Joulu on lahjojen antamisen ja saamisen aikaa. Parhaimmillaan lahjat ovat ihana asia, joka tuottaa iloa niin saajalle kuin antajallekin.

Lahjoihin liittyy kuitenkin myös vaikeita tunteita. Sopivia lahjoja voi olla hankala keksiä ja löytää, rahan puute voi aiheuttaa lahjaostoksilla epätoivoa sekä nykyajan paineet tiedostavaan kuluttamiseen voivat tuoda kitkerän lisämausteen. Mitä ylipäätään uskaltaa ostaa? Mikä on eettistä? Vai pitäisikö olla ostamatta mitään?

Myös lahjojen saamiseen voi liittyä laaja tunteiden kirjo. Moni on varmasti kokenut kiusaantuneisuutta tai suoranaista häpeää tilanteessa, jossa on saanut toiselta jotakin hienoa ja kallista ja kokenut itse antaneensa paljon vaatimattomamman lahjan. Lisäksi se on varsinainen kiusallisten tilanteiden klassikko, että saa lahjan henkilöltä, jolle ei itse ole kirjoittanut edes joulukorttia.

Entäpä se tilanne, kun kokee toisen antaman lahjan olevan suoranaisen huono? Monesti tässä tilanteessa haasteet liittyvät siihen, että koettaa piilottaa todelliset ajatuksensa toiselta. Onhan hän yrittänyt parhaansa ja olisi kauhean törppöä näyttää, että lahja on tosi epäonnistunut! Joskus painitaan vielä vaikeampien tunteiden kanssa, kun kyse ei ole siitä, että toisen hyvät aikomukset ovat menneet mönkään, vaan on aihetta epäillä niitä hyviä aikomuksia.

Onko toinen ajatellut mitään? Kuinka välinpitämätön hän on ollut ostaessaan jotakin tällaista? Eikö hän ole lainkaan kuunnellut minua, kun olen kertonut toiveistani? Tällaiset kysymykset saattavat pyöriä mielessä.

Vaikka pettymys tuntuisi kuinka aiheelliselta, helposti sitä seuraa syyllisyys. Meihin on iskostettu todella tiukasti kiitollisuuden ihanne. Jos toisen lahjalle tekisi mieli nyrpistää nenää, helposti tuntee itsensä hemmotelluksi ja kiittämättömäksi. Toisaalta sekään ei tunnu oikealta, kun pakottaa kasvoilleen hymyn ja kiittelee lahjasta, joka tuntuu melkein loukkaavalta. Miksi minä kiitän toista siitä, ettei hän ole ajatellut minua yhtään?

Tästä päästään ydinasiaan, josta olen ennenkin kirjoittanut lahja-aiheen tiimoilta. Lahjoissa tärkeintä on toisen ajatteleminen. Mielestäni juuri tämä on myös se vedenjakaja, joka ratkaisee, onko oikeutettua olla pettynyt saamaansa lahjaan vai onko se oikeasti kiittämätöntä ja antaa aihetta itsetutkiskeluun.

Olen aiemmin ollut hyvinkin tiukasti sitä mieltä, että saamistaan lahjoista pitää olla kiitollinen. Tunsin jo lapsena suurta myötätuntoa erästä henkilöä kohtaan, jolle sukulainen yritti vuosi toisensa perään palauttaa hänen antamansa lahjat. Siis palauttaa. Mielestäni tämä oli todella loukkaavaa käytöstä! Vuosien vieriessä ymmärsin, että asia oli vähintäänkin kaksipiippuinen: Lahjojen antajalle oli nimittäin useasti kerrottu, ettei hänen toivottu ostavan tietynlaisia lahjoja. Silti hän osti niitä, joulu toisensa jälkeen.

Olen sittemmin pystynyt paremmin asettumaan myös lahjojen palauttajan asemaan. Vuodesta toiseen sinulle syydetään tavaraa, josta olet useasti kertonut, ettet sitä halua. Mitä voit tehdä? Onko sinulla velvollisuus kiittää kauniisti vai saatko jopa osoittaa avoimesti, ettei ole kiva, kun toiveitasi ei kuunnella?

Minulla on myös eräs omakohtainen kokemus lahjoihin liittyvien toiveiden sivuuttamisesta. Vuosia sitten ihminen, joka oli minulle hyvin tärkeä, alkoi joulun alla kärttää minulta lahjatoivetta. Hän kysyi sitä useasti, tehden selväksi, että hän halusi todella tietää, mitä toivon lahjaksi. Minulle ei ole koskaan ollut helppoa esittää lahjatoiveita, mutta kun hän oikein kovasti kyseli, kerroin huolella harkitun toiveeni.

Kun joulu tuli, paketista paljastui jotakin aivan muuta. Hänen antamansa lahja oli samaa hintaluokkaa kuin toiveenikin, eli kyse ei ollut rahasta. En tänä päivänäkään tiedä, mistä oli kyse, koska hän ei ikinä vaivautunut selittämään asiaa mitenkään tai sanallakaan viitannut siihen, että oli jättänyt toiveeni huomiotta.

Ei minulle ollut lainkaan ylitsepääsemätöntä, etten saanut toivomaani lahjaa, mutta ajatus lahjan takana – tai siis ajatuksen puute – jätti onton olon. Miksi hän koskaan kysyi ja suorastaan tivasi, jos toiveeni oli hänelle samantekevä? Miksi hän sivuutti sen niin täysin, ettei viitsinyt edes kertoa, jos siihen oli jokin syy, ettei hän voinut täyttää toivettani?

Lahjan pitäisi olla sen saajalle viesti siitä, että hän on lahjan antajalle tärkeä, mutta täytyy sanoa, että tuon lahjan ääressä en tuntenut olevani tärkeä. Päinvastoin.

Niin kuin voinee päätellä, nykyään kallistun sille kannalle, että kyllä: saamaansa lahjaan saa olla pettynyt. Tähän vaikuttavat paitsi tässä kuvaillut kokemukset, myös se, että takana alkaa olla riittävän monta lahjakassillista halpaa suklaata, erikokoiselle henkilölle ostettuja vaatteita ja rumia suolasirottimia.

Materia on sittenkin vain materiaa. Ei ole mitään syytä pitää sitä niin pyhänä asiana, että aina, kun joku sellaista vain antaa, täytyisi uhkua kiitollisuutta. Lahjan ydin on kaunis ajatus, joka kertoo, että lahjan saajaa on ajateltu. Jos tämä puuttuu, lahja on pahimmillaan vain harmillista krääsää – tai kenties kallista mutta tunteetonta tavaraa. Kyllä näin minun mielestäni saa ajatella, ilman että se todistaa kiittämättömyyttä.

Sitä en tarkoita, etteikö lahjan saaja voisi olla kiittämätön. Voi olla. Pidän kiittämättöminä niitä, jotka eivät osaa arvostaa toisen kaunista ajatusta silloin, kun sellainen selvästi löytyy. Mielestäni on suorastaan pinnallista, jos vaikkapa lahjan väärin arvattu värisävy on itselle tärkeämpi asia kuin se, että lahjan antaja odottaa kädet hioten, onko hän onnistunut ilahduttamaan rakastamaansa henkilöä. Tavara on vain tavaraa näissäkin tapauksissa. Ne oikeasti tärkeät asiat pitäisi onnistua näkemään materiaan kohdistuvien mieltymysten yli. Ellei tässä onnistu, silloin kyse voi todella olla kiittämättömyydestä.

Materiaa ei tarvitse kumartaa, ei edes lahjakääreisiin pakattuna, kunhan muistaa käytöstavat. Kaunis ja rakastava ajatus voi kuitenkin joskus löytyä vaatimattomammasta tai kömpelömmästäkin lahjasta, ja silloin sille olisi hyvä osata antaa arvoa.

Lämpimin terveisin

Rouva R

P.S. Kenties sinua kiinnostaisi myös viime vuoden jouluaiheinen postaukseni?

Kuvat Bob Dmyt/CC0/Pixabay (ylempi) ja Yevhen Buzuk/CC0/Pixabay (alempi)