Uuden hotellin tuoksu, Hotel U14

Uuden hotellin tuoksu. Sellainen rempan ja uuden käytävämaton tuoksu. Mun yksi lempi tuoksuista. Olin vuosia sitten mukana avaamassa Hotel Havenia ja Hotel Fabiania Helsingissä ja noista mahtavista ajoista uuden hotellin tuoksu on jäänyt lähtemättömästi mieleeni. Hotel U14 tervehti minua tällä huumaavalla tuoksulla.

Hotelli sijaitsee osoitteessa Unioninkatu 14 eli vain muutaman askeleen päässä Kauppatorista ja Esplanadinpuistosta.  Hotelli ehti olla alkuvuodesta hetken auki, ennen kuin joutui koronan takia sulkemaan ovensa. Heinäkuun alussa hotelli pääsi vihdoin avaamaan. U14 on perheomisteinen boutique-hotelli ja Fabianinkadulla sijaitsevan Hotel F6:n sisarhotelli. Tyyli on varmaa Puroplan Oy:n työtä, eli upea! Puroplan on suunnitellut myös mm. Hotel Havenin, Hotel Fabianin, Hotel F6:n ja Hotel Lilla Robertsin.

Koska koulutus- ja työtaustani on hotellialalta,tutkin ja katson hotelleja kuin kampaaja ohikulkevien hiusleikkauksia tai remonttimies jiirejä. Rakastan pieniä yksityiskohtia ja niitä Hotel U14 tarjoilee yllin kyllin kahvikupeista valaisimiin ja kylpyhuonetuotteisiin. Myös tekniikka on myös viimeisintä huutoa ilmastointilaitteista huonepadiehin. Huoneen pöydällä sijitseva padi toimi puhelimena,hotellin infokansiona, sitä kautta pystyi chattaamaan respan kanssa,katsoa vinkit Helsinkiin ja sieltä löytyi minibaari hinnastot. Näppärää. Turha paperi on saatu vedettyä minimiin.

Majoitumme U14 -hotellissa kaksi yötä hääpäivämme kunniaksi. Asuimme Helsingissä useamman vuoden ennen lapsia ja tänne on aina mukava palata viettämään omaa laatuaikaa. Huoneemme oli Comfort -huone sisäpihalle päin.

King size-sängyssä nukuimme huikean hyvin. Kahisevat lakanat ja paksu untuvapeitto oli ihanaa vetää päälle,kun ilmastoinnin säätää sopivan viileälle. Kuppi kuumaa teetä ja ah! 55 tuuman telkkarista sopi katsella illalla Netflixiä.

Kylppärissä oli ihanan muheat pyyhkeet ja laadukkaat shampoo,hoitoaine ja suihkugeeli.

Suihkun jälkeen oli kiva sujauttaa hauskat kylpytossut jalkaan miettimättä kumpaan jalkaan kumpi tossu laitetaan ja kietoutua vohvelikankaiseen kylpytakkiin.

Aamiainen

Ja sitten se aamiainen. Mun lemppari. Aamiainen tarjoillaan Version -ravintolassa,joka on tällä hetkellä auki ainoastaan aamiaiselle. Aamiaistila on kaunis kuin mikä. Onneksi nykyään usean hotellin aamiaisella laatu korvaa määrän. Ei tarvitse olla kaikkea kaikille,vaan hyvät laadukkaat raaka-aineet ja tuotteet korvaavat määrän -niin myös U14- hotellissa. Omat suosikkini olivat ihanan täyteläinen turkkilainen jogurtti,itsetehty granola ja maukkaat karjalanpiirakat. Myös pekoni oli sopivan rapeaa, ei sellaista löysää,kuin useimmissa hotelleissa. Kahvikoneesta sai herkullista cappucinoa täydellisen vaahdon kera. Marjasmoothien piristi. Ainoa asia jota jäin kaipaamaan,näin Suomen parhaaseen marjastusaikaan, oli tuoreet marjat.

Hotellin yleiset tilat olivat todella viihtyisät ja portaikko oli upea, muistuttaen valkoisena hohtavaa simpukkaa. Kävimme myös vilkaisemassa kuntosalia, joka näytti oikein toimivalta. Vieraiden käytössä oli myös sauna, jota emme kylläkään testanneet. Niin ja se respan kello viisareineen, se oli lumoavan hypnotisoiva. Sitä olisi voinut tuijottaa vaikka kuinka kauan.

Palvelu oli respassa oikein asiallista ja ammattitaitoista. Yksi tärkeimpiä ammattitaidon osa-alueita asiakaspalvelussa on mielestäni asiakkaanlukutaito. Osataan lukea asiakasta, osataan kohdata hänet niin, että hän tuntee olonsa tervetulleeksi ja kotoisaksi. Näin osattiin toimia tässä hotellissa. Kiitos siitä.

Hotel U14

Unioninkatu 14

00130 Helsinki

https://hotelu14.fi/

hyvinvointi matkat sisustus suosittelen
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *