Viholliseni: viime hetki

Aina välillä kuulee veisteltävän huumoria siitä, että onneksi on olemassa viime hetki, koska muuten mitään ei saisi tehdyksi. Minua tämä vitsi ei jaksa naurattaa.

En näe mitään erityisen hauskaa siinä, että varsin suuri osa aikuisistakin ihmisistä jättää asioiden tekemisen viime hetken paniikin hoidettavaksi. Minussa tämä herättää negatiivisia mielikuvia: aikatauluttaminen on mennyt pieleen, toiminnanohjaus on heikkoa, itsekuri riittämätöntä…

En kiistä, etteikö viime hetkeen jättäminen olisi inhimillistä. Onhan se! Kuitenkin saman virheen toistaminen vuodesta toiseen ja tilanteesta toiseen herättää väkisinkin pienen epäuskon: Eikö voisi opetella parempia toimintatapoja? Eikö oikeasti voisi?

Myönnän, että negatiivisuuteni taustalla ovat omat huonot kokemukseni. Joskus olen toki itsekin langennut viime hetken kiroihin ja sitten puskenut hommaa valmiiksi yötä myöten itkua tihrustaen. Vielä useammin olen kuitenkin ollut sijaiskärsijänä siinä, että joku muu on jättänyt hommat viime hetkeen. Minua on huudettu hätiin viime hetken paniikissa, yleensä itselleni täysin sopimattomana ajankohtana. Tai sitten joku on arvioinut viime hetken pidemmäksi kuin se onkaan ja missannut deadlinen. Jos tämä on tapahtunut tilanteessa, jossa olen omalta osaltani tehnyt kaikkeni homman hoitamiseksi maaliin asti, tympääntymistä on ollut vaikea välttää.

Voisin jotenkin hyväksyä sen, että ihmiset ympärillä tekevät asioita itselleen sopivalla tavalla, vaikkei se olisikaan minua miellyttävä tapa. Mutta samalla, kun olen tavannut lukemattomia viime hetkeen jättäjiä, olen tavannut erittäin vähän viime hetkeen jättäjiä, jotka edes itse pitäisivät käytöksestään! Päinvastoin viime hetken paniikki on usein todellakin paniikki. Tämä saa kieltämättä miettimään, että kun itsekin kärsii tilanteesta, eikö tosiaan olisi mahdollista kehittää toimintatapojaan.

Ymmärrän, ettei esimerkiksi ajan hahmottaminen ja aikatauluttaminen ole kaikille yhtä helppoa. Sitä voi kuitenkin opetella. Jos on jo erinäiset kerrat huomannut, ettei tietyntyyppistä projektia saa tehtyä alusta loppuun yhdessä päivässä, tästä on mahdollista oppia. Samoin siitä voi ottaa opikseen, jos on havainnut, että itsellä on ylipäätään taipumus yltiöoptimismiin ajankäytössä. Kun tietää, ettei oma arvio johonkin asiaan kuluvasta ajasta pidä yleensä paikkansa, sen arvionsa voi mielessään automaattisesti vaikka tuplata. Jos uskoo saavansa homman valmiiksi päivässä, varaa siihen vähintään kaksi. Jos oma arvio kuitenkin pitää paikkansa, harvoin siitä, että homma on valmis ennen viimeistä hetkeä, on mitään vahinkoa.

Niillä henkilöillä, joilla viime hetkeen jättäminen ei ole satunnainen lipsahdus tai ylikireiden aikataulujen sivutuote vaan kroonista käytöstä, olen usein huomannut yleisiä ongelmia lykätyssä tarpeen tyydytyksessä. Ei osata alkaa hoitaa ajoissa asiaa, joka on vailla kiinnostavuutta tai ainakin työläs, vaan mieluummin keskitytään hauskempiin puuhiin, kunnes viime hetkellä on vihdoin pakko tarttua toimeen. Näin saatetaan toimia, vaikka pohjimmiltaan ymmärrettäisiin, että itselläkin olisi parempi mieli, jos myös ne vähemmän houkuttelevat hommat hoidettaisiin ennen, kuin kiire näykkii kantapäitä.

Sen lisäksi, että viime hetkeen jättäminen aiheuttaa stressiä itselle ja mahdollisesti myös muille, sen kenties suurin ongelma on siinä, että se syö pelivaran. Jokainen meistä lienee käytännössä kokenut, että pelivaraa silloin tällöin tarvitaan. Kesken homman voi ilmetä odottamattomia uusia asioita, jotakin voi rikkoutua, jotakin täytyy kenties selvittää… Jos on alun perinkin liikkeellä yltiöoptimistisella aikataululla, pienikin viivästys voi aiheuttaa sen, että deadlinesta mennään ohi paukkuen. Eikä se välttämättä aina tarkoita vain noloa selittelyä ja muiden närkästystä, vaan joskus deadlinen noudattamatta jättäminen voi johtaa siihen, että on oikeasti ku… keltaisessa nesteessä.

Eikö jo ennen mainittuun nesteeseen joutumista kannattaisi alkaa opetella taitoja, jotka auttavat selättämään viime hetken? (Tai voisiko sen tehdä vaikka vain minun mielikseni? Pliis?)

Lämpimin terveisin

Rouva R

 

Kuva Gerd Altmann/CC0/Pixabay

Kommentit (2)
  1. No ei, pakko on paras muusa ja tietysti viime hetki käytetään hyväksi. Se tosin täytyy sanoa, että jos muita joutuu vinkumaan apuun viime hetkellä, on joku mennyt pieleen ja se tietysti meitä muita sitten ärsyttää. Samoin siinä tapauksessa, että oikeasti myöhästyy. Minulle ei ole koskaan käynyt noin ja sanonkin mielelläni että viime tingassa ei ole myöhässä, minä teen laatua silloin.

    1. Kiitos kommentistasi, Annepa!

      Kuten kirjoitin, olen tavannut kovin vähän ihmisiä, jotka itsekään nauttisivat asioiden jättämisestä viime hetkeen, vaikka he niin toistuvasti tekisivätkin. Usein on niin, että viime hetkeen jättämistä ehkä puolustellaan muttei kuitenkaan vaikuteta lainkaan tyytyväisiltä sitten, kun se viime hetki koittaa ja tehtävää aletaan suorittaa tukka putkella. Mutta jos tämä ei sinulle aiheuta stressiä tai sinulle on ihan OK toimia stressin alla, niin ilmeisesti viime hetkeen jättäminen on sinulle sopiva toimintatapa. Ei se tietenkään muille kuulu, jos silläkin tavalla saat velvoitteesi hoidettua määräajassa eikä toimintatapasi muutenkaan aiheuta muille harmia!

      Sitä en kuitenkaan ihan ymmärrä, kun sanoit, että viime hetki tietysti käytetään hyväksi. Se kuulostaa siltä, kuin kyseinen viime hetki jollakin tavalla menisi hukkaan, ellei sitä käytettäisi deadlinea vasten painamiseen. Itse en tästä ajatuksesta saa oikein kiinni. Vuorokaudessa on tunteja aina saman verran eikä mikään niistä pyyhkiydy pois, vaikka jokin tehtävä suoritettaisiin edellisenä päivänä eikä kellon kanssa kilpaa viimeisellä hetkellä. Se viimeinen hetki käytettäisiin sitten vain johonkin muuhun, ilman stressiä ja painetta. Mutta jos sitä stressiä ei tosiaan tunne tai se ei haittaa, niin ei se kilpajuoksu tietenkään kiellettyä ole!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *