Empatiaa rahaongelmille?
Minulta löytyy paljon empatiaa taloudellisille vaikeuksille – ovat ne sitten köyhyyttä tai rajatumpia ja kenties ohimenevämpiä taloudellisia pulmia. Olen itse kokenut sekä hartaan pennin venytyksen että esimerkiksi isojen velkojen aiheuttaman rima- ja pakokauhun, joten kokemusta on. Tiedän, kuinka lamauttavalta rahaongelmat voivat pahimmillaan tuntua, etenkin jos ratkaisua niihin ei tunnu olevan näköpiirissä.
Kun kuulen tai luen ihmisten tarinoita taloudellisista vaikeuksistaan, osa niistä herättää kuitenkin aivan muita tuntemuksia kuin empatiaa. Jotkin rahaongelmat enemmänkin suututtavat. Olen joutunut kysymään itseltäni, mistä tässä on kyse. Jostakin omituisesta sielullisesta ristiriidastako?
Ei sittenkään. Olen huomannut, että myötätuntoni on jonkin verran riippuvaista taloudellisten vaikeuksien syistä – mutta ennen muuta siitä, mitä niille vaikeuksille tekee ja miten niiden kanssa elää.
Minusta ei ole järkevää käsitellä taloudellisia vaikeuksia yhtenä kokonaisuutena, kun taloudellisten vaikeuksien käsitteen alla on täysin erilaisia ilmiöitä. Taloudellisista vaikeuksista voi kärsiä juuri kotoa muuttanut 19-vuotias, joka yrittää repiä kapean leipänsä jostakin samalla, kun koettaa edetä opinnoissaan ja saada elämäänsä rakennettua. Mahdollisesti tilanne voi olla vielä se, ettei kotoa ole taloudellista tai välttämättä muutakaan tukea herunut. Toisaalta taloudellisista vaikeuksista voi kärsiä peliaddikti, joka on roimasta palkasta huolimatta pelannut omat rahansa ja siinä samalla puolisonsa ja vanhempiensa rahat ja ottanut vielä velkaa päälle. Mitä samaa näissä kahdessa eri tilanteessa on, vai onko mitään – muuta kuin se, että euroista ja niiden puutteesta puhutaan?
No, nuo nyt olivat äärimmäisiä esimerkkejä, ja sellaisten kanssa on liiankin helppo kikkailla. Mutta ehkä ydinasia kävi ilmi, eli se, että rahaongelmilla on todella monet kasvot.
Jos sanon suoraan, niin joissakin taloudellisissa vaikeuksissa näen synkkiä varjoja aikamme ikävimmistä ilmiöistä. Osa ihmisistä kerta kaikkiaan käyttää rahaa enemmän, kuin heillä on, koska materian perässä juokseminen houkuttaa. Tai kenties päähän on iskostunut ajatuksia siitä, mitä normaaliin elämään ”kuuluu” tai mitä näin ihana ihminen ”ansaitsee”. Kun tähän vielä lisätään lankeaminen kaikkiin ilmeisimpiin ansoihin eli osamaksuilla osteluun, visan vingutukseen tai pahimmillaan pikavippien ottoon, niin soppa alkaa olla keitetty ja maustettu.
Vuoden 2020 lopussa maksuhäiriö oli lähes 400 000 suomalaisella. (Tästä voi lukea esimerkiksi Ylen verkkouutisesta.) Se on suuri määrä ihmisiä, joilla voidaan katsoa olevan taloudellisesti melko pahoja vaikeuksia. Maksuhäiriömerkintähän ei kerro pelkästään vähävaraisuudesta. Maksuhäiriömerkintää ei tule automaattisesti edes silloin, vaikka talous vähän yskähtelisi – eli esimerkiksi silloin, kun ensimmäistä kertaa huomaa, ettei nyt pystykään maksamaan laskua eräpäivään mennessä.
Tämä on myös aihe, josta usein annetaan vääriä vaikutelmia. Yksi esimerkki niistä tapauksista, jotka eivät herätä omaa empatiaani, ovat juuri ne tarinat, joissa todennäköisesti valehdellaan maksuhäiriömerkintöjen taustoista tai vähintään jätetään paljon kertomatta. Olen törmännyt jonkin verran muun muassa sellaisiin väitteisiin, että maksuhäiriömerkintä on tullut yhdestä unohduksesta tai kadonneesta laskusta ja ylipäätään huomaamatta. Näitä tarinoita on vaikea pitää totuudenmukaisina, kun tietää, miten maksamattomien laskujen perintä etenee ja missä vaiheessa se maksuhäiriömerkintä oikeasti tulee.
