Miten pidentää vaatteiden ja jalkineiden käyttöikää?

En ole kädentaitojen ammattilainen enkä niissä edes erityisen hyvä. Jos siis kaipaat esimerkiksi täsmäohjeita vaativaan korjausompeluun, niin huonoja uutisia: sellaisia en osaa antaa. Asian kääntöpuoli ja samalla hyvä uutinen on se, että tässä postauksessa annettavat vinkit vaatteiden ja jalkineiden käyttöiän pidentämiseen lienevät jokaisen toteutettavissa ilman pohjataitovaatimuksia.

 

Pese vaatteet ohjeiden mukaan – mutta älä turhaan!

Pyrimme yleensä puhtauteen ja hygieenisyyteen, jotka ovat molemmat kiitettäviä tavoitteita. Tässä on kuitenkin helppo ampua yli. Jostakin syystä monet ovat omaksuneet sen ajattelutavan, että päällä ollut eli käytetty vaate on likainen ja se tulee pestä. Tämän ajatuksen järkevyyttä kannattaa harkita. Jos olet esimerkiksi aamulla pukenut paidan päällesi käytyäsi juuri hetki sitten suihkussa, ajanut autolla tai matkustanut bussilla toimistolle, istunut siellä kahdeksan tuntia siisteissä sisätiloissa kyseinen paita päälläsi ja sitten matkannut takaisin kotiisi, niin onko paita todellakin likainen?

Ellei ole aistein havaittavaa syytä siihen, miksi vaatetta tulisi pitää yhden käyttökerran jälkeen likaisena, se kestänee vielä seuraavankin käyttökerran tai kenties enemmänkin, ennen kuin sen paikka on pyykkikorissa.

Tosiasia on, että peseminen kuluttaa vaatteita. Välttämällä turhaa pesemistä säästät paitsi vaatteitasi, myös vaivaa, rahaa ja luonnonvaroja. Asian ainoa huono puoli liittyy puolipitoisten vaatteiden säilytykseen. Ongelma lienee monelle tuttu: ellei vaatetta laita pyykkikoriin, mihin sen sitten laittaa? Vaatekaappi ei välttämättä tunnu oikealta paikalta, koska vaate on kuitenkin ollut käytössä. Toisaalta epämääräinen vaatemytty tuolin päällä (saati lattialla) voi harmittaa. Juuri tämän ongelman ratkaiseminen voikin olla vaatehuollon kannalta keskeistä. Voisiko puolipitoisille vaatteille laittaa vaikka omat vaatekoukut tai pienen hyllykön?

Vaatteita säästää turhalta kulumiselta myös se, että silloin, kun ne pesee, sen tekee ohjeiden mukaan. Vaatteessa olevaa pesuohjetta kannattaa yleisesti ottaen noudattaa.

Tämän kirjoittaessani tunnen tosin olevani hiukan tekopyhä, koska itse jätän tietyissä tapauksissa pesuohjeen noudattamatta. Pesen kirjopyykkiä säännöllisesti yhden koneellisen viikossa, ja jos minulla on kasa vaatteita, jotka pitäisi pestä 40 asteessa, ja yksi vaatekappale, joka pitäisi pestä 30 asteessa, jälkimmäinen livahtaa ensiksi mainittujen kanssa samaan koneelliseen. Jos vaatetta tarkastellessa on ilmiselvää, että 30 asteen pesuohjeelle on painava syy, silloin toki noudatan sitä kiltisti.

Jos kokee vaatteen olevan herkkä ja voivan vahingoittua pesukoneessa, pesupussin käyttö saattaa myös olla hyvä ajatus ja suojella vaatetta. Itse käytän pesupussia käytännössä aina esim. rintaliiveille.

Vaatteiden paikkaaminen – ja milloin se kannattaa

Vaikka koulun käsityötunneista olisi lähinnä surulliset muistot ja viimeisimmät itse neulotut sukat olisivat liian kauheat ollakseen edes hellyttävät, ainakin pienimuotoinen korjausompelu on asia, jota voi suositella. Sen avulla käyttökelpoiset vaatteet pystyy pelastamaan pikkuhaverien jälkeen. Tällaisiksi luen esim. irronneet napit ja pienet reiät. Vaikkei olisi neulan ja langan kanssa mikään taituri, pienen reiän saa häviämään vaatteesta muutamalla neulanpistolla.

