Mitä jos ensikohtaamisilla esittelisimmekin itsemme kokototuus edellä…?

Jos kertoisimme ensitapaamisella itsestämme täysin totuuden mukaisesti, silottelematta, poistamatta mitään, pyöristämättä kulmia tai nostamatta esiin vain erinomaisia piirteitämme, ystävystyisimmekö, rakastuisimmeko ja saisimmeko halutun työpaikan? Ajatus alkoi kutkuttaa minua luettuani Jani Toivolan Rakastettu-kirjan.

Toivola pohti teoksensa loppupuolella tutustumista ja rakastumista, sitä, kelpaisiko juuri sellaisenaan kuin on. Houkuttelisiko ja kiinnostaisiko ihmisenä kaikkine kummallisuuksineen, hassuine tapoineen ja ihan autenttisena itsenään, jos heti ensitreffeillä toisi näitä esiin. Haluaisiko joku tutustua ja sitoutua mieheen, joka on ylipedantti siivooja, toimii ajoittain itsekkäästi ja tuntee olevansa usein oikeassa omine vahvoine mielipiteineen? Lopuksi hän kirjoitti listauksen vain näistä tavoistaan, piirteistään ja erikoisuuksistaan.

Kirjan luettuani jäin miettimään omaa listaustani. Ja tässä se tulee. Minun soidinlauluni.

• Olen äkkipikainen ja kärsimätön luonne . Olen nopea liikkeissäni. En harkitse liikoja, vaan toimin.
• Jaksan jossitella ja jankuttaa, mieleni prosessoi satoja erilaisia vaihtoehtoja, joista valitseminen on lopulta minulle aina yhtä vaikeaa.
• Olen joskus hyvinkin mustavalkoinen enkä välttämättä osaa kuvitella asiayhteyteen harmaan sävyjä, saati värejä.
• Toisinaan – oikeastaan usein – olen värikäs ja luova heittäytyjä. Haalin monenlaista työtä ja toimintaa itselleni ja heittäydyn niihin täysillä. Arkeni on melko täynnä kaikenlaista pikku puhdetta.
• En ymmärrä laiskuutta enkä saamattomuutta, minun on hankala hyväksyä tekemättömyyttä ja sitä, etteivät asiat etene.
• Olen levoton, kun minulla ei ole riittävästi älykästä tekemistä.
• Pidän omista tavoistani toimia, pidän niitä tapoja herkästi myös ”oikeina” tapoina toimia…
• Sen, minkä suunnittelen, sen teen. Vaikka siinä menisi ikuisuus. Olen päättäväinen ja hion lopputulosta, kunnes olen täysin tyytyväinen.
• Nauran kovaan ääneen itsekseni ja seurassa – itsehillintä on hankalaa, kun vauhtiin päästään!
• Kaivelen hampaitani milloin milläkin (teepussin lanka tai päällispussin kulma ovat erinomaisia tähän tarkoitukseen), sillä en kestä mitään ylimääräistä hampaiden väleissä.
• Kun nukun, pitää olla täysin hiljaista, pimeää ja riittävän viileää. TV ei saa olla päällä, eikä vieressä nukkujan sovi räplätä kännykkäänsä vieressäni.
• Vaikka olen tietyissä asioissa pedantti ja esimerkiksi keittiöni on aina siisti, autoni muistuttaa usein kaatopaikkaa.
• Olen yksintekijä, vaikka sosiaalinen olenkin. Taidan ryhmätyöt ja johdan tai koordinoin mieluusti ryhmää, mutta jos saan valita, teen yksin.
• Valitan herkästi ja aivan varmasti kylmästä, haaleasta ja huonosta ravintolaruoasta. Pyydän uuden kahvin vanhan, kitkerän ja ei-niin-kuuman tilalle. Kotonakin saa sinnepäin tuotoksia, ravintoloissa ja kahviloissa vaadin laatua!
• Pidän hieman ylikypsästä pastasta, en perusta liiemmin al dente -ominaisuudesta.
• Perunatkin nautin mieluummin liian pehmeinä kuin yhtään raakoina. En edes ole perunaihminen.
• En ole myöskään emäntätyyppiä, en ole villeissä kuvitelmissakaan yhdenkään tähden pyykkivuoren emäntä. Kotityöt ovat raastavia ja ruoanlaitto perhearjen pakko. Jatkuva emännöinti kuluttaa. Vähemmälläkin selviää.
• Syön nopeasti, mutten kuitenkaan kutsu sitä hotkimiseksi. Se on jonkinlaista alkukantaista syömisen riemua ja osa äidillistä ”minun on ehdittävä syödä, ennen kuin lapsi herää/huutaa/vaatii” -viettiä.
• En silitä kuin pakon edessä.
• Kimmastun herkästi, lepyn hiljalleen. Silti vain harvoin syytän muita omista kömmähdyksistäni.

Millaiselta sinun listasi näyttää?

Tähän on tultu.

Minna