Jos jotakuta luonnehditaan välinpitämättömäksi, sitä ei yleensä käsitetä ylistäväksi adjektiiviksi. Välinpitämätön ihminen ei kuulosta hyvältä tyypiltä. Hän kuulostaa siltä tyypiltä, joka jättää kadulle kaatuneen niille sijoilleen makaamaan vaivautumatta tarkistamaan, onko tällä jokin hätänä. Siltä tyypiltä, joka aiheuttaa itselleen ja muille huoletta harmia piittaamatta seurauksista.

Jotakin tällaista äärimmäinen välinpitämättömyys kai olisikin. Välinpitämättömyys on kuitenkin yksi niistä ominaisuuksista, joka oikein annosteltuna oikeissa kohdin on kuin onkin hyvä ominaisuus. Tämä on yksi tärkeimmistä oivalluksista, jonka olen iän karttuessa tehnyt.

En ole koskaan ollut ihminen, joka olisi erityisemmin murehtinut sitä, että mitä ne muutkin ajattelevat. Voisi jopa sanoa, että olen murehtinut muiden mielipiteitä jopa poikkeuksellisen vähän. Olen kuitenkin ollut aina tunnollinen ja huolellinen ja halunnut esimerkiksi tehdä työni hyvin. Olen myös ollut huono sietämään epäoikeudenmukaista tai kohtuutonta käytöstä, kuten sitä, että minuun kohdistetaan totuudenvastaisia syytöksiä tai vaaditaan tekemään jollakin tavalla asia, joka viimeksi eilen on neuvottu tekemään toisin.

Tästä syystä olenkin vuosien varrella ollut usein tolaltani tilanteissa, joissa minuun on kohdistettu esimerkiksi kohtuuttomia vaatimuksia, aiheetonta kritiikkiä tai kyseenalaistettu osaamistani ilman todellista syytä. Kykyni kohdata näitä tilanteita on kuitenkin koko ajan parantanut – juuri siksi, että olen vähitellen oppinut terveellä tavalla välinpitämättömäksi.

• Mitä se sitten tarkoittaa? Oppimani välinpitämättömyys tarkoittaa muun muassa seuraavia oivalluksia:
  – Kaikesta kritiikistä ei tarvitse ottaa opikseen. Jos toinen ei selvästi edes tiedä, mistä puhuu, tai hänellä on aivan älyttömiä vaatimuksia tai odotuksia, ”toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos” on oivallinen tapa käsitellä esitetty kritiikki. Vaikka tekisit asioita kuinka hyvin tahansa, jonkun mielestä se on aina huonosti.
  – On ihan sallittua – kirjaimellisesti tai kuvainnollisesti – kääntää selkänsä ja kävellä pois sietämättömistä tilanteista, ellei sinulla ole niihin liittyen vastuita, joista on välttämätöntä huolehtia. Mitä hyvänsä ei tarvitse kestää, eikä kaikkia konflikteja voi ratkaista.
  – Epäonnistumisia tulee, vaikka tekisit kaikkesi ja kaiken oikein. Niiden jälkeen tulee kuitenkin myös onnistumisia, ennemmin tai myöhemmin. Sitä odottaessaan ei kannata antaa epäonnistumisille niin suurta painoarvoa, että vajoaa niiden vuoksi epätoivon alhoon. (Sieltä on vaikea päästä pois.)

Jo vanhastaan niin sanotussa Tyyneysrukouksessa (Reinhold Niebuhr) toivotaan:

— tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa, mitkä voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan

Rukouksessa näitä toivotaan Jumalalta, mutta vakaumukseen katsomatta nämä lienevät asioita, joita kannattaa toivoa ja tavoitella. On kerta kaikkiaan paljon sellaista, mille emme voi yhtään mitään, vaikka kuinka haluaisimme. Kun hyväksymme tämän, vapaudumme sellaisista ponnisteluista ja itsesyytöksistä, jotka ovat pohjimmiltaan turhia ja hyödyttömiä.

Aina silloin tällöin jokin menee pieleen, joku suuttuu tai löydämme itsemme kamalasta tilanteesta, ilman että olemme itse välttämättä voineet sille yhtään mitään. Vaikka olisimmekin voineet, elämästä ei ole mahdollista karsia kaikkea negatiivista.

Ihminen, joka ei tee virheitä, ei yleensä tee mitään. – Edward J. Phelps

Mainitsin aluksi, että välinpitämättömyys on asia, jota olen oppinut vuosien varrella, ja haluan vielä avata, miksi arvelen, että tämä on asia, jossa juuri ikä auttaa. Hyvin nuorella henkilöllä ei nimittäin yleensä ole kokemusta kovin monista virheistä, epäonnistumisista tai vaikeista tilanteista. Tällöin häneltä puuttuu myös kokemus siitä, että niistä selviää. Nuorelle ensi kertaa kohdattavat epäonnistumiset voivat olla kertakaikkisen musertavia ja vaikeudet voivat tuntua ainutlaatuisilta ja siksi ylittämättömiltä.

Nuori ikä tuo helposti tullessaan myös epäilyksen siitä, että jos kohtaa jotakin ikävää, se johtuu omasta kokemattomuudesta tai osaamattomuudesta, vaikkei näin tietenkään aina ole. Vanhempana on jo riittävän usein nähnyt sen, että jos jollakin on jotakin ikävää sanottavaa, se voi kertoa hänestä enemmän kuin itsestä. Samoin on liiankin monesti kokenut sen, että kamaliin tilanteisiin voi todellakin joutua myös muiden ihmisten tai silkan epäonnen vaikutuksesta.

Miten sellainen ihana välinpitämättömyys sitten konkreettisesti saavutetaan? Itselleni on ollut tärkeää ymmärtää tarvitsevuuden ja asioille annettavan painoarvon välinen yhteys. Syy siihen, että tervekin välinpitämättömyys puuttuu kokonaan ja kaiken ottaa valtavan raskaasti, on usein siinä, että kokee tarvitsevansa kovin paljon asioita kuten hyväksyntää, arvonantoa tai moitteetonta mainetta.

Kun osaa kysyä itseltään sellaisia kysymyksiä kuten että
tarvitsenko tämän henkilön arvostusta?
tarvitsenko sitä, että kaikki pitävät minua loistotyyppinä?
tarvitsenko todella sitä, että tämä tilanne menee juuri niin kuin suunnitelin?
… niin tulee todennäköisesti oivaltamaan, ettei sitä aidosti tarvitse niin kovin monia asioita. Se, jos mikä, on äärimmäisen vapauttavaa ja avain siihen, että osaa olla sopivasti välinpitämätön.

Tarkoitus ei tietenkään ole luopua sen tavoittelusta, mitä pitää tärkeänä, vaan päinvastoin jättää sille tilaa ja voimia. Siksi on joskus ihan okei yksinkertaisesti not give a f*ck.

Lämpimin terveisin

Rouva R

Kuva lisa runnels/CC0/Pixabay