Mistä sitten tietää, kannattaako neulaan ja lankaan tarttua? Kaikki vaatteisiin ilmestyneet reiät eivät nimittäin ole sellaisia, jotka olisivat järkevästi paikattavissa. Itse vetäisin rajan tähän: Jos reikä on tullut esim. vaatteen jäädessä kiinni johonkin terävään, se kannattaa paikata. Jos taas reikä on seurausta vaatteen kulumisesta, sitä ei kannata paikata. Jälkimmäisessä tapauksessa tilanne on yleensä se, että kangas on niin hiutunutta, että korjausommelta ei saa kunnolla tehtyä ja puhki kuluneeseen vaatteeseen ilmestyy hetken päästä reikä johonkin muuhun kohtaan.

Jos epäröit, tutki vaatetta tarkemmin: Miltä kangas näyttää? Onko se muuttunut paikoitellen lähes läpikuultavaksi? Kun katsot oikein tarkkaan, näkyykö kankaassa ehkä jo reikiä muuallakin? (Esim. trikookankaaseen ilmestyy sen ikääntyessä helposti pikkuruisia reikiä vieri viereen.) Jos vastaus joihinkin näistä kysymyksistä on kyllä, vaatteen tekohengittäminen saattaa olla melko turhaa.

Niiden pienten juttujen lisäksi, jotka voi itse tehdä, myös ammattiapua vaatteille on saatavilla. Monikaan ei ehkä lähde esim. vaihtamaan hajonnutta vetoketjua itse, mutta tällainen homma sujuu ammattiompelijalta. Myös vaatteiden muutostyöt onnistuvat samalta ammattilaiselta. Pesula taas voi olla oikea osoite, jos vaatteeseen on ilmestynyt tahra, joka ei kotikonstein lähde.

Mitä kengille voi tehdä itse

Minulle jalkineiden huollon kivijalka on muutaman kerran vuodessa ”jalkinesesongin” vaihtuessa tekemäni huolto, jonka yhteydessä käyn läpi kaikki käytössä olleet kengät. Sen jälkeen osa niistä menee varastoon säilytykseen, pois paremmin vuodenaikaan sopivien jalkineiden tieltä.

Kaikista jalkineista pyyhin lian pois ja harjaan ulkona roskat irti pohjista. Nahkaiset jalkineet lisäksi rasvaan nahalle tarkoitetulla rasvalla tai vaihtoehtoisesti lankkaan. Jälkimmäistä voi suositella erityisesti silloin, jos nahkaisen jalkineen pinta ei ole enää virheetön: kun vaikkapa vähän kuluneet mustat nahkakengät käsittelee mustalla lankilla, ne ovat taas kuin uudet! Värillinen lankki voi toimia myös esim. kengänkorkojen kolhujen häivyttämisessä.

Muut materiaalit (sekä nupukkinahan) käsittelen kenkien huollon yhteydessä yleensä niin, että poistan lian ja sen jälkeen suihkutan pintaan kengille tarkoitettua, kosteutta hylkivää ainetta. Mattapintaisista, nupukkimaisista materiaaleista lika lähtee usein varovasti pesusienellä hankaamalla: se on riittävän hellävarainen mutta kuitenkin tehokas tapa saada lika irti. (Tarkoitan nyt sellaista hieman karkeampaa pesusientä; osa pesusienistä on kuin pumpulia eikä niistä välttämättä ole sanottavaa hyötyä.)

Kengät, joiden pääasiallinen materiaali on kangas, voi puolestaan pestä pesukoneessa. Tämä huomio vaatii kuitenkin vastuunvapautuslausekkeen: en takaa, että jalkineesi välttämättä kestävät tällaisen pesun, enkä sano, että pyykinpesukone olisi tähän käyttöön tarkoitettu.

Olen itsekin havainnut konepesussa joskus ongelmia: kengissä olevat muovipinnoitteiset yksityiskohdat ovat joskus kärsineet (lähteneet hilseilemään) ja kerran kengännauha rispaantui käyttökelvottomaksi. Tästä huolimatta suosin edelleen konepesua tiettyjen jalkineiden kohdalla, koska millään muulla keinolla en ole saanut jalkineita yhtä puhtaiksi. Kerrankin olin päätynyt kankaisilla kesäkengillä erinäisistä syistä kävelemään mudassa. Lopputulos oli niin lohduton, että näytti varmalta, että kenkien ainoa paikka on roskis. Hetken pesukoneessa pyörimisen jälkeen mutatahroista ei kuitenkaan ollut enää tietoakaan!

