Yli sata kilsaa juoksua viikolla 27 ja kesäkuun kirmailut

Yli sata kilsaa juoksua viikolla 27 ja kesäkuun kirmailut

Kesäkuu vaihtui heinäkuuksi viikon aikana. Aloitin lomani virallisesti tämän viikon maanantaina, joten kulunut viikko on ollut ensimmäinen lomaviikkoni. Heinäkuun suunnitelmat nivoutuvat siis jonkin verran lomailuunkin. Kesäkuussa liikuin 60 tuntia ja 19 minuuttia – kilometreissä 509 – tähän mahtuu juoksua 232.1 kilometriä, pyöräilyä 206 kilometriä ja loput kilometreistä ovat kertyneet kävelystä (61.7 km) ja ruohonkeikkuusta. Harjoittelu […]

Loman aloitus viikolla 26

Loman aloitus viikolla 26

Makoilen ihanassa auringon lämmössä kotipihalla ja vietän ensimmäistä virallista lomapäivää ❤️. Loma tuntuu hämmentävän ja äärimmäisen poikkeuksellisen kevään jälkeen varsin ansaitulta. Olen myös varsin tyytyväinen siihen, miten saimme työpaikalla kevään haasteet selätettyä, työn muokkaaminen olosuhteisiin sopivaksi onnistui hyvin ja kesälomalle lähtiessä totesimme, että emme olisi voineet paremmin keväästä selvitä. Viikko oli siis viimeinen työviikko ennen […]

Juhannusta viikolla 25

Juhannusta viikolla 25

Keskikesää muka jo vietetään, näillä leveysasteilla kesä on tosin pyörähtänyt käyntiin juuri sopivasti. Vielä seuraava viikko töitä ja sitten alkaa kesäloma. Vielä kovin suuria kesälomasuunnitelmia ei ole tehty, lomailua täällä lähiseudulla ja Lapissa, siinäpä se. Tällä viikolla olen tehnyt muutamia lähikäyntejä koronarajoitusten hieman höllennyttyä, tästä syystä työmatka- ja työpyöräilyä on viikkoon tullut mukavat 40 kilometriä. Maanantaina […]

Fun Run ja muuta mukavaa viikolla 23

Fun Run ja muuta mukavaa viikolla 23

Viikko on ollut taas vauhdikas ja täynnä tapahtumia. Töihin pyöräilen edelleen ja pääosin olen päässyt töihin lähes helteisessä kelissä. Pyöräilystä töihin ja takaisin tulee päivittäin liikuntaa puolisen tuntia, kulostaa vähältä, mutta viikossa työmatkapyöräilystä kertyy lähes kaksi tuntia liikuntaa, jota ei silloin tule, kun töihin kulkee autolla. Nyt pyöräily siis onnistuu, koska pääosa asiakkaista kohdataan etäyhteydellä, […]

Kesä räjähti silmille viikolla 22 ja toukokuun touhuilut

Kesä räjähti silmille viikolla 22 ja toukokuun touhuilut

Kesä on saapunut ja allergiaoireet siinä samalla oikein rytinällä, syön antihistamiinia, käytän sekä nenäsuihketta että silmätippoja oireiden lievittämiseen, silti herään aamulla silmät turvoksissa ja nenä tukossa. Silmiä kutittaa aivan sietämättömästi, eikä silmätipoista ole apua kuin hetkellisesti. Koko elimistö tuntuu olevan jonkinmoisessa hälytys- ja tulehdustilassa. Tämä näkyy myös treeneissä, syke nousee juostessa helposti taivaisiin ja keskisyke […]

Takaisin vauhtiin viikolla 21

Takaisin vauhtiin viikolla 21

Tällä viikolla aloin ottaa treeneistä jonkinmoista otetta ja ainakin sen olen saanut kalenteriin suunniteltua, että viikkoon tulee kaksi vauhtikestävyysharjoitusta, joiden avulla haluan saada vauhtia ja vauhtikestävyyttä juoksuun. Samalla olen pyrkinyt rauhoittamaan muita treenejä kyvyemmiksi, jotta saan riitävästi tehoja noihin viikon päätreeneihin. Tämä  viikko meni siinä suhteessa aika mallikkaasti, joten katsotaan, miltä jatko näyttää. Työmatkapyöräily on […]

Kevyttä kävelyä viikolla 20

Kevyttä kävelyä viikolla 20

Vihdoinkin kevyempi viikko, vaikkakin liikuntaa viikkoon on tullut. Pääosin liikunta on kuitenkin ollut palauttavaa, mikä tähän väliin on ollut todella tarpeellinen hengähdystauko – nyt voisi alkaa pitäytyä oikeassa treenirytmissä alkaa noudattaa kehittävämpää treeniohjelmaa. Suunnitelmissa olisi saada viikkoon erityisesti kaksi vauhtikestävyyttä parantavaa juoksutreeniä ja  yksi pitkä lenkki – muut treenit saisivat olla sitten kevyitä juoksuja tai […]

Valmentajalta järkeä juoksuun?

Valmentajalta järkeä juoksuun?

Olen jo pitkään miettinyt hankkivani valmentajan juoksuharrastuksen järkeistäjäksi. Onhan se hullua, että tiedän treenaavani liian korkeilla sykkeillä liian paljon, tiedän että kovat treenit tehdään  kovina ja kevyet kevyinä. Tiedän, että jos juoksen kaikki juoksut aerobisen kynnyksen hujakoilla, juoksen kehoa rasittavasti mutta en kehittävästi, silti teen tällä hetkellä juuri näin. Miksi siis haaveilen valmentajasta, joka kertoisi […]