Painonhallinnasta osa 1: Taustaa ja tosiasioita

En kannata disclaimerien käyttöä kirjoituksissa, mutta sanon tämän verran: Kuten otsikkokin kertoo, aion puhua tunteita herättävästä aiheesta. Tarkoitukseni ei ole sanoa vain sellaisia asioita, jotka on helppo kuulla, joten otathan tämän huomioon ennen, kuin luet postaustani pidemmälle!

Mitä Suomi painaa?

Aloitetaan aiheen käsittely selkeistä faktoista: THL:n  Terve Suomi -tutkimuksen mukaan lihavien osuus suomalaisista yli 20-vuotiaista on naisilla 30% ja miehillä 27%. Näissä luvuissa ovat mukana nimenomaan lihaviksi määritellyt henkilöt eli ne, joiden painoindeksi on vähintään 30. Kun puhutaan kaikista ylipainoisista eli henkilöistä, joiden painoindeksi on vähintään 25, luvut ovat vielä karumpia. Painoindeksin keskiarvo on nimittäin kaikissa aikuisten ikäryhmissä ylipainon puolella.

Keski-ikäisillä tilanne on selvästi huonompi kuin nuorilla aikuisilla.

Joka viidennellä 20–39-vuotiaista miehistä ja naisista, ja joka kolmannella 40–64-vuotiaista oli lihavuutta. (THL, linkki ylempänä)

Myös lapsilla esiintyy ylipainoa runsaasti. THL:n mukaan 2–16-vuotiaista tytöistä 17 prosentilla ja pojista 26 prosentilla on ylipainoa. Suoranaista lihavuutta on tytöistä 3 prosentilla ja pojista 8 prosentilla.

Suomi ei ole tietenkään yksin ylipaino-ongelman kanssa. Kuten Ylen artikkelissa kerrotaan, 1990-luvun jälkeen ylipainoisten aikuisten määrä maailmalla on kaksinkertaistunut. Jos kehitys jatkuu samanlaisena, on arvioitu, että vuonna 2050 maailman aikuisväestöstä yli puolet on ylipainoisia. Nämä ovat hirmuisia lukuja, etenkin kun otetaan huomioon, että osa maailman väestöstä on edelleen aliravittuja.

Kun ylipainoa ja lihavuutta arvioidaan painoindeksin kautta, se kohtaa nykypäivänä herkästi kritiikkiä. Kritiikillä on siinä mielessä pohjaa, että painoindeksi on mittarina hiukan tunnoton: se suhteuttaa painoa pituuteen muttei ota kantaa siihen, mistä paino muodostuu. Näin ollen painoindeksi kohtelee samanmittaisia ja -painoisia henkilöjä samalla tavalla, vaikka toisella olisi kaljamaha tai toisen kohdalla sixpack viittaisi oluen sijaan vatsalihaksiin.

Tästä epäkohdasta huolimatta haluan esittää painoindeksin kritiikille hiukan vastakritiikkiä. Vaikkei painoindeksi erottele lihasta rasvasta, se ei ole myöskään mittarina ahdas. Normaalipainon vaihteluväli on määritelty väljäksi: ihminen on normaalipainoinen painoindeksillä 18,5-24,9, mikä painokiloihin sovellettuna tarkoittaa pituudesta riippuen jopa lähes 20 kilon vaihteluväliä. Siihen mahtuu kyllä erilaisella lihaskunnolla varustettuja ihmisiä.

Ihmettelen painoindeksin kaikkein tiukinta kritiikkiä myös siksi, ettei huomattavan suuri lihasmassa ole yleinen ilmiö, etenkään kun sitä verrataan liialliseen rasvan määrään. Tietenkin on myös ihmisiä, jotka uurastavat salilla päivästä toiseen ja kerryttävät merkittäviä lihasmassoja, ja tämä voi luonnollisesti näkyä vaa’assa! He lienevät kuitenkin paitsi pienehkö vähemmistö samalla myös henkilöjä, joilla on keskimääräistä paremmat välineet arvioida lihasmassan ja rasvan suhdetta ja suhteuttaa painoindeksin lukema siihen.

Tämän vuoksi se seikka, ettei painoindeksi ylipainon mittarina ota kaikkea huomioon, on mielestäni saanut turhankin paljon näkyvyyttä ja painoarvoa. Yleensä painoindeksi on mittarina sittenkin aika pätevä ja antaa hyvää suuntaa painopohdinnoille!

Ennen wanhaan ja nyt

Ylipainotilanne näkyy tilastojen lisäksi katukuvassa. Katse kannattaa kohdistaa myös vanhoihin valokuviin, jos haluaa havainnoida ylipainoisten määrässä tapahtunutta muutosta.

Minulla herätyksenä ovat toimineet vanhat luokkakuvat. Kun olen katsellut esimerkiksi vanhempien sukulaisten luokkakuvia vuosikymmenten takaa, olen pannut merkille, mitä kuvista on puuttunut. Niistä ovat nimittäin puuttuneet lihavat lapset.

Minun ei oikeastaan tarvitse katsoa kuin omien teinivuosieni luokkakuvia, niin vielä niissäkin – eivätkä ne sentään ole muinaishistoriaa – näkyy varsin hoikista nuorista koostuva joukko. Kuvissa saattaa olla se yksi ”luokan lihava tyttö” tai ”luokan lihava poika”, mutta he ovat selvästi poikkeus. Kun nyt katsoo kaupungilla tai ostoskeskuksissa nuoria, voi huomata, että tämä on muuttunut. Jo nuorilla esiintyy ylipainoa ja lihavuutta sen verran paljon, ettei enää voida puhua poikkeuksista.

Aikuistenkin osalta vanhat valokuvat ovat paljastavia. Vaikka toisin annetaan joskus ymmärtää, hoikkuus ei ole vuosituhannen vaihteen epäilyttävä muoti-ilmiö vaan se on ollut pitkään ihmisten perusolemus. Etsikää vuosikymmeniä vanhoja kuvia, joissa on ihmisiä kadulla, uimarannalla tai vaikka jonkin yhdistyksen kokouksessa, ja laskekaa selvästi ylipainoisten määrä. Voi olla, ettette tarvitse kovin monen käden sormia laskutoimitukseen, vaikka kävisitte kuvia läpi enemmänkin.

Jokin on siis aikojen saatossa muuttunut. Mutta mikä?

Omasta mielestäni siihen, kuinka ylipaino-ongelma on suorastaan räjähtänyt käsiin, tiivistyvät monet tämän ajan ikävät ilmiöt. (Asiasta voi tämän postauksen lisäksi lukea esimerkiksi tästä Terveyskylän artikkelista.)

Fyysisyys ei ole enää elämässämme läsnä samaan tapaan, kuin se oli vielä joitakin vuosikymmeniä sitten, saati ennen sitä. Yhä harvempi saa elantonsa fyysisestä työstä. Paikasta toiseen siirtymistä ei tarvitse suorittaa lihasvoimalla, ja kodin askareiden helpotukseksi on olemassa kaikenlaisia koneita ja keksintöjä.

Liikuntaharrastuksia on toki valittaviksi monenlaisia, melkein runsaudenpulaan asti. Liikunta harrastuksena täytyisi kuitenkin viedä aika pitkälle, jotta se korvaisi arjen kaikinpuolisen fyysisyyden puutteen.

Samaan aikaan, kun emme enää kuluta energiaa entisaikojen malliin, meillä on energiaa saatavilla ravinnosta rajattomasti ja ennennäkemättömällä helppoudella. Juuri tämä on tuhoisa yhtälö!

On helppo vedota kauppojen kymmenien metrien mittaisiin makeishyllyihin, ja ne ovat tietysti osa ongelmaa. Ongelmaa ei kuitenkaan pidä liiaksi pelkistää vain varsinaisiin herkkuihin. Saatavilla ei ole ainoastaan makeisia, jäätelöä ja sipsejä, vaan saatavilla on rajattomasti myös rasvaista noutoruokaa. Nykypäivänä noutoruokaa ei tarvitse enää vaivautua edes noutamaan, vaan sen voi tilata suoraan kotiovelle.

Helppous leimaa lähes kaikkea syömistä. Kyllähän ennenkin on saatettu herkutella eikä ennenkään ole syöty ainoastaan terveellisesti, mutta monesti ruoan eteen on täytynyt nähdä jonkinlaista vaivaa, vähintään valmistaa ruoka kotona. Lisäksi ruokaan on ylipäätään suhtauduttu kunnioituksella. Ei makeaa mahan täydeltä!

Nykyään suurin osa ihmisistä pääsee helposti markettiin, jossa on kädenojennuksella saatavilla aivan kaikkea, suolaista ja makeaa, pääateriaa ja makupalaa, vaikka kasaan pinottavaksi ja pois heitettäväksi. Tämä on tilanteena varsin tuore, ja juuri se näkyy ylöspäin osoittavina ylipainokäyrinä.

Samalla, kun fyysinen kuormitus ja energiankulutus on vähentynyt, henkinen kuormitus on monilla kasvanut. On stressiä, monesta suunnasta tulevia paineita, vaativia työmarkkinoita ynnä muita kuormituksen lähteitä. Henkinen pahoinvointi on asia, jota ihmisillä on tapana pyrkiä helpottamaan. Kun tässä kohdin muistetaan edellinen kohta eli pikaisella kauppapyrähdyksellä tai puhelimen näpyttelyllä saatavissa olevat herkut, ei ole yllättävää, että monet hakevat helpotusta juuri siitä suunnasta.

