Meidän expat-joulu ja uuden vuoden alku

Vain viikko sitten juhlittiin uutta vuotta, mutta vuosi on alkanut niin vauhdilla (ja kaoottisesti), että tuntuu että sitä olisi jo pidempi aika. Englannissa julistettiin odotetusti 4.1. uusi maanlaajuinen lockdown koronalukujen karatessa käsistä, mutta Yhdysvaltojen tapahtumia seuratessa piti ihan hieraista silmiä; onko tämä todellista? Kun uutisisia seuratessa ei tule vastaan paljoakaan positiivista, haluan sitäkin suuremmalla syyllä muistella mitä kivaa viime viikkoihin mahtui ja minkälainen oli meidän ensimmäinen expat-joulumme.

 

Kaikki ei mennyt odotusten mukaan

Vaikka kansallinen lockdown julistettiin vasta pyhien jälkeen, Englannin paheneva koronatilanne; joulua edeltävänä viikonloppuna nousi poru siitä uudesta, helpommin tarttuvasta virusvariantista jo ennen joulua. Lentoliikenne Iso-Britanniasta moniin muihin maihin – mukaan lukien Suomeen – katkaistiin joulua edeltävänä viikonloppuna ja 23.12., 5 minuuttia sen jälkeen kun olin julkaissut Mitä odotan joululta ja meidän joulupöytämme tänä vuonna-postuksen, sain tiedon että Cambridge siirtyy brittien koronaluokituksessa tier neloseen, mikä tarkoittaa siis lockdownia vastaava oloja. Päätimme olla ottamatta tilanteesta sen kummempaa stressiä. Meillä nyt ei ollut alkujakaan suunnitelmia lähteä minnekään, joten keskityimme lähinnä jääkaapin täyttämiseen herkuilla. 😀

Hurmaava Cambridge

Joulun ajan keskityimmekin hyvään ruokaan, pitkiin kävelylenkkeihin uudessa kotikaupungissamme ja joululeffoihin (ehkä vähän brittidekkareihinkin). Poikaystäväni karanteeni loppui vain viikkoa ennen joulua, joten teimme jouluna paljon pitkiä kävelyjä tutustuaksemme paremmin Cambridgeen. Täytyy sanoa että vaikkemme koronan takia olekaan päässeet tutustumaan uuden kotikaupunkimme museoihin, ravintoloihin, pubeihin tai kuntosaleihin, se on hurmannut meidät kummatkin. Koko kaupunki on kuin postikortista. Vanhoja, söpöjä pikkutaloja, ja vaikuttavia, koristeellisia, historiallisia rakennuksia. Suuria puistoja, ja kaupungin läpi virtaava Cam-joki. Kyllä täällä kelpaakin lenkkeillä. Odotan kyllä innolla että sitten joskus pääsee tutustumaan paikkoihin myös sisäpuolelta. Odotan erityisesti että pääsen vierailemaan jossain collegessa! Täältähän löytyy esimerkiksi Trinity college, jonka pihalla on ”se omenapuu”, jonka alla Newton keksi painovoiman. 😉

Herkuttelua helposti

Kokkaamiseenkin otimme aika rennon otteen; emme lähteneet toteuttamaan mitään valtavaa, perinteistä joulupöytää, vaan valitsimme suosikkiruokiamme niin joulu- kuin muiden ruokienkin joukosta (joulumenumme löytyy täältä). En tiedä miten onnistuin tässä näin hienosti, mutta monet jouluruoistamme olivat itse asiassa poikaystävän bravuureja; kuten kermainen maa-artisokkakeitto, risotto ja joulutortut (hänellä on tapana keksiä toinen toistaan hienompia tapoja taitella tortut). Minä pääsin helpolla kun tein riisivanukkaan ja kokosin meille useamman juustolajitelman jouluna, välipäivinä ja uutena vuotena. Kyllä – tähän jouluun kuului paljon juustoja. 😀 Ehkä kaikkein paras ruokamme oli kuitenkin appelsiiniankka, johon lisäsimme jouluista twistiä tuoreella inkiväärillä ja neilikoilla. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan!

expat-jouluexpat-jouluexpat-joulu

Joululeffat, brittidekkarit ja etälautapelit

Saimme asuntoomme TV:n muutama päivä ennen joulua, eli juuri sopivasti. Joululeffoista kahlasimme läpi Love actuallyn, Holidayn, Bridget Jonesin osat 1-3 (vaikka oikeastaan vain kaksi ekaa ovat joululeffoja) ja uutena tulokkaana Netflixin Holidaten. Niiden lisäksi pääsin vihdoin tutustuttamaan poikaystävän komisario Lewisin maailmaan! Tästä on puhuttu jo vuosia, mutta nyt se löytyi paikallisen ITV:n suoratoistopalvelusta. Oxfordiin sijoittuvat komisario Morse ja Lewis saivat minut haikailemaan brittiläisten yliopistokaupunkien perään jo lukioikäisenä kun katsoin niitä äitini kanssa kotisohvalla Helsingissä. Enpä olisi uskonut että joskus pääsisin itse elämään sellaisessa ympäristössä! TV:n katsomisen lisäksi pelasimme myös etälautapelejä sukulaisten kanssa. Yksi jo viime vuonna suosikeiksemme muodostuneista etäpeleistä on Trivial Pursuit, josta toimme ihan fyysisen version mukanamme Britteihin. Sen lisäksi tutustuimme jouluna boardgamearena.com nettisivustoon, jonka kautta voi pelata muun muassa Carcassonnea. Nettisivut eivät ole superkäyttäjäystävälliset, mutta homma toimii ja on hauska päästä pelaamaan ulkomailla tai muualla kaukana olevien ystävien kanssa. Pelijuomana maistui itse keitelty viiniglögi. Joululahjojakin tuli jaettua jonkin verran. 😉

expat-joulumulled wine viiniglögi

expat-joulu
Heräsimme joulukoristeostoksille aivan liian myöhään ja tämä minikuusi oli aika lailla ainoa mitä oli jäljellä

Lopulta en voi muuta kuin olla kiitollinen siitä kuinka kivan joulun saimme viettää – erinomainen expat-joulu, koronasta ja kaikesta huolimatta. <3 Itselläni on ainakin uskoa ja toivoa että maailman tilannekin tästä vielä paranee, siitä kaoottisesta ensimmäisestä viikosta huolimatta. Olkoon suunta nyt ylöspäin. 🙂

Iloista uutta vuotta kaikille lukijoille!

Lisää aiheesta muutto ulkomaille:

Seuraa blogia:

Facebook / Instagram Bloglovin

Kommentit (2)
  1. Maijahelena
    9.1.2021, 19:44

    Viihtyisää ja herkullista teillä siellä! Mukavaa tammikuuta!

    1. Kiitos Maijahelena! Kyllä näissäkin olosuhteissa saa kivan tunnelman. 🙂 Kivaa alkuvuotta sinnekin!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *