Miesten ja naisten arvojen etääntymisestä on puhuttu mediassa paljon, ja itsekin olen käsitellyt aihetta. Paljon on nostettu esiin muun muassa nuorten miesten arvojen liikkumista konservatiivisempaan suuntaan sekä sitä, millaisen ristiriidan tämä muodostaa naisten arvojen kanssa.

Arvomaailman muuttuminen konservatiivisemmaksi ei kuitenkaan ole vain miesten juttu. Myös naisten keskuudessa on ilmiöitä, jotka edustavat konservatiivisempaa arvomaailmaa, kuin johon viime aikoina on totuttu.

Mistä otsikossa mainituissa ilmiöissä sitten on kyse? Omin sanoin selitettynä soft girl on nainen, jonka elämää ohjaavat perinteisesti naisellisiksi mielletyt arvot ja kiinnostuksenkohteet. Soft girl viihtyy kodin piirissä ja elämän rytmi ja asenne ovat pehmeitä ja lempeitä. Hän on tavallaan uraorientoituneen boss ladyn vastakohta.

Tradwife puolestaan on lyhenne traditional wifesta. Tradwife pyrkii toteuttamaan perinteistä vaimon roolia, jossa ihanteena on kotirouvana tai kotiäitinä oleminen ja miehen odotetaan vastaavan perheen toimeentulosta. Tradwife korostaa myös ulkoista naisellisuutta perinteisten mallien mukaisesti.

Provider-suhteesta haaveileva nainen huolehtii omasta viehättävyydestään ja etsii itselleen miestä, joka on valmis ottamaan elättäjän roolin. Kyse ei kuitenkaan ole vain rahasta vaan näkemyksestä, jonka mukaan nainen tuo parisuhteeseen niin paljon, että sen vastapainoksi on vain oikeudenmukaista, jos mies pitää naisesta huolta ja tarjoaa tälle turvaa.

Nyt, kun olen kerrannut, mistä on kyse, nämä ilmiöt pitäisi kai tuomita tai ainakin ottaa niihin holhoava ote. En ajatellut tehdä kumpaakaan, vaan itse asiassa totean, että ymmärrän varsin hyvin, mistä ne kumpuavat.

Nykyinen versio miesten ja naisten välisestä tasa-arvosta on monessa tapauksessa se, että nainen tekee parisuhteessa perinteisistä naisten töistä edelleen suurimman osan ja sen lisäksi perinteiset miesten työt ja vastuualueet on jaettu 50/50. Tämän pohjalta on vaikea tuomita sitä, jos nuoret tai vähän vanhemmatkaan naiset eivät kaikki innostu tästä roolijaosta.

Se tasa-arvoisen, vahvan ja itsenäisen naisen rooli, jota naisille nykyään tarjotaan, on monella tavalla hyvin raskas. Naisen pitäisi olla älykäs, tehokas, tuottelias ja kunnianhimoinen ja erityisesti siellä kodin ulkopuolella kuten työelämässä ja – kyllä, silti! – monilta osin täyttää myös perinteisen naisen ihanteet. Vaikkei meidän kulttuurissamme aseteta enää tolkuttomia odotuksia lapsiluvulle eikä arvostella naisia ensisijaisesti hyvän emännyyden mittapuilla, tarkkanäköinen nainen huomaa kyllä, että paljon odotuksia on yhä jäljellä ja ”jotenkin kummasti” tietyt asiat kaatuvat edelleen naisten niskoille.

Onko siis se, että osa naisista toivoo voivansa ottaa tietyn roolin eikä ihan kaikkia rooleja, niin kovin kummallista? Tai onko siinä, että miehen toivotaan ottavan taloudellinen vastuu, kyse välttämättä muusta kuin siitä, että hänen toivotaan ottavan edes jokin vastuu?

Suosittelen tutustumaan esimerkiksi Ilta-Sanomien artikkeliin, jossa kerrotaan Peppi Robinsonin ajatuksista liittyen provider-suhteisiin. En ole kyseisen henkilön kanssa kaikesta samoilla linjoilla, mutta suosittelen ehdottomasti artikkelin ennakkoluulotonta lukemista. Voi nimittäin käydä niin, että jossakin kohdin sitä huomaa nyökyttelevänsä tahtomattaankin!

Kun ilmiöitä kuten soft girl, tradwife tai provider-suhteet käsitellään mediassa, tapahtuu usein yksi asia, josta en erityisemmin pidä. Nimittäin eikös aina jostakin löydetä jonkinlainen asiantuntija, joka alkaa sormi pystyssä opettaa, että ei näin, tytöt! Ei saa tehdä näin, kun se ei edistä tasa-arvoa! Tässä on kuulkaa nähtävissä valta-asetelma eli riskejä ja vaaroja!

Itse näen tuollaisen lähestymistavan ennen muuta holhoavana, ja sellaisenaan – ironista kylläkin! – nimenomaan tasa-arvon vastaisena. Ehkäpä 2020-luvulla naisille ei enää tarvitsisi kertoa, mitä heidän kuuluu haluta ja mitä he eivät saisi haluta. Kenties naisille voitaisiin suoda jopa se, että he voisivat valita omat roolinsa ihan itse.

Olen aina ollut sitä mieltä, ettei asetelma, jossa yhteiskunta korvaa yhden naisille asetetun roolin ajan saatossa toisella roolilla, todellisuudessa anna naisille olennaisesti enempää liikkumavaraa eli vapautta. Niin kauan kuin ei malteta lakata kertomasta naisille, millaisia heidän pitäisi olla ja mitä heidän pitäisi haluta, tasa-arvossa ei olla niin pitkällä, kuin ehkä kuvitellaan.

On yksi juttu, jota on erityisen vaikea ymmärtää. Se on se, että monien mainittujen asiantuntijoiden ja myös maallikkojen silmissä naisen elämän kauhein riski tuntuu olevan se, jos hän on roolissa, jossa miehellä voidaan ajatella olevan häneen nähden valta-asema, tyypillisesti rahan kautta. Sanoisin, että jos nainen ylipäätään on roolissa, jonka on itse voinut valita ja jota on suoranaisesti halunnutkin, hän lienee onnellisemmassa asemassa kuin moni muu, sukupuoleen katsomatta. Lukemattomat ihmiset ihan tämän päivän Suomessa elävät sosiaalietuuksien ja niihin vaikuttavien poliittisten päätösten armoilla. Työelämäkään ei suinkaan takaa kaikille eikä edes suurimmalle osalle tietä valtaan ja vapauteen, vaan monille se on matalapalkka-, pätkätyö- tai muu loukku, jossa ei suuresta itsenäisyydestä ole tietoakaan. Parisuhteessakin vaarallisimpia elementtejä lienevät yleensä muut kuin ne, jotka on itse siihen ennalta toivonut ja valinnut.

Niin että ehken olisi niin hirveän huolissani kenestäkään pelkästään siksi, että mies vastaa perheen taloudellisesta toimeentulosta. En varsinkaan, jos tämä on tilanne, jota nainen on itse halunnut ja toivonut! Monellahan tilanne voi olla tuo myös täysin toiveiden vastaisesti – mikä kohtuullisen epäloogisesti aiheuttaa muissa vähemmän huolta kuin se, jos asetelma on naisen itsensä toivoma.

Ei perinteisessä naisen roolissa ole vikana se, että siinä roolissa olisi jokaisen naisen paha olla, vaan se, ettei se joskus ole ollut mikään valinta vaan pakko.

Monia konservatiivisten ajatusten ja arvojen nousu tuntuu huolettavan ja jopa pelottavan. Onko tämä tie taantumukseen? Saavutetun vapauden menetykseen? Osa konservatiivisesta liikehdinnästä on toki aidosti haitallista ja vaatii silmälläpitoa. Niin kauan kuin kuitenkin puhutaan yksilönvapauden ja vapaan tahdon piirissä tapahtuvista valinnoista, ei mielestäni olla kovin vaarallisilla vesillä. Sitähän vapaus on, että voi tehdä myös ne valinnat, jotka eivät kaikkia miellytä.

Kun joku kaipaa perinteisempää roolia tai asetelmaa elämäänsä, se ei ole uhka, vaan mielestäni se on viesti, joka pitäisi osata lukea oikein: Se, mihin suuntaan esimerkiksi parisuhteiden osalta on menty, ei ole sellaista kehitystä, jossa olisi vain hyviä puolia. Nykyään tarjottavat naiseuden ja mieheyden mallit ja roolit eivät ole sellaisia, että ne sopisivat kaikille ja tekisivät kaikki onnellisiksi. Tämän tuleminen näkyväksi ei ole mielestäni paha asia vaan tuiki tärkeää.

Jos tasa-arvo sortuu siihen, että pariskunta päättää suhteensa roolijaosta jotenkin toisin kuin on nykyään tapana, herää kysymys, onko tasa-arvoa koskaan ollutkaan, tai jos on, mitä se sellainen tasa-arvo on, joka syö yksilöiltä valinnanvapauden.

Lämpimin terveisin

Rouva R

Kuvat Jill Wellington/CC0/Pixabay (ylin) ja Karolina Grabowska/CC0/Pixabay (alin)