Haluan antaa vielä yhden kuluneempien kenkien elvytykseen sopivan vinkin: Etenkin edullisten jalkineiden kanssa voi joskus käydä niin, että pohja ikään kuin painuu kasaan käytössä. Pahimmassa tapauksessa jalkapohjien alla tuntuu olevan kivikovia muhkuroita. Tähän auttavat irtopohjalliset. Tavallinen, ohut pohjallinen voi jo tehdä kengästä huomattavasti mukavamman, puhumattakaan erilaisista ergonomisista pohjallisista. Tämä huomio ei koske vain ikääntyneitä kenkiä, vaan sitä voi soveltaa myös uusiin: itse ostin viime keväänä peruslenkkarit ja niihin geelimäiset pohjalliset. Pohjallisten myötä edullisiin kenkiin tuli laadukas tuntu!

Mitä suutari pystyy tekemään

Siinäkin vaiheessa, kun jalkineen kunto on sellainen, ettei se ole enää kotikonstein pelastettavissa, ammattiapu saattaa tulla kyseeseen.

Suutari voi esimerkiksi vaihtaa jalkineen hajonneen vetoketjun. (Siihen kannattaa kuitenkin varautua, ettei tämä ole välttämättä edullista!) Ja tiesitkö, että jos kengän pohja on kulunut lähes puhki, kenkään saattaa olla mahdollista liimata uusi pohja? En tiedä, onnistuuko tämä kovinkaan hyvin lenkkarien ja vastaavien paksumpien pohjien kohdalla, mutta ainakin ohutpohjaisiin kenkiin tämä on mahdollista. Jopa (nahka)jalkineeseen tulleita reikiä suutari voi pystyä paikkaamaan, mutta näissä tapauksissa lopputulos ei aina ole kovin huomaamaton eli ns. pyhäkenkiin tätä ei välttämättä voi soveltaa.

Muistathan myös korollisten jalkineiden osalta tarkkailla korkolapun kulumista? Kun korkolappu alkaa olla loppuun kulutettu, on aika vaihdattaa se. Muussa tapauksessa itse korko alkaa kulua, ja se on vahinko, joka on jo hankalampi korjata.

 

Muistutan vielä lopuksi, että nämä eivät ole ammattilaisen ohjeita. Käytä siis kernaasti harkintaa vaatteidesi ja jalkineidesi huollossa ja tarvittaessa kysy niiltä oikeilta ammattilaisilta! Joka tapauksessa toivon, että tästä postauksestani olisi välittynyt vähintään tämä ajatus: Vaatteiden ja jalkineiden käyttöiän pidentämiseksi on monia pieniä konsteja, joiden avulla voimme saada lempivaatteemme ja –kenkämme palvelemaan meitä pidempään. Hyödynnetään siis niitä!

Lämpimin terveisin

Rouva R

 

Kuvat JayMantri/CC0/Pixabay (ylin), Steve Buissinne/CC0/Pixabay (keskimmäinen) ja fsHH/CC0/Pixabay (alin)

Puheenaiheet Oma elämä DIY Vastuullisuus

Miten olla paras versio itsestään?

Tuskin keneltäkään on jäänyt kuulematta ilmaus ”olla paras versio itsestään”. Kehotus olla sellainen kuulostaa ylevältä ja sille on helppo nyökytellä: juuri niin, kunpa voisinkin olla paras versio itsestäni!

Kuten hiukan puhki kulutetuille ilmauksille helposti käy, tämänkin varsinainen sisältö ja sen pohdinta taitaa usein unohtua. Mikä on paras versio meistä? Mistä sen tietää? Miten sellaiseksi parhaaksi versioksi ihan konkreettisesti tullaan?

Kysymys on tietysti hyvin filosofinen ja sitä paitsi järkälemäisen suuri. Vaikka oma näkökulmani asiaan on rajoitettu ja oman elämänkokemukseni värittämä, haluan kertoa, miten itse näen tämän parhaaksi versioksi kasvamisen ja mitä uskon sen olevan.

