”Se on vain rahaa”
Otsikossa mainittuun toteamukseen törmää monenlaisissa yhteyksissä aina yhteiskunnallisista keskusteluista arjen juttuhetkiin. Itse olen aikojen saatossa kyllästynyt erityisesti siihen, miten väitettä rahasta ”vain rahana” käytetään osana (vasemmisto)populistista poliittista keskustelua.
Vaikka kyseistä ajanjaksoa ei sen ankeuden takia niin mielellään muistele, korona-aika nosti esiin monenlaisia ilmiöitä, jotka kaikessa tympeydessään kertoivat ihmisyydestä ja yhteiskunnasta paljon. Koronan jyllätessä myös ”se on vain rahaa” -argumentti oli vahvasti esillä.
Kun julkisessa keskustelussa kiisteltiin siitä, missä määrin yhteiskunta on perusteltua pysäyttää koronan torjumiseksi, tätä pysäyttämistä vastustettiin usein sillä perusteella, kuinka lamauttavaa se on taloudelle – sekä yksilöiden että valtiontalouden kannalta. Tähän puolestaan usein vastattiin moraalisella tuohtumuksella, ettei ihmisten terveyttä tai jopa henkeä voida vaarantaa ”vain rahan” takia.
Jo silloin mietin, mikä siinä rahassa on muka vain. Koronatoimet vaaransivat monien yritysten toiminnan, ja sitä kautta ne vaaransivat monien elinkeinon ja monta työpaikkaa. Jos toimet olisi toteutettu pitkäkestoisempina tai laaja-alaisempina, ne olisivat vaarantaneet vielä enemmän. Ja kyllä, rahastahan tässä puhuttiin, mutta siis vain..?
Kyse oli ihmisten mahdollisuudesta elättää itsensä; maksaa laskunsa, asuntolainansa ja lasten harrastukset. Yrittäjien kohdalla pelissä saattoi olla vielä paljon enemmän kuin kuukausittainen palkka. Edelleen: mikä tässä oli vain rahaa? Ja tämähän on hyvä kysymys nimenomaan inhimillisestä näkökulmasta, ei vain jostakin kylmästä rahapuheesta käsin!
Toki yhteiskunnan rattaiden jarruttaminen vaikutti ja olisi voinut vaikuttaa vielä enemmän myös talouteen yhteiskunnallisella tasolla. Siinäkin kontekstissa raha on vaikea nähdä vain rahana. Itse asiassa sitä koronaakin hoidettiin – aivan niin – rahalla! Rahaa tarvittiin myös sekä korona-aikana että sen jälkeen muuhunkin julkiseen terveydenhuoltoon ja ylipäätään kaikkeen, mitä julkisilla varoilla tehdään alkaen koulutuksesta ja päättyen vanhustenhoitoon. Miten tällaisten asioiden ja niiden rahoituksen osalta voitiin mitenkään puhua vain rahasta? Mitä vähäteltävää näissä asioissa oli?
No, ehkäpä jätän korona-ajasta paasaamisen sikseen ja siirryn ajankohtaisempiin asioihin. Tälläkin hetkellä nimittäin terveydenhuolto – ja laajemmin sote – sekä raha puhuttavat. Nytkin ilmoilla on sitä ajattelua, kuinka kauheaa on, jos hintalapusta – eli siitä ”vain rahasta” – edes kehdataan puhua samassa lauseessa, kun puhutaan ihmisten terveydestä ja sen hoitamisesta.
Tavallaan minäkin tietysti ymmärrän sen ajatuksen, kuinka kauhistuttavaa on asettaa vaakakuppeihin vaikkapa heikkokuntoiselle vanhukselle tehtävien toimenpiteiden mahdollistamat muutamat lisäelinviikot ja niistä syntyvä viisi- tai jopa kuusinumeroinen kustannus. Ymmärrän sen, koska kyllä vain: jotakin todella kamalaa tässä on minunkin mielestäni, kuten ihmiselämän hinnoittelussa ylipäätään!
En kuitenkaan voi sivuuttaa myöskään vielä syvemmälle meneviä kysymyksiä, kuten että maalataanko tästä asetelmasta sittenkään oikeaa kuvaa ja onko vastakkainasettelu oikeasti – ainakaan yksinomaan – juuri tämä. Tässä kohdin pääsemme siihen populismiin: kyllä, tuntuu järkyttävältä miettiä setelitukkoa toisessa vaakakupissa ja terveyteen ja jopa henkeen liittyviä asioita siellä toisessa vaakakupissa. Mutta entä jos asiaan liittyy (myös) toisenlaisia vaakoja?
Jos asia olisi niin yksinkertainen, että säätämällä arvot kohdilleen rahat arvojen mukaiseen toimintaan ilmestyisivät aina jostakin, se olisi todella ihanaa. Uskon, että se olisi sitä jokaisen mielestä, poliittiseen kantaan katsomatta! Näinhän asia ei kuitenkaan ole.
Raha – sekä kansalaisen kukkarossa että julkisina varoina – harvoin ilmestyy vaan se tehdään. Lopulta rahan takaa, kun tarpeeksi kauas jäljitetään, löytyy lähes aina jonkun työtä. Kun joku tekee rahat työllään, se tarkoittaa sitä, että hän käyttää siihen aikaansa, energiaansa ja jaksamistaan, ainutkertaista elämäänsä. Se raha ei siis tosiaankaan ilmesty – eikä se tässäkään mielessä ole vain.
Koska rahaa ei ole loputtomasti, se käytännössä tarkoittaa, että sen käyttämiseen – myös julkisessa taloudessa – liittyy aina valintoja, rajauksia ja priorisointia. Se kysymys, onko hyväksi tai oikein käyttää valtava summa vaikkapa siihen vanhuksen muutamaan lisäelinviikkoon (joita niitäkään ei voida taata), muuttuu paljon vaikeammaksi, kun kysytään, paljonko tämä saa olla pois esimerkiksi työikäisten syöpähoidoista tai keskosten tehohoidosta? Tai vaikkapa niiden vanhusten hoidosta, joiden kohdalla yleiskunto ja terveydentila antavat aihetta uskoa, että tehokas hoito voisi tuottaa kokonaisia terveitä elinvuosia?
Tuntuisi toki eettisesti kestävimmältä ajatella, ettei ihmisen terveydelle tai hengelle saa koskaan, missään yhteydessä asettaa hintalappua, ei edes epäsuorasti vaikkapa juuri julkisen terveydenhuollon varojen kohdistamisen kautta. Jos realismia kuitenkin on se, että näin jossakin määrin väkisinkin tapahtuu, on haitallista ja jopa vaarallista hiljentää aihetta koskevaa keskustelua. Pahimmillaan tämä on juuri sitä populistista huutelua, jolla kerätään moraalisia irtopisteitä.
Useinhan – ja tämä koskee monia muitakin asioita kuin sote-kysymyksiä! – vastakkain eivät oikeasti ole ”vain raha” ja jokin ylevämpi arvo kuten terveys. Jos asia olisi näin, aihetta kiivaaseen poliittiseen kissanhännänvetoon olisi huomattavasti nykyistä vähemmän. Sen sijaan vaakakupeissa ovat rahan ja sen rajallisuuden kautta usein erilaiset rahankäyttökohteet – joista useatkin ovat hyvin, hyvin tärkeitä. Raha asettuu siis usein enemmänkin vaa’ankieleksi kuin painoksi toiseen vaakakuppiin. Ja juuri se tekee rahan ja eettisten kysymysten rajapinnasta usein niin kaltevan, liukkaan ja epätarkan.
Monessa mielessä raha todellakin on vain rahaa – mutta on syytä varoa, ettei tällaisilla toteamuksilla vedetä mutkia väärällä tavalla suoriksi eikä peitellä moniulotteista ja mutkikasta todellisuutta rahan takana.
Lämpimin terveisin
Rouva R
P.S. Löydät blogin myös Facebookista!
Kuva Alexas_Fotos/CC0/Pixabay