Pelittääkö?
Pelataanko teillä pelejä, siis kunnon ”vanhanaikaisia” lauta- ja korttipelejä?
Syyslomalla oli mahtavasti aikaa heittäytyyä pelien maailmaan. Lapsena pelasimme perheen kanssa paljon lautapelejä ja nyt saan olla kiitollinen, ettei meidän pelejä ole vuosien varrella heitetty pois. En ole roolileikkeihin heittäytyvää äitisorttia. Olen puuhailija äiti. Minusta parasta puuhaa lasten kanssa on ulkoilu, retkeily, leipominen, ruoanlaitto ja pelailut. Nyt kun lapset ovat jo vähän isompia, olemme voineet puhaltaa pölyt pois vanhojen pelien päältä. Ihan parasta nähdä, kuinka nämä meidän lapsuuden ja nuoruuden pelit innostavat omia lapsia yhtälailla. Toki uusiakin pelejä ollaan yhdessä pelailtu ja hauskoja nekin, mutta nostalgia puuttuu 🙂
Sen lisäksi, että lautapelit ovat mukavaa yhdessä tekemistä, antavat ne lapsille (ja miksei aikuisillekin) hyviä pointteja elämään: pitää odottaa vuoroa ja oppia kestämään häviä, ei saa huijata. Pelit opettavat myös, ihan huomaamatta, esim. motorisia taitoja, keskittymistä, ongelmaratkaisutaitoa, matematiikkaa (jostain syystä lapset haluavat aina olla pankkiireja) ja reagointinopeutta. Yhdessä pelatessamme olemme läsnä lapsille, irti puhelimista ja muista arjen kiireistä. Tämä olisi ainakin toivottavaa.
Tässä samalla siis ehkäpä muutama pelilahjaidea vaikkapa pukinkonttiin (apua, eikö niitäkin pidä kohta jo alkaa miettimään…?)
Hotelli
Muistatko Hotelli -pelin? En ole varma, onko oma innostukseni hotellialaa kohtaan aikoinaan kummunnut juuri tästä pelistä, mutta onhan tämä nerokas. Ensimmäinen onnekas ostaa Bumerangin, kukaan ei halua Fujiyamaa eikä Taj Mahalia. Royal on vähän tylsä, mutta hyvällä paikalla, L´etoile ostetaan koska se on niin söpö. On myös hauska nähdä, kuinka vanhempi lapseni pelaa juuri kuten itse aikoinani. Kaikki munat samaan koriin eli kauhealla kiireellä ostamaan kallein hotelli. Jokainen peliä pelannuthan tietää, että usein kalpaten käy juuri Presidentin osataneelle. Päädyt maksamaan kaksikertaisen hinnan päärakennuksesta ja pian olet huutokauppaamassa tonttiasi:) Myyköhän tätä peliä enää mikään liike?
Rhino Hero
Yksi lempipeleistämme tällä hetkellä on Rhino Hero. Mahtavan yksikertainen peli, jossa huomio ja keskittyminen eivät mene monimutkaisiin sääntöihin. Peli vaatiin tarkkuutta ja keskittymistä. Kokonsa ansiosta peli mahtuu myös hyvin mukaan reissuille (sitten taas, kun joskus pääsee). Tarkoituksena on rakentaa mahdollisimman korkea talo sitä kaatamatta. Pelin suositusikä on +5 ja sen on valmistanut HABA. Muistaakseni ostimme oman pelin aikoinana Suomalaisesta kirjakaupasta.
SmartGames IQ Puzzler Pro
Reissupelien kastiin kuuluu myös SmartGames IQ Puzzler Pro. Kamala nimi, mutta mahtavan koukuttava logiikkapeli, joka sisältää eritasoisia pelejä 120 kpl. Suositusikäraja on +6v, mutta hyvin meidän 5-vuotias jo helpoimpia tasoja ratkoon. Yläikärajaa ei ole. Erittäin hyvää aivojumppaa ihan jokaiselle. Tämäkin taisi lähteä matkaan Suomalaisesta kirjakaupasta.
Afrikan tähti
Ikuinen klassikko, joka kestää aikaa, Afrikan tähti. Tätä jaksetaan pelata edelleen ja joka kerta, rosvo -nappi ärsyttää yhtä paljon. Olemme pelanneet joskus kavereilla myös samojen tekijöiden Inkan Aarre peliä, joka on hieman modernimpi versio Afrikan tähdestä. Bongasin netistä myös Afrikan Tähti Retkikunnat -pelin, joka kuulosti todella kivalta. Säännöt kuten Afrikan Tähdessä, mutta uusilla twisteillä ja pelinosilla. Tämä voisi sujahtaa meidänkin joulupukin säkkiin.
Korttipelit
Meille on syntynyt tämän syksyn aikana myös korttihai. Meidän 5-vuotias voisi pelata korttipelejä ihan koko ajan. Paljon onkin Unoa, Maijaa ja Aasia pelattu. Kaiken lisäksi tämä meidän hai, pesee niin isoveljensä kuin vanhempansakin näissä peleissä. Viimeisimpänä palauttelin lapsuudestani mieleen Ristiseiska -korttipelin säännöt.
Alias
Lasten Juniori Alias on kiva peli. Siinä selitetään sanojen sijaan kuvia. Lukutaito ei tarvita, joten pienemmätkin pelaajat pääsevät mukaan. Aikuisetkin pystyvät siis taltuttamaan suurimmat selitysvimmansa tällä pelillä, mikäli aikuisten Alias on vielä liian haastava peliseurueelle. Meillä on myös Sinä olet …Juniori Alias. Pelin idea on ihan hauska. Jokainen pelaaja laittaa päähänsa pannan, johon kiinnitetään kortti, jonka kuvaa yritetään sitten arvuutella. Meille peli on kuitenkin vaikuttanut liian helpolta. Arvauksia voi heittää niin kauan kuin arvaa oikein ja jokaisella kierroksella jokaisen on mahdollista saada pisteitä. Ollaankin mietitty, voisiko peliin yhdistää ajanoton, jotta tulisi hieman lisähaastetta. Tai ehkä me olemme vaan liian kilpailuhenkisiä:) Pelin suositusikäraja on +5, mutta nuoremmatkin varmasti pelissä pärjäävät.
Harald Hirmuinen
Yksi peli, josta pyyhimme pölyt 30 vuoden jälkeen, oli Harald Hirmuinen. En yhtään muista, mistä tämä peli meille aikoinaan tuli, ehkä joulupukin mukana? Yksi perinteinen joululahjatoive lapsuudessa ja nuoruudessa olikin pitkään lautapelit. Niitä sitten pelailtiin pitkään aattoyöhön.
Tätä peliä pelasimme tässä yksi ilta siskoni ja varasiskoni kanssa, kuten tuolloin 90-luvulla. Vähän olivat säännöt päässeet unohtumaan, mutta itse peli oli yllättävän hyvässä kunnossa. Säännöt olivat kuitenkin sen verran monimutkaiset, että saavat omat lapset vielä hetken kasvaa ennen kuin esittelen Haraldin heille. Olen pikkusisko ja osani oli aikanaan rankka. Pääsin mukaan siskoni ja hänen kavereiden peleihin, jos lupasin olla hengittämättä. Tällä kertaa pelaaminen oli siis huomattavasti mukavampaa kuin tuolloin 🙂
Mitä teillä pelataan?
Meillä tytkätään pelata myös Lasten Monopolya. Viime viikolla testattiin lasten kanssa myös aikuisten versiota. Ihan hyvin sujui, mutta onhan se peli pitkä kuin nälkä vuosi. Sen takia tuo lasten versio on huomattavasti mukavampi. Muuttuva Labyrintti on myös suosikkipelejämme.
Ja hei, muistatko 80-90-luvuilta sellaisen kummituslinnapelin? Muistelisin, että sen nimi oli tosiaan ihan Kummituslinna. Pelilauta oli kolmiulotteinen linna ja siinä yritettiin edetä, ehkä ullakolle. Vierivää kuulaa piti varaoa. Muistelen jossain kohdassa olleen myös sellainen huutava kummitus, vähän kuten Munchin Huudossa. Muistikuvat ovat siis hatarat, mutta muistot pelistä lämpöiset:)
Pelataanko teillä lautapelejä ja mitkä ovat teidän perheen suosikit? Uusia pelejä on aina kiva löytää. Vinkkaa siis suosikkisi!
Löysin porukoitten kellarista Haraldin, mutta eipä siinä ohjeita ollut enää tallella. Ei sinulla sattuisi olemaan ohjeita?
Moikka! Hieno löytö😄 Ohjeet löytyvät kyllä. Voin laittaa kuvina sinulle sähköpostiin.
Lyyli
Hei! Jaksaisitko mitenkään lähettää myös minulle? Peli löytyi mummolasta, mutta riimukivien tulkinta tökkii… 😀
Kiitos kovasti, jos jaksat nähdä vaivaa!
Moikka! Laitoin ohjeet sinulle sähköpostiin
Mukavia pelihetkiä ja ihanaa kesää!
Lyyli
Moi!!!!! Tykkään pelata monia pelejä! Olen myös tykästynyt siihen hotelli-peliin.😘❤️