”Miten sä jaksat?”

En ole mikään ylivertainen työnsankari vaan tunnen useitakin itseäni ahkerampia ja pystyvämpiä ihmisiä. En myöskään ajattele sen, että tekee hirveästi kaikkea, olevan välttämättä ihanne ja tavoite. Yhtä kaikki minulla on sellainen elämän- ja työtilanne, että aika monta rautaa on koko ajan tulessa ja monellakin osa-alueella pitää saada asioita aikaiseksi. Saankin – sitä en viitsi minkään vaatimattomuuden varjolla kieltää.

Ehkä juuri tästä johtuu, että aina välillä joku pysähtyy ihmettelemään asiaa. Miten sä jaksat?

Useimmiten kysymys lienee melko retorinen, ja siitä syystä siihen tulee harvoin vastattua. Siis tosissaan vastattua – enemmänkin vastaukset ovat ympäripyöreää hyminää siitä, että eihän tässä niin paljon työtä ole tai kyllä tämä tästä.

Toisinaan tekisi kuitenkin mieli antaa vakava ja perusteellinen vastaus. Siis kertoa, mihin oma jaksaminen todella perustuu. Ajattelin nyt tehdä sen tässä blogissa – siinä toivossa, että joku voisi löytää tästä jotakin ajateltavaa.

Vastaus kysymykseen, miten jaksan, on kaikessa yksinkertaisuudessaan: En pyörittele mielessäni sitä kysymystä, että jaksanko, enkä anna itselleni mahdollisuutta vastata siihen kieltävästi. Ajattelen yksinkertaisesti, että jos jokin asia pitää hoitaa, se hoidetaan. Tällä tarkoitan yhtälaisesti työtä kuin vapaa-ajan velvoitteita.

En kyseenalaista joka aamu erikseen seitsenpäiväistä työviikkoa. En mieti jokaisen ikävän homman kohdalla, voisiko tämän sittenkin jättää tekemättä, siirtää tai unohtaa. En pysähdy surkuttelemaan tilannetta jokaisen isomman työrupeaman kohdalla vaan tartun vain työhön.

Tylyä, ankaraa? Mielestäni lähinnä selkeää. On turha antaa itselleen koko ajan töistä luistamisen mahdollisuus, eikä se uskoakseni kokonaisuutta ajatellen paranna omaa hyvinvointia. Turhat asiat voi jättää tekemättä, mutta jos jonkin asian on katsonut tarpeelliseksi, ei ole mitään syytä haaskata aikaansa vatulointiin: Jaksanko? Siirränkö huomiselle? Onko OK, jos jätän tekemättä, kun väsyttää?

Tällainen pyörittelyhän on pohjimmiltaan suuri stressitekijä: Kun on antanut itselleen sen vaihtoehdon, että voisi olla tekemättä, mälsään hommaan tarttuminen voi harmittaa sen jälkeen tuplasti. Toisaalta jos päättää olla tekemättä, harva pystyy tekemään sitä täysin hyvällä omatunnolla vaan mieleen jää kuitenkin pieni syyllisyys hoitamattomasta työstä.

Haluan kuitenkin korostaa, etten kannata elämistä aivot narikassa. Totta kai oman elämänsä mielekkyyttä saa ja pitääkin miettiä! Jos niin ei tee, on todellinen riski siihen, että haaskaa elämänsä puurtaessaan jonkin sellaisen äärellä, mikä ei loppupeleissä ole itselle ehkä lainkaan tärkeää.

Siinä, että selvittää, mikä itselle on tärkeää, on kuitenkin ratkaiseva ero siihen, että kyseenalaistaa tekemänsä valinnat joka käänteessä. Jälkimmäisessä en näe mitään mieltä. Jos on päättänyt tehdä tiettyä työtä, sen voi tehdä kunnialla ja surkuttelematta jokaista ikävää työvaihetta. Jos on päättänyt hankkia omakotitalon puutarhalla, sen voi hoitaa asiallisesti eikä tarvitse marista ja keksiä tekosyitä joka kerta, kun ikkunat pitäisi pestä tai ruoho leikata. Jos on hankkinut koiran, sen lenkitykseen voi suhtautua asiana, joka on vain hoidettava. Ei kannata antaa joka aamu itselleen sitä valinnan mahdollisuutta, että jos tällä kertaa kuitenkin pissattaisi koiran vain kotirappusilta.

