Kun kutsutaan kahvipöytään, voinee luottaa siihen, että sinne on tarkoitus mennä ja että tarjottavia saa myös oikeasti syödä.

Vaikka elämä voi olla joskus raadollista, mahdollisimman runsas murehtiminen tuskin tekee parempaa sen enempää omastamme kuin muidenkaan elämästä.

Ellemme halua ääriajattelua ja polarisoitunutta yhteiskuntaa, silloin meidän on huolehdittava siitä, että lähellä keskiviivaa pystyy kulkemaan.

Kukaan ei voi yltää tavoitteisiin, jos niitä ei ole selkeästi ja ristiriidattomasti määritelty. Koskee myös suomalaista ruoantuotantoa ja maanviljelijöitä.

Jos nykyään turhan usein tietyt hyvät tavat ovat kateissa, samalla se tarkoittaa, että näillä on kohtuullisen helppo erottua edukseen.

Nähdäkseni on olemassa sellainen tunteiden taso, joka on ikään kuin perusfiiliksenä ja pohjavireenä jokaisessa päivässämme.

Mitä sillä tavoitellaan, kun ajatellaan, että teosten täytyy olla tietyn arvomaailman mukaisia ja ettei kyseenalaisiksi koettuja asioita saa olla edes esillä?

Väkisinkin huomaan miettiväni, inhoavatko ihmiset todella joulua – vai sittenkin siihen liittämiään asenteita ja toimintatapoja, joita eivät osaa muuttaa?

Ihmisellä pitäisi olla mahdollisimman hyvät ja häiriöttömät mahdollisuudet tehdä se, mikä hänen työssään on keskeistä.

Jos haluaa itse paketoida lahjat rakkaimmilleen, miten sen voi tehdä niin, että lopputulos on kaunis ja huoliteltu?