Ensinnäkin meidän on tiedettävä, millainen se paras versio meistä olisi. On hyvin vaikeaa tavoitella jotakin, ellei edes tiedä, mitä se on. Kun vastaamme kysymykseen siitä, millaisena näemme parhaan version itsestämme, joudumme pohtimaan arvojamme ja valitsemaan suunnan: mitä me arvostamme ja haluamme kehittää?

Meidän tulisi tietää, haluammeko kehittyä suhteessa muihin ihmisiin – eli olla esimerkiksi ystävällisempiä, avuliaampia, ihaillumpia – vai haluammeko kehittyä ensisijaisesti jossakin taidossa – kuten urheilussa, taiteessa tai ammatissamme. Kehityskohteemme saattavat olla myös sisäisiä ja omaan hyvinvointiimme keskittyviä. Saatamme vaikka ajatella, että haluaisimme olla se ihminen, joka osaa huolehtia itsestään tai joka säilyttää tyyneyden kaikissa tilanteissa turhaan stressaamatta.

Mihin suuntaan nuo pohdinnat vievätkin, kyse on siitä, että määrittelemme päämäärän: mikä se paras versio itsestämme olisi. Tässä kohtaa on hyvä muistaa, ettei tämä välttämättä vastaa muiden kokemusta tai ole yleismaailmallinen totuus. Omalla kasvumatkallaan voi törmätä kaikille tuttuun ilmiöön: huomata kasvaneensa erilleen joistakin itselleen aiemmin tärkeistä henkilöistä.

Kun koet vaikkapa muuttuneesi itsevarmemmaksi, juuri niin kuin halusitkin, joku läheisesi voi nähdä asian niin, että olet muuttunut koppavaksi ja vaikeasti lähestyttäväksi. Tällaisiin ristiriitoihin on syytä varautua; vaikka itse olisi kuinka varma omasta suunnastaan, muutos tuskin saa muilta pelkkiä aplodeja.

Muutoksessa ei ole kyse pelkästään siitä, mitä ihailemme ja arvostamme. Kyse on myös siitä, mikä on realistista ja mahdollista. Hyvä itsetuntemus on edellytys sille, että voimme olla paras versio itsestämme, koska kyse on nimenomaan itsestämme. Voihan sitä listata, että olisipa kiva olla maailman nopein juoksija, taitava taidemaalari, häikäisevä kaunotar, akateemisesti ansioitunut älykkö ja tuottelias sukankutoja. Se, mikä on mahdollinen suunta juuri meille, riippuu kuitenkin siitä, kuka peilistä katsoo vastaan.

Kysymys, mitä arvostamme ja millainen ihminen haluaisimme olla, ei riitä. Se tarvitsee parikseen tämän kysymyksen: millaiseksi arvostamaksemme henkilöksi meissä on aineksia. Tämä tutkimusmatka vaatii tarkkuutta ja hienovaraista havainnointia, jotta pystymme selvittämään, mitä mahdollisuuksia meissä piilee. Realismista huolimatta ei ole tarkoitus juuttua itsestäänselvyyksiin: jos vain toteamme sen, mikä meissä on jo valmiiksi pinnalla, se ei avaa kovin merkittäviä kehityksen ovia. Pitää oivaltaa myös se, mikä on pinnan alla odottamassa tilaisuutta.

Nyt tullaan ehkä vaikeimpaan osuuteen. Päämäärän määrittely, arvot, itsetuntemus… Ihanan abstraktia. Kuitenkin se, että kasvamme nykytilanteesta itsemme parhaaksi versioksi, edellyttää ennen muuta konkreettisia valintoja eli tekoja. Tämä puolestaan vaatii vaivannäköä, ponnistelua, vanhasta luopumista, pelkojen selättämistä, epämukavuuden sietämistä… Nämä eivät ole helppoja juttuja, eivät varsinkaan nykyisessä asenneilmapiirissä, joka helposti tarjoaa meille riittävyyden ja armollisuuden houkutuksia. Miksi ponnistelisin, kun minulla on oikeus tuntea olevani hyvä juuri näin?

Voidaan tietysti kysyä, missä menee se raja, milloin koettaa kehittää itsestään parhaan version ja milloin vain yksinkertaisesti teeskentelee muuta kuin on. Sanoisin, että muutoksen alkumetreillä raja on itse asiassa hyvinkin ohut. Kun itseään ja omaa käytöstään muuttaa, on helppo ajatella, että enhän minä ole yhtään tällainen ja onpa tämä epäluontevaa! Tunne on vähän samanlainen kuin silloin, kun ensimmäistä kertaa pukee uudenlaisen vaatekappaleen ja kiemurtelee siinä kaivaten vanhaa ja tuttua.

Jokainen meistä on varmasti kuullut sen neuvon, että jos haluaa kohentaa mielialaansa, kannattaa hymyillä vaikka väkisin, niin jonakin päivänä huomaa hymyn olevan aito. Moni on varmasti huomannut senkin, että tämä taika toimii. Sama pätee itsensä muuttamiseen: kun haluaa kasvaa johonkin suuntaan, aluksi se voi olla roolin esittämistä – kunnes se rooli jonakin päivänä onkin totta. (Tämä tietysti edellyttää, ettei yritä jotakin itselleen tyystin mahdotonta. Silloin rooli voi olla loppuun asti pelkkä rooli, jos se onnistuu ensinkään…)

Minulle yksi onnistuneista itseni kehittämisen askelista on ollut rauhallisuuden kehittäminen. En ole ollut perusluonteeltani rauhallinen ihminen, pikemminkin helposti kiihtyvä. Kuitenkin jo hyvin nuorena minulla oli työtehtäviä, joissa onnistuminen oli kiinni siitä, että pystyin pitämään pään kylmänä ja rauhoittamaan tarvittaessa muutkin. Silloin se oli täysin työrooli – mutta roolityö onnistui. Nykypäivänä rauhallinen ja tarvittaessa hyvinkin viileä reagointi on jo luontevaa. En koe teeskenteleväni mitään vaan pikemminkin käyttäväni hankittua taitoa.

Juuri niin itsensä kehittäminen ja kasvu toimii: ensin on pinnistelevä, pakotettava itseään, jopa vedettävä roolia – kunnes jonakin päivänä muutos on ihon alla ja osa itseä.

Jotkin itsensä kehittämiseen liittyvät valinnat ovat hyvin konkreettisia: lähdetkö opiskelemaan jotakin, hankitko jonkin taidon, eroatko väljähtyneestä suhteesta… Omasta elämästäni löydän sellaisen esimerkin, että tietyssä elämänvaiheessa opettelin systemaattisesti käytännön taitoa, jota en sillä hetkellä tarvinnut yhtikäs mihinkään. Haaveissa kuitenkin siinteli toisenlainen elämä ja samalla myös parempi minä, jolla tietty taito on hallinnassa. Niinpä opettelin – ja taito tuli kuin tulikin aikanaan käyttöön ja olin enemmän sellainen kuin halusin olla, ainakin siinä asiassa. Konkreettisimmillaan itsensä kehittäminen on juuri näin yksinkertaista.

Jos haluaisin pukea omat ajatukseni siitä, miten tullaan parhaaksi versioksi itsestä, jonkinlaisen kaavan muotoon, se voisi näyttää tältä:

Realistinen arvio nykyminästä –> Päämäärän määrittely –> Valinnat ja teot kohti päämäärää –> Paras versio itsestä

Kuten olen pyrkinyt tuomaan ilmi, kaavan monella tavoin haastavin kohta on ”valinnat ja teot”. Se, kuinka haastava se onkaan, riippuu paljolti siitä, millaisena näkee parhaan version itsestään ja kuinka kaukana siitä nyt on. Mitä suurempaa muutosta hakee, sitä enemmän on oltava valmis sietämään epämukavuutta ja myös sitä, ettei kovin nopeita tuloksia ole välttämättä luvassa.

Polun kivisyyteen voi jossakin määrin vaikuttaa, kun määrittelee päämääränsä ja antaa sisällön ”parhaalle versiolle itsestä”. Rehellisyys kuitenkin kannattaa. Jos riman asettaa kovin matalalle siihen nähden, mikä olisi mahdollista, kyllä sen sisimmässään tietää ja se tulee aina vaikuttamaan siihen, kuinka tyytyväinen voi olla saavuttamaansa kehitykseen.

Jos itseään huijaa oman peilikuvansa edessä, pieni ääni tulee aina kuiskuttelemaan ja kysymään, onko tämä nyt todella se paras versio.

Lämpimin terveisin

Rouva R

 

Kuvat Bobby Love/CC0/Pixabay (ylempi) ja Gerd Altmann/CC0/Pixabay (alempi)

Hyvinvointi Hyvä olo Mieli Syvällistä