Löysyyspuheen tilalle ryhtipuhe
Self help -teksteissä on jo pidempään ollut esillä ajatus siitä, että sillä on väliä, miten puhumme itsellemme. Usein tätä aihetta on käsitelty itsetuntonäkökulmasta: jos itselleen puhuu aina rumasti, se ei ainakaan auta mitään.
Uskoakseni sisäisellä puheella on muissakin yhteyksissä merkitystä. Lähestyn kuitenkin sisäistä puhetta siinä mielessä eri näkökulmasta, etten pidä hyödyllisenä armollisuus-aspektin loputonta korostamista. Tämä tietenkin riippuu paljon ihmisestä ja lähtötilanteesta, mutta noin keskimäärin emme hyödy pelkästään siitä, että sanomme itsellemme peilin edessä asioita kuten minä riitän ja sen lukemattomia eri variaatioita. Joskus tarvitsemme sinne peilin eteen kirittäjän, käskijän ja jopa takamuksille potkijan.
Tarkoitanko, että itselleen pitäisi sittenkin puhua rumasti? Sanoa, että ryhdistäydy, senkin laiskimus, tai että tänäänkään et ole tehnyt melkein mitään, joten hopihopi? En tietenkään tarkoita. Tämä onkin kohta, jossa on syytä olla tarkkana! Sisäisellä puheella voimme nimittäin määritellä asiat joko lisätöiksi, tylsäksi pakkopullaksi ja jopa rangaistuksiksi – tai sitten voimme määritellä ne mahdollisuuksiksi ja keinoiksi kulkea kohti parempaa. Ensiksi mainittu aiheuttaa lähinnä vastustusta ja harvoin kantaa pitkälle. Jälkimmäinen sen sijaan voi auttaa eteenpäin ja ruokkia aktiivisempaa ja rakentavampaa elämänasennetta.
Väitän, että moni meistä hyötyisi siitä, jos sisäistä löysyyspuhetta – eli iänikuisia kehotuksia jättää tekemättä, ottaa rennommin ja olla armollinen – korvattaisiin ryhtipuheella eli puheella, joka osoittaa oman toimintamme kautta aukeavia mahdollisuuksia. Kas näin:
EI: Itseään ei kannata rasittaa kotitöillä, jos arki kuormittaa muutenkin. KYLLÄ: Jos saisin luotua toimivat siivousrutiinit, kotityöt olisivat helpompia ja koti viihtyisämpi.
EI: Olen niin kiireinen ja väsynyt, ettei minun kannata patistaa itseäni liikkumaan. KYLLÄ: Voisin tuntea oloni pirteämmäksi ja saisin lisää voimia, jos harrastaisin säännöllisesti liikuntaa.
EI: Kaiken tämän kiireen ja stressin keskellä kurjille laihdutuskuureille ei ole tilaa. KYLLÄ: Onnistunut painonhallinta parantaisi elämänlaatua, ja voisin olla itseeni ja kehooni paljon tyytyväisempi.
EI: Tekemättömien töiden lista on niin pitkä ja stressaava, että minun kannattaa ottaa loppuilta ihan vain rennosti. KYLLÄ: Kuinka kivalta tuntuisikaan, jos saisin yliviivattua to do -listalta vielä yhden kohdan, ja senkin jälkeen minulla olisi iltaa jäljellä rentoutumiseen.
EI: Tämä projekti on lähes valmis, joten voin lopettaa tähän ja jättää nämä ihan viimeiset hommat myöhemmäksi. KYLLÄ: Pinnistän vielä koko projektin aivan valmiiksi asti, niin minun ei sen jälkeen tarvitse suoda sille ajatustakaan vaan voin onnitella itseäni ja keskittyä muihin juttuihin.
Olen sanonut tämän ennenkin enkä viitsi edes vaatimattomuuden nimissä väittää muuta: itsekuri on ollut minulle aina vahvuus. Siitä huolimatta joudun itsekin välillä korjaamaan sisäistä puhettani rakentavampaan ja ryhdikkäämpään suuntaan.
Esimerkiksi työssäni on aina välillä sellaisia pieniä juttuja, joita en varsinaisesti laiminlyö enkä tee huonosti mutten niin kovin hyvinkään. Jos huomaan sisäisen puheeni toistuvasti kääntyvän siihen, että ei tällä nyt ole niin väliä, eihän minultakaan voi kaikkea vaatia – siitä tiedän, että nyt ollaan tekosyiden äärellä ja että pohjimmiltani ymmärrän sen itsekin. Sen sijaan, että lisäisin kierroksia armollisuutta ja riittävyyttä painottavaan puheeseen, pyrin toiseen suuntaan: koska tämä asia selvästi vaivaa minua, pääsisin oikeastaan helpommalla, kun vain tekisin sen, minkä tiedän oikeaksi, eikä sitten tarvitsisi enää selitellä itselleen.
Ei tule mieleen montakaan tilannetta, jossa sisäisessä puheessa ryhdistäytyminen olisi jälkikäteen harmittanut.
Kunhan vain muistaa, ettei sisäisen puheen ryhti tarkoita moitetta ja mitätöintiä.
Lämpimin terveisin
Rouva R
P.S. Facebookista löytyy blogipäivitysten lisäksi kommenttejani ajankohtaisiin aiheisiin. Blogia voi halutessaan seurata myös Blogit.fi-sivuston kautta.
Kuva Bianca Blath/CC0/Pixabay