Perfektionismin parempi puoli

Perfektionismista puhutaan usein kuin sairaudesta, josta pitäisi parantua. Tavallaan tämä on ymmärrettävää, koska perfektionismi voi vahingoittaa monella tavalla: estää rentoutumasta ja olemasta tyytyväinen saavutuksiin, ajaa mielettömään ylisuorittamiseen ja jopa burn outiin, vaikeuttaa ihmissuhteiden ylläpitoa…

Toisaalta perfektionismia myös ihaillaan. Jotkut pitävät sitä tyypillisenä ”hyvänä huonona ominaisuutena”, jonka uskaltaa kertoa esimerkiksi työhaastattelussa. Lauseella ”olen perfektionisti” on kaksikerroksinen viesti: Kyllä, saatan olla raivostuttavan pikkutarkka ylisuorittaja, mutta olen myös se henkilö, joka saa hommat hoidettua ja hyvää jälkeä aikaan. Siis juuri se, josta voi ajatella, että oho, miten hän tuohonkin pystyi!

Juuri tämä kaksikerroksisuus helposti aiheuttaa sen, että vaikka perfektionismista kärsisi, itseään ei ole välttämättä helppo motivoida luopumaan siitä. Perfektionismin kritisoinnista voi tulla samanlainen tunne kuin laihuuden kauhistelusta herkästi tulee. ”Miten voit olla noin laiha!” sisältää myös kahtalaisen viestin: toisaalta se on ehkä ihan oikeasti kauhistelua, toisaalta siinä on usein mukana ripaus ihailua.

Itse en kannata perfektionismin tyrmäämistä luonnevikana. Perfektionismi on liian käyttökelpoinen ominaisuus, jotta siitä olisi tarpeen puhua kuin korjattavasta viasta. Joskus perfektionismiin kohdistuva huoli sisältää myös ärtymystä siitä, miltä perfektionisti saa muut näyttämään – eli huoli ei ole aina aitoa.

Myös ylempänä kuvattu teennäinen ja pohjimmiltaan ristiriitainen viestintä tympäisee. Niin kauan kuin perfektionismissa on selvästi ihailtava puolensa ja niin kauan kuin se kulkee myös perfektionismiin kohdistuvassa kritiikissä sivujuonteena, kyseistä kritiikkiä on välillä vaikea ottaa todesta. Oma lukunsa on vielä se ristiriita, jonka perfektionismin kritiikki usein muodostaa ympäristön vaatimusten kanssa. Ethän ole niuho perfektionisti – mutta olethan kuitenkin täydellinen suorittaja, kun sitä tarvitsemme!

Jos halutaan pureutua perfektionismiin ongelmana ja välttää ristiriitaisuudet, olisi tärkeää osata eritellä, mikä perfektionismissa on sitä haitallista, mistä tulisi päästä eroon, ja samalla pystyä myöntämään, mikä siinä on itse asiassa hyvää.

Ollaanpa rehellisiä: Perfektionisti voi olla monella tavalla erittäin pystyvä henkilö, jolla on usein hämmästyttävät voimavarat. (Pois luettuna ne perfektionistit, joilla perfektionismi jää ajatuksen tasolle ja itse asiassa estää ryhtymästä mihinkään, koska rima on niin korkealla.) On myös paljon töitä ja tehtäviä, jotka suorastaan edellyttävät jonkinlaista perfektionismia. Haluaisitko esimerkiksi hoidattaa vakavaa sairautta – omaa tai läheisesi – lääkärillä, jonka asenne olisi se, ettei se ole ihan niin justiinsa? Vai toivoisitko, että sinua hoitaisi juuri se tyyppi, joka pyrkii tekemään sen aivan täydellisesti ja on suhtautunut jo opintoihinsa täydellisyyttä tavoitellen?

Tietysti on silti paljon sellaistakin, mikä perfektionismissa on oikeasti huonoa ja haitallista. Näissä asioissa kärjessä on kyvyttömyys lopettaa ajoissa. Voi olla ihailtavaa, että haluaa tehdä asiat erinomaisesti, mutta jos yksityiskohtien viilaaminen jatkuu riippumatta siitä, onko sillä viilaamisella enää todellista merkitystä, voidaan puhua ongelmasta. Koska inhimilliset voimavarat ovat rajalliset, on myös aika varmaa, että ellei itselleen ikinä suo lepoa, jossakin vaiheessa seinä tulee vastaan. Siksi olisi tärkeää osata sanoa itselleen, että nyt riittää.

Perfektionismissa helposti myös hukataan kokonaiskuva ja unohdetaan priorisoida. Kuvainnollisesti sanoen perfektionisti voi olla se henkilö, joka kirjailee kankaaseen täydellisen kauniita nimikirjaimia kultalangoin samalla, kun kangas palaa toisesta päästä. Käytännöllisemmin ilmaistuma perfektionisti voi olla se henkilö, joka hioo työsuorituksiaan niin äärimmäisyyteen asti, ettei huomaa samalla laiminlyövänsä rankasti perhettään ja omaa terveyttään.

Oma viestini perfektionisteille on se, että heidän tulisi opetella kanavoimaan voimavaransa tavalla, joka auttaa heitä ja heidän läheisiään vahingoittamisen sijaan. Jos pystyy puristamaan itsestään ulos viimeisetkin mehut, pystyy myös asettamaan tekemiselleen järkevät rajat. Jos pystyy menemään vaikka läpi harmaan kiven tavoitellessaan täydellistä lopputulosta, varmasti pystyy myös täyttämään kalenterinsa järkevästi niin, että levolle on oma aikansa.

Siispä sinä rakas perfektionisti, ota seuraavaksi täydellisyydentavoittelun kohteiksi seuraavat: täydellisen järkevä aikataulutus, täydellisen oikein mitoitettu ajan ja vaivan käyttö tehtävien merkityksellisyyteen nähden – ja täydellisen tyhjä kalenteri niissä kohdin, kun pitäisi suoda aikaa levolle ja läheisille.

Tunnustan, että itse olen parannuksen tehnyt perfektionisti. Olen valjastanut – mielestäni kohtuullisen onnistuneesti – perfektionismin palvelemaan päämääriäni. Minä en suostu viilaamaan yksityiskohtia maailman romahtaessa ympäriltä. Minä en kehuskele sillä, että tein taas jotakin hommaa yötä myöten. Olen sellainen perfektionisti, joka kokee olevansa lähinnä täydellisyyttä silloin, kun on saanut asiat solahtamaan kalenteriin kauniisti ja voi illalla lopettaa hyvissä ajoin. (Yrittäjän ”hyvissä ajoin” on tietysti suhteellinen käsite, muttei sekoiteta sitä tähän…)

Perfektionismini nostaa kuitenkin edelleen päätään tietyssä muodossa. En ole kasvanut siitä kokonaan ulos enkä edes halua kasvaa. Olen edelleen ihminen, joka haluaa tehdä asiat oikein ja huolella. Ihminen, jolle on kunnia-asia tehdä, mitä on luvannut, silloin kun on luvannut. Ihminen, joka kantaa vastuunsa silloinkin, kun se vaatii suuria ponnistuksia. En ole muuttunut enkä halua muuttua siksi henkilöksi, joka voi huolettaa jättää asiat hoitamatta tai huitaista kaiken sinnepäin taskussaan tusina tekosyytä.

En suostu ikinä myöntämään, että tämä minussa jäljellä oleva perfektionismi olisi huono asia. Se on auttanut minua saavuttamaan asioita, joiden saavuttaminen lähtökohdat huomioiden on ollut epätodennäköistä. Se on kantanut minua monen vaikean ajan yli. Se on itse asiassa kantanut myös läheisiäni vaikeiden aikojen yli. En voi enkä halua tuntea, että tällainen ominaisuus olisi huono asia!

Palaan vielä siihen viestiin, jonka haluan perfektionisteille välittää: Te olette vahvoja. Kanavoikaa vahvuutenne viisaasti!

Lämpimin terveisin

Rouva R

 

Kuvat Pexels/CC0/Pixabay (ylempi) ja Kranich17/CC0/Pixabay (alempi)