Loman odotetuin osa oli kotiinpaluu

10 kuukauden Englannissa asumisen jälkeen odotin ensimmäistä kotimaanreissua innolla, ja heinä-elokuussa se lopulta toteutui. Loppujen lopuksi olin Suomessa kolme viikkoa ihan lomalla lomalla, ja sen päälle vielä viikon etätöissä. Se mahdollisti monet ihanat asiat; mökkeilyn, ystävien ja perheenjäsenten näkemisen pitkästä aikaa, lempiravintoloissa käymisen, lautapeli-illat, ystävien häihin osallistumisen ja kaverien ja sukulaisten uusien perheenjäsenten tapaamisen. Paljon unohtumattomia ja korvaamattomia hetkiä, joita ei olisi voinut kokea samaan tapaan etäyhteyksien välityksellä.

Kaikesta siitä ihanuudesta huolimatta maltoin lopulta tuskin odottaa että pääsisin takaisin kotiin Cambridgeen. Näihin 10 kuukauteen Englannissa on mahtunut paljon, ja poikkeusolot olivat pitkään Euroopan tiukimpia. Siitä huolimatta Englannista, tai ainakin Cambridgesta, on kuitenkin tullut koti. Mun koti, mun hoodsit. Kollegat, jotka lasken ihan oikeasti ystäviksi, puistoissa laiduntavat lehmät, vakipubi, jossa meidät tunnetaan, ja tietenkin  se paljon keväällä ja kesällä puhuttanut polkupyörä. 😀

Oma maa mansikka, muu maa mustikka ei ole ehkä paraus vertaus tähän kohtaan, sillä Suomi on edelleen henkinen kotimaani.Fyysinen kotini on nyt kuitenkin ulkomailla, ja olen onnellinen että tämä paikka tuntuu oikeasti kodilta. Täältä käsin on taas hyvä haaveilla seuraavasta Suomi-visiitistä ja ehkä joskus vielä Suomi-vierailijoistakin. <3

Lisää muutosta ulkomaille:

Kommentit (2)
  1. Moikka,

    juuri eilen ehdin kaivata postauksiasi ja somejuttujasi! KIva kirjoitus ja hyvät kuvat. Hienoa, että loma oli mukava ja rentouttava.

    Minna

    1. Voi kiitos Minna kun tulit sanomaan tuon, se merkitsee paljon. 🙂 Silloin kun kiire on huipussaan, blogin päivitystahti ja muu someaktiivisuus putoavat ensimmäisinä, mutta lukijat kannustavat palaamaan. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *