Naisille on myyty ns. ryppyvoiteita jo usealla vuosikymmenellä, ja anti-age-ilmiö on some-ajan myötä ottanut uusia kierroksia. Samalla kyseistä ilmiötä on alettu yhä voimakkaammin kritisoida. Yksi tuoreimmista huolenaiheista on se, että anti-age-tuotteet ovat alkaneet löytää tiensä jopa lasten ostoskoreihin. (Aiheesta voi lukea lisää esim. Ylen verkkoartikkelista.)

Olen jo aiemmin kirjoittanut sitä, etten osta sitä ajatusta, että naisten kauneuskirurgiset tai muutkaan rajut kosmeettiset toimenpiteet olisivat osa jotakin naisten vapautusrintamaa tai yksilönvapauden voittojuhlaa. Nähdäkseni ikääntymisen merkkien silottelu hinnalla millä hyvänsä – sanonnan sekä kirjaimellisessa että kuvainnollisessa merkityksessä – on yhteiskunnallisena ilmiönä vahvasti kielteinen.

Siitä huolimatta, että mielestäni suuri osa anti-age-ilmiön kritiikistä on aiheellista, ilmiön käsittely lipsahtaa usein turhankin yksipuoliseksi. Kyllä, onhan se surullista, että naiskauneuden kuvastossa selvästi yli 40-vuotiaita naisia ei tänä päivänäkään usein tunnu olevan edes olemassa. Sekin on surullista, että yhä useammat ja yhä tavallisemmat naiset kokevat erilaiset ihon kiristämis- ja täyttämistoimenpiteet validiksi osaksi ikääntyvän naisen kauneudenhoitoa. Kaikesta huolimatta pyrkimyksessä säilyttää mahdollisimman nuorekas ulkonäkö on myös myönteisiä puolia.

Ensinnäkin haluaisin tuoda esiin sen, ettei nuoren olemuksen tavoittelu ole pelkästään jokin tämän ajan kieroutunut ihanne. Se ei  liity vain filtteröityyn some-kuvastoon tai edes valokuvamalleihin ja elokuvatähtiin ajalla ennen somea. Tällä huomiolla en viittaa siihen, mihin toisinaan kuulee viitattavan, eli että miehet jollakin tavoin ”luonnostaan” ihailisivat mahdollisimman hedelmällisessä iässä olevia naisia ja että naiset tästä syystä niin ikään ”luonnostaan” pyrkisivät olemaan vastakkaisen sukupuolen silmissä haluttavia. En viittaa tähän, koska tässä asiassa ihmisen biologia ei ole naista kohtaan juuri some-kuvastoja armollisempi.

Viittaan sellaiseen asiaan, joka liittyy biologiaan sekin mutta ihan jokaisen ihmisolennon biologiaan: nuoruusaika on verrattain lyhyt, ja nuorelta näyttämisen aikaikkuna on joka tapauksessa kapea. Tästä syystä ajattelen, että on melko luonnollista koettaa levittää tätä aikaikkunaa hieman suuremmaksi tai ainakin pyrkiä siihen, ettei se olisi pienin mahdollinen kurkistusaukko.

Omalta osaltani voin myöntää, että pyrin aktiivisesti vaalimaan ulkonäköäni ja välttelemään ikääntymisen merkkejä. En edes nolostele tätä pyrkimystäni enkä tulkitse sitä sovinistiseksi tai naisvihamieliseksi. En kuvittele eläväni irrallani ympäröivän yhteiskunnan ja kulttuurin naiskuvastosta ja -ihanteista saati vapaana niiden vaikutuksesta. Silti voin käsi sydämellä vannoa, että oma nuoren ulkonäön tavoitteluni liittyy enemmän elämän rajallisuuden tiedostamiseen kuin siihen, miltä naiset lehdissä, elokuvissa tai Instagramissa näyttävät.

Ihan jokainen meistä, jonka elämällä tulee olemaan pituutta suurin piirtein sen verran, kuin länsimaissa on nykyään tapana odottaa, ehtii näyttää vanhalta. Se on asia, johon ei tarvitse kiiruhtaa, koska se tavoittaa meidät kyllä. Tämä tie on lähes aina myös yksisuuntainen. Vain harvoin menetetty nuorekkuus on tavoitettavissa takaisin, eli jos sitä ylipäätään toivoo, siitä on syytä pitää kiinni.

Yksi pahimmista unohduksista, joka anti-age-ilmiön kritiikissä on tapahtunut, on se, ettei pyrkimys hidastaa ulkokuoren vanhenemista ole vain kauneusleikkauksia, täyteaineita eikä edes vain hävyttömän hintaisia ihonhoitotuotteita. Nuorekkuutta voi tavoitella niinkin, että hoitaa ihoa järkevästi ja kohtuudella, noudattaa terveellisiä elämäntapoja ja elää kohtuullista ja tasapainoista elämää.