Minusta olisi kaiken kaikkiaan tärkeää tehdä ero kahden eri asian välille: vähävaraisuuden ja yli varojensa elämisen. Kaikki vähävaraiset eivät elä yli varojensa eivätkä kaikki yli varojensa elävät ole vähävaraisia. Tunnen useita pienillä tuloilla kitkuttelevia ihmisiä, joille on kunnia-asia, että laskut ja muut velvoitteet hoidetaan. Toisaalta tiedän niitä henkilöitä, joilla on ihan kohtuulliset tulot mutta jotka elävät niin pahasti yli varojensa, että vene näyttää koko ajan keikkuvan ja monilla menee jossakin vaiheessa nurin.
Tunnen empatiaa ja arvostusta niitä ihmisiä kohtaan, jota elävät varojensa mukaan ja hoitavat myös rahalliset velvoitteensa, vaikka olisi tiukkaa. Sen sijaan yli varojensa eläminen on minusta ikävä ilmiö, joka aiemmin kuvaamallani tavalla heijastelee tämän ajan huonoja puolia ja kohtuudessa pysymisen vaikeutta. En toisaalta halua tuomita ketään lopullisesti silläkään perusteella, että hän on saanut raha-asiansa solmuun. Paljon ratkaisee sekin, miten sitä solmua lähtee avaamaan. Jos sen avaamiseksi tekee kaikkensa, ottaa opikseen ja pyrkii hoitamaan velvoitteensa, edes myöhässä, tämä kertoo ihan eri tarinaa kuin se, että kirves nakataan kaivoon ja todetaan, että olkoot ja menkööt – omat rahat ja muidenkin.
Tästä tulikin mieleen, että vaikka empatian tuhlailusta ei yleensä tarvitse olla huolissaan, niin kieltämättä minulla on joskus sellainen tunne, että rahaongelmien kohdalla empatiaa nimenomaan tuhlataan. Näin on mielestäni silloin, kun kauheasti myötäeletään ja sympatiseerataan esimerkiksi sitä, että voi voi kun sulla raukalla on noin kauhean suuret ulosottovelat, on se niin väärin! Minusta tuossa unohtuu, että tilanteessa joku on jäänyt ilman rahoja, jotka hänelle olisivat kuuluneet.
Jos suremme ja voivottelemme kauheasti sitä, että jollakin on maksuhäiriömerkintä tai hän on ulosotossa, se kuulostaa minun korviini vähän samalta kuin se, että säälittelisi kovasti jonkun varkaudesta saamaa tuomiota. Kyllähän molemmat tilanteet toki ovat ikäviä, muttei pitäisi unohtaa, että molemmissa tapauksissa on myös tehty väärin jotakuta kohtaan!
Myönnän, että näkökulmaan vaikuttaa oma yrittäjyyteni. Kokemuksen kautta tiedän, että siellä maksamatta jääneen laskun takana on ihminen, joka ei sitten saanutkaan rahojaan; joka jäi ilman korvausta tekemästään työstä. Juuri tämä on omiaan aiheuttamaan sen, että kun joku on sotkenut raha-asiansa, empatiani saattaa kohdistua muualle kuin siihen henkilöön, joka on tilannut tai ostanut, vaikkei ole ollut varaa maksaa.
Myönnän toki, että monissa tapauksissa ei voida nähdä sellaista suoraa ketjua, että kun Enni tässä jättää maksamatta 100 euroa, niin Annilta sitten puuttuu se 100 euroa. Yritykset voivat varautua luottotappioihin monin tavoin. Mutta tiesitte kai, että ne tavat pitävät sisällään muun muassa sen, että luottotappiot hinnoitellaan tuotteiden ja palveluihin hintoihin ”sisään”? Tämä tarkoittaa sitä, että rehellinen, asiansa hoitava henkilö maksaa osansa myös niistä tuotteista ja palveluista, jotka joku muu jättää maksamatta. Herättääkö empatiaa, ja ketä kohtaan?
Minusta lyödyn lyöminen on huono tapa ja sen vuoksi taloudelliset vaikeudet yleensä ansaitsevat myötätunnon puolelleen. Jos nyt eivät ylitsevuotavaista, niin kuitenkin kohtuullisen myötäelämisen. Yli varojensa elämisestä en kuitenkaan pidä. Se on käytännössä muilta pois ja pahimmillaan ajaa heitä taloudellisiin vaikeuksiin ilman heidän omaa syytään.
Lämpimin terveisin
Rouva R
Kuvat Andrew Khoroshavin/CC0/Pixabay (ylempi) ja Anemone123/CC0/Pixabay (alempi)