Tähän kuvaan liittäisin mukaan senkin, että nykyajan asenneilmapiiri jopa tönii tuollaisen ongelmanratkaisun suuntaan: sanotaan, ettei itselleen pidä olla liian ankara, ja kehotetaan nauttimaan elämästä. Itsekuri on ruma sana, ja ajattelu on usein aika hedonistista, ilman että sitä edes ymmärretään.

Positiivista puhetta negatiivisesta ilmiöstä

Kaikkia näitä moniulotteisia ja osin hyvin huolestuttavia painoasioita ympäröi keskustelukulttuuri, jossa painosta ja ylipainosta puhuminen ei ole helppoa. Ihmiskehoon liittyvät asiat yritetään jopa kokonaan rauhoittaa keskustelulta ja puuttumiselta.

Kehopositiivisuudella ilmiönä lienee hyvä tarkoitus, ja jokaisen oma kokemus kehostaan voi tietysti olla millainen hyvänsä. Lääketieteellisestä näkökulmasta kehon koko ei kuitenkaan ole neutraali asia.

Lihavuus lisää riskiä sairastua lukuisiin sairauksiin, kuten tyypin 2 diabetekseen, sydän- ja verisuonitauteihin, astmaan, tuki- ja liikuntaelinsairauksiin, dementiaan, masennukseen, uniapneaan, kihtiin, sappi- ja haimasairauksiin sekä useisiin syöpäsairauksiin. (THL)

Olen aina välillä kuullut ja lukenut keskusteluja, joissa harmitellaan sitä, kuinka terveydenhuollossa joutuu aina kohtaamaan samat puheet ylipainosta. Kerrankin eräs vanhempi nainen kertoi sairaudestaan, joka ”johtui lääkärin mukaan tietysti ylipainosta”. Toteamuksen ivallinen sävy oli vaikea ymmärtää, kun ottaa huomioon, että ylipaino on merkittävä altistava tekijä kyseiselle sairaudelle.

Sitä, ettei kenenkään eikä varsinkaan nuorten painosta saisi koskaan huomauttaa mitään, perustellaan mielipahan lisäksi syömishäiriöillä. Kerrotaan kauhutarinoita teinitytöistä, jotka sairastuvat hengenvaarallisesti anoreksiaan, kun terveydenhoitaja tai poikaystävä sanoo heitä pulleiksi. Sellaisia tarinoita ei sen sijaan kerrota, kuinka Seppo tai Sari on oman lähisukunsa kymmenes jäsen, jolla on korkea verenpaine tai kakkostyypin diabetes keski-ikäisenä, kun kotona syötiin aina turhankin reilusti ja oltiin lapsesta saakka ylipainoisia. Tällaista tarinointiahan pidettäisiin suorastaan törkeänä!

En missään nimessä halua vähätellä syömishäiriöiden vaaroja, ja esimerkiksi anoreksiaan voi todellakin kuolla. Kun pohditaan sitä, miten painosta saa puhua ja saako siitä ylipäätään puhua, voisi kuitenkin muistaa, että myös lihavuus on aidosti vaarallista – sekin voi sairastuttaa ja jopa tappaa.

Valitettavasti terveysnäkökulmaa käytetään joskus lyömäaseena. Sen nimissä ja varjolla painoasioita voidaan kommentoida törkeään sävyyn ja täysin väärissä tilanteissa. Osalla kommentoijista motiivit eivät liity aidosti terveyteen vaan liikkeellä ollaan ketunhäntä kainalossa. Tämäkään ikävä ilmiö ei kuitenkaan muuta tosiasioita: ylipaino on kansanterveydellisesti sekä monen yksilön kannalta todellinen ja vakava ongelma.

Hoikkuus on tänä päivänäkin kelpo tavoite, vaikka tavat siihen pyrkimiseen voivat joskus olla kehnoja ja keskustelu aiheen ympärillä on osin myrkyllistä. Nämä ovat kuitenkin asioita, joihin voidaan vaikuttaa. Keskustelua painosta ei tarvitse kieltää, vaan samoin kuin muissakin asioissa voidaan käyttää harkintaa siinä, mitä sanotaan, missä tilanteessa ja mihin sävyyn.

Paino, painonhallinta ja keho ovat aiheita, joita tulisi käsitellä asiallisesti, mutta tabuja ne eivät saisi olla.

Lämpimin terveisin

Rouva R

P.S. Blogiani voi seurata Facebookissa, jossa postauksia on myös mahdollista kommentoida!

P.P.S. Jos Facebook ei kiinnosta, blogia pystyy seuraamaan Blogit.fi-sivuston kautta!

Kuvat Joachim Schnürle/CC0/Pixabay (ylin), Michal Jarmoluk/CC0/Pixabay (keskimmäinen) ja Atif Hasan Syed/CC0/Pixabay (alin)