Sitäkään en tarkoita, etteikö tekemiään valintoja saisi kyseenalaistaa. Saa kyllä. Jos työnteko maistuu puulta tai peeltä päivä toisensa perään, on hyvä miettiä, onko työ itselle sopiva. Jos sitä omakotitaloa ja puutarhaa ei meinaa millään jaksaa hoitaa, kannattaa miettiä, onko asettanut tavoitetason kodin- ja puutarhanhoidon osalta liian korkealle, tai onko asumismuoto väärä. Hankitun lemmikin suhteen voi miettiä siitä luopumista, jos sen asiallinen hoito tuntuu ylivoimaiselta. Vähintään voi olla hankkimatta enää seuraavaa lemmikkiä.

Yhtä kaikki tämän kirjoituksen johtoajatus säilyy: omia elämänvalintoja voi, saa ja pitää miettiä, mutta kun valintoja tekee, ei niitä pitäisi joka käytännön käänteessä kyseenalaistaa, kun vähän väsyttää tai harmittaa.

Miksei pitäisi? Siksi, että kyky sitoutua tekemiinsä valintoihin on se, mikä helposti määrittelee, tuntuuko oma elämä pitkällä tähtäimellä tyydyttävältä vai sarjalta epämääräisyyksiä ja keskeneräisyyksiä. Siksi, että kyky pitää jokapäiväisessä elämässä omista valinnoista kiinni vaikuttaa paljon siihen, voiko omat tavoitteensa saavuttaa.

Toki se asenne, että hommat hoidetaan, oli mikä oli, edellyttää vastapariksi sitä, että osaa ylipäätään tehdä valintoja – siis myös siihen suuntaan, että osaa sanoa joillekin asioille ei. Muuten palaa helposti loppuun. Tämä on paljolti syynä siihen, ettei minulle tule juuri koskaan niitä tilanteita, että huomaisin päätyneeni vapaapäivänä paikallisen kissanäyttelyn makkaranpaistajaksi tai kesäretkelle seurueessa, jossa on oikeastaan yhtään viihdy.

Se raja on osattava vetää. Rajat on ylipäätään osattava vetää. Tietyt asiat teen mukisematta, koska ne lukeutuvat asioihin, jotka olen elämääni valinnut – muille osaan sanoa ei. Näin jää aikaa muuhunkin kuin suorittamiseen, mutta suorittaminen sanan parhaassa merkityksessä tulee kuitenkin hoidettua.

Tämän kirjoitettuani tiedostan kyllä, että ajatukseni ovat vastoin monia niitä oppeja, joita nykyään viljellään, muun muassa armollisuudesta ja itsensä kuuntelemisesta. Tästä huolimatta kehotan miettimään, miksei tekemiinsä valintoihin kannattaisi sitoutua. Ja ellei voi sitoutua, ovatko valinnat oikeita?

Täydellinen en itsekään näissä asioissa ole. Tälläkin hetkellä tiedostan, että minun pitäisi muuttaa elämässäni jotakin. Sen kuitenkin tiedän, etten tule tekemään sitä niin, että pikkuhiljaa vain lipsun tekemistäni valinnoista. Se ei minun käsitykseni mukaan ole oikea tapa.