Sana ”anti-age” tuo usein mieleeni erään vanhemman naisen. Kun tapasin hänet ensimmäistä kertaa, hän oli hieman alle 50-vuotias, ja kun näin hänet viimeisen kerran, hän oli seitsemissäkymmenissä. Koko tänä aikana hänessä tapahtui varsin vähän muutoksia, eikä lähtötilannekaan ollut lainkaan kehno. Kasvoilla oli sen verran uurteita, että näki, ettei kyse ollut aivan nuoresta naisesta. Nainen oli kuitenkin sievä, hoikka, liikkeiltään kepeä ja pitkät hiukset olivat usein poninhännällä. Täyteaineilla tai edes hiuslisäkkeillä ei ollut asian kanssa mitään tekemistä, ja tuskin edes kovin suurella ihonhoitotuotteiden määrällä. En toki käynyt penkomassa hänen kylpyhuoneensa kaappeja, joten täysin varma en voi olla. Silti kyseisen maanläheisen henkilön tuntien uskallan arvella, että eniten hänen nuorekkaaseen ulkonäköönsä vaikuttivat aktiivinen, fyysinen elämäntapa sekä ruoan ja nautintoaineiden kanssa harjoitettu kohtuus.

Minusta tämäkin on omanlaistaan anti-agea, enkä näe tässä mitään pahaa tai paheksuttavaa, päinvastoin. Jos vielä myöhäisessä keski-iässä olemus on lähes tyttömäinen ja askel on kevyt sen vuoksi, että on elänyt liikkuvaa ja kohtuullista elämää, niin tällaiseen anti-ageen voidaan melko huoletta kohdistaa ihailun valokeila. Tätä ei mielestäni pilaa edes se, vaikka siellä kylpyhuoneen kaapissa lymyäisi myös jokunen ihoa silottava voidepurnukka.

Se, mitä tällä yritän sanoa, liittyy ennen muuta siihen, että nähdäkseni vanhenemisen merkkien välttelyä ja nuorekkaan ulkonäön tavoittelua ei pitäisi liian yksioikoisesti tuomita sen vuoksi, että ilmiö on saanut myös epäterveitä muotoja ja ampunut joillakin pahasti yli.

Paljonko ylipäätään on ilmiöitä, jotka säilyisivät kannatettavina ja tervehenkisenä vielä sittenkin, kun mopo lähtee sata lasissa keulimaan kohti horisonttia? Ulkoisen vanhenemisen hidastaminen ei tällainen ilmiö selvästikään ole, mutta onko mikään muukaan? Terveellinen ruokavalio lipsahtaa joillakin ortoreksiaksi, ja silti uskallamme puhua terveellisen ruokavalion puolesta. Samoin järkevä taloudenpito voi mennä sairaalloisen pihistelyn puolelle, ja silti luultavasti puhumme taloustaitojen ja säästäväisyyden puolesta jatkossakin.

Ehkei meidän pitäisi myöskään tuomita anti-age-ilmiötä niin herkästi sen äärimmäisimpien ja vinoutuneimpien ilmenemismuotojen vuoksi. Ehkä voisimme sen sijaan puhua siitä, mitä kaikkea hyvää kohtuuden noudattamisessa on myös ulkonäön ja vanhenemisen osalta. Kohtuushan ei tässä toimi ainoastaan sitä kautta, että se on painamassa jarrua ennen kauneuskirurgiaa, vaan se myös itsessään tuottaa nuorekkuutta.

Nuorta ulkonäköä tavoittelevan ei tarvitse olla pakkomielteinen ja peilikuvastaan ahdistunut, eikä hänen tarvitse olla valmis tekemään mitä vain ja maksamaan mitä vain näyttääkseen Instagram-kelpoiselta. Hän voi sen sijaan olla terveyttä ja kohtuutta arvostava ihminen, joka hoitaa ulkonäköään enemmän ilolla kuin riittämättömyyden ajamana. Vedenjakajana tässä voidaan pitää sitä, että sellaiset nuorekkuutta edistävät asiat, jotka edistävät myös terveyttä tai eivät ainakaan vaaranna sitä, voidaan nähdä kannatettavina. Sitten taas ne nuorennuskeinot, jotka toimivat tervettä ja tasapainoista elämää vastaan, voidaan kaikin mokomin jättää anti-agen ulkopuolelle.

Toistan aiemmin sanomani: Me ehdimme vielä näyttää vanhoilta, eikä sekään ole mikään maailmanloppu. Jos kuitenkin elämme niin, että myös ulkokuoremme kertoo mahdollisimman pitkään terveydestä ja kohtuudesta, ei se ainakaan huono asia ole.

Lämpimin terveisin

Rouva R

P.S. Tässä vielä luettavaksi aiheeseen vahvasti liittyvä HS:n verkkoartikkeli, jossa kerrotaan siitä, kuinka ikäistään vanhemmalta näyttäminen voi ennustaa jopa varhaisempaa kuolemaa.

Kuvat Gerd Altmann/CC0/Pixabay (ylempi) ja Beate/CC0/Pixabay (alempi)