Voihan ruusufinni! Mitä kuuluu ruusufinnille nyt?
Kuten otsakkeesta saattaa arvata, hieman yli puoli vuotta sitten kasvoihin ilmestynyt ruusufinni elää ja voi hyvin. Se ei ole kovin mukava uutinen, ja alan olla korviani myöten täynnä koko iho-ongelmaa. Tai ihosairautta oikeammin. Kirjoitin aiemmin blogissa ruusufinnistäni ja siitä, minkälainen hoitosuunnitelma minulle tehtiin. Jatkoin alkuperäisestä suunnitelmasta liki neljä viikkoa rasvahoitoa, sillä piipahdimme viikon lomareissulla Kreikassa enkä olisi halunnut suun kautta antibioottikuuria ajallisesti siihen.
Minulla oli kovat odotukset rasvahoidosta, vaikka erilaisissa asiaan erikoistuneissa ryhmissä ja kaikenlaisilla palstoilla varoiteltiinkin, että eihän niistä mitään apua ole oikeasti. Minä uskoin ja toivoin viimeiseen saakka, että olisi ollut. Mutta ei ollut. Molemmat minulle määrätyt ruusufinnivoiteet (Soolantra iltaisin, Skinoren aamuisin) toimivat kivasti alkuun ja hetkittäin muutenkin, mutta mitään isoa ja ihmeellistä niillä ei aikaansaatu. Valitettavasti.
Olin tämän (lopulta liki kahdeksan viikon) voidekuurin aikana ajoittain iloinen ja innostunut, sillä aamuisin iho näytti paremmalta kuin lähtötilanteessa. Usein iltapäivän puolella melkein itkin: kasvot ovat kuin jonkin rokon peitossa! Ja sitä rokkoa en saanut kuriin millään. Iho oli aiemmin vain kirjava, punakka ja sinne tänne ilmestyi näppyjä. Sitten, kun se villiintyy, nousee kipeitä kraatereita leukaan, otsaan ja erityisesti poskipäihin. Osa niistä kehittyy märkäpäiksi, suurin osa sen sijaan vain on ihon alla.
Miten sellainenkin on mahdollista?
Jouduin (ja joudun!) nuhtelemaan itseäni monesti koskiessani kasvojen näppyjä. Niihin ei tietenkään saisi koskea eikä niitä saisi puristella. Arvatkaa, oliko tätä ohjetta vaikea noudattaa?
Lääkerasvoilla saavutettiin lähinnä hienoista ja hetkittäistä ihon kunnon kohenemista, ja tiesin jo viidennen viikon kohdalla, että haen minulle tämän ”koeajan” jälkeen määrätyn 50 vuorokauden antibioottikuurin. Mutkia matkaan toi aurinkoinen lomareissu Kreikkaan. Keskusteltuani lääkärin kanssa päätimme jatkaa rasvoilla matkan jälkeiseen aikaan saakka, ja jos tarve edelleen vaatii, suun kautta antibiootin voi aloittaa hetki matkamme jälkeen.
Ruusufinnissä kamalinta omalla kohdallani on se, etten ole tottunut huonokuntoiseen ihoon. Ihossani ei ole koskaan ikinä ollut mitään hämminkiä, ei murrosiässä eikä raskausaikoina, ei imetysaikoina eikä stressaavissa tilanteissa. Koskaan. Ikinä. Huomaan, että kasvoni ihon kunto häiritsee minua niin paljon, että kiukuttaa ja itkettää – miten iho voi yhtäkkiä olla aivan paska? Anteeksi.
Koska asia alkaa käydä psyykeen päälle, selvittelin ihon räjähdystä. Koronarokotteet ja koronan sairastaminen. Sain vihiä asiasta ja lähdin ihan kansanterveystieteilijä-tutkijana selvittämään asiaa. Ja totta se on! Koronarokotteet ja koronan sairastaminen saattavat sekä laukaista ruusufinnin että pahentaa jo olemassa olevia ruusufinnin oireita. Katsoin ihoani aiemmin ottamistani kuvista ja etsin kohtaa, joss se on vielä ollut normaali. Totesin, että sairastumiseni ajoittuu mukavasi juuri toisen rokoteannoksen jälkeiseen aikaan. Näin on käynyt monille (niillä jo edellä mainitsemissani palstoilla), ja tutkimustieto varmistaa asian tieteellisen puolen.
Myös ihotautilääkärit ovat todenneet tämän. Näyttöä siis on!
Harmittava vaiva, enkä siitä ihan vielä päässyt. Osalle aurinko villiinnyttää ruusufinnin, mutta minun kohdallani ihotautilääkäri jo totesi, että saattaa olla, että aurinko tekisi Välimeren iholleni jopa hyvää tässä kohdassa. Näin tekikin. Kreikassa muutamien päivien lomailun jälkeen poskipäät rauhoittuvat, samoin otsa ja leuka.
Ihoni näytti paikoin jopa terveeltä, ja parina aamuna ehdin jo miettiä, että ehkä tämä tästä, kunnes kotiin paluutamme seuraavana päivänä peruin pohdintani. Kunnollista paranemista ei nyt taideta ilman antibioottia saavuttaa. Ei ainakaan, kun kotimaassa lämpömittari on plus 15 hujakoissa ja auringon hellivää otetta saa odotella.
Tähän on tultu.
Minna