Lämpimin terveisin

Rouva R

 

Kuva Lubov Lisitsa/CC0/Pixabay

hyvinvointi mieli hyva-olo oma-elama
Kommentit (2)
  1. Olemme varmaan tässä(kin) asiassa kovin erilaisia 😀
    En ole erityisen ahkera, kunnianhimoinen tai työn sankari. Otan työtehtävien peruuntumiset ja kaikenlaiset sluibailun mahdollisuudet ilolla vastaan, enkä tee enempää kuin tehtäviin kuuluu. Pidän parhaani mukaan sovitusta kiinni, hoidan työni riittävän hyvin ja yritän olla jauhamatta sitä ärsyttävää ”vihaan työtäni”- paskaa, mutta asialliset hommat hoidettuani olen se kuuluisa ellun kana tai mikä lie taivaanrannanmaalari.

    Ihailen kyllä tehokkuutta ja toimeliaisuutta, varsinkin jos siihen sisältyy tuollainen sinusta huokuva vastuuntunto ja fiksusti tehdyt valinnat, eikä kyse ole vain siitä että täytyy korostaa omaa kiireisyyttään.
    Armollisuuden ajatus on kyllä valitettavan helppo viedä liian pitkälle, ainakin itse laiskana ihmisenä tunnistan että nautin usein palkinnon ilman mitään saavutettuja tavoitteita tai tehtyä urakkaa. Kun johonkin vihdoin tulen ryhtyneeksi, olen kyllä sitkeä – se on vahvuuteni.

    Tuo omista päätöksistä ja sitoumuksista kiinni pitäminen on kyllä tärkeä pointti, arjessa ja työtehtävissä menestyminen tai edes selviytyminen vaatinee sitä, ettei lipsu kaiken aikaa vaan suorittaa vaadittavat hommat ilman loputonta jahkailuja sekä osaa myös kieltäytyä niistä kissanristiäisistä, jotka eivät ole välttämättömiä eivätkä muutenkaan innosta.

    Minä en kyllä varmaan valittamatta ja väsymättä kykenisi puurtamaan seitsemänpäiväistä työviikkoa, mikään homma tai saavutus ei minua niin paljon palkitse ja tyydytä, haha! Uskon kyllä täysin, että hommien hoitaminen ajallaan ja välittömästi vähentää loppujen lopuksi stressiä ja uupumista paljon todennäköisemmin kuin tehtävien välttely ja siirtäminen. Toivottavasti kuitenkin muistat heittää aina hetkeksi hanskat naulaan ja nauttia työsi tuloksista! 🙂

    1. Ei oikeastaan kuulosta siltä, että olisimme kauheasti eri linjoilla. Erityisesti tuo asiallisten hommien hoitaminen ja ellunkanailu sen jälkeen sopivat ihan hyvin minunkin elämänfilosofiaani. 😀

      En ole koskaan arvostanut toimeliaisuutta toimeliaisuuden itsensä vuoksi. Jos kaikki tarpeellinen on tehty, ei ole mitään syytä sen jälkeen touhuta vain näyttääkseen ahkeralta. Onhan heitäkin: niitä, jotka eivät koskaan osaa hellittää ja jotka nyppivät vaikka näkymättömiä pölyhiukkasia, jos eivät muuta keksi. Sellaista pidän jo silkkana ongelma, en mitenkään tavoiteltavana.

      Siitä huolimatta, että kykenen olemaan pystyvä ja tehokas, olen perusluonteeltani todella laiska ihminen ja hyvin mielelläni vain istun alas ja olen. Tämä auttaa suojelemaan omia lepäämisen mahdollisuuksia. 🙂 Toki jonkinlainen epätasapaino elämässäni – kieltämättä – tällä hetkellä vallitsee työn, sen määrän ja tulosten suhteen. Saa nähdä, mistä suunnasta päädyn tilannetta ratkomaan…

      Ei tuo sinun työfilosofiasi minusta kuulosta siltä, että sen takia tarvitsisi potea huonoa omatuntoa. Jos hoitaa hommansa, ei ole mikään synti iloita niistä työtehtävistä, jotka ovat ymmärtäneet kadota! 😀 Olen minäkin tilanteessa, jossa iso työkokonaisuus lakkasi yhtäkkiä olemasta, ollut moisen yrittäjän painajaisen edessä salaa vähän tyytyväinenkin: huh, hengähdystauko!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *