtoivat virolaiset talot. Summa summarum: ei tarvitse aina lähteä kovinkaan kauas kokeakseen tosi kivoja paikkoja. Viro oli mukava ”lähimatkakohde” ja varmasti kutsuu meitä jatkossakin useasti uudelleen. Eikä niitä softshell -takkejakaan loppujen lopuksi edes tarvittu.

Perhe Ruoka ja juoma Ystävät ja perhe Matkat