Kaikenlaisia oivalluksia viikon varrelta

Jos viime viikko tuntui jollakin tavalla pitkältä, tämä viikko on mennyt ihan ihmeen nopeasti. Viikkoon on mahtunut tekemistä, menemistä, tulemista ja kaikenlaista säätöä ja vääntöä – myös oivalluksia! Niitä kokosin tähän viikon parhaat -postaukseen.

Aurajokirannan maisema

Alkuviikon tein tiiviisti töitä. Huomasin (tai oivalsin?) jälleen, että kävelyt kampukselle ja takaisin kannattavat. Vaikka sataa, kannattaa matkaan lähteä apostolin kyydillä. Työssä on virkeämpi, koneella jaksaa istua paremmin, saa oman hetken vaikka äänikirjan parissa, saa leputella ajatuksiaan työstä takaisin tullessa ja mikä tärkeintä, päivän liikunta-annos täyttyy kuin huomaamatta, sama koskee ulkoiluannosta.

Hain journalistiharjoittelupaikkaa Helsingin Sanomien Turun toimituksesta ja sain sen. Kävin viikko sitten perjantaina tiukassa ja mielenkiintoisessa haastattelussa. Tämän viikon torstaina sain tietää, että tämä palkallinen harjoittelupaikka on minun. Olen onnellinen! Kun pohdin haastattelutilannetta – oikeastaan koko hakuprosessia – oivalsin, että aina kannattaa kurkottaa korkealle, pitää kiinni omista unelmistaan ja ajatuksistaan. Ja mikä tärkeintä, yrittää! ”Ei saa luovuttaa” onkin yksi elämänmottoni.

Kahvinkeitin kenkkuilee. Laskin sen toimintavuosia ja pääsin tulokseen yli viisi vuotta, alle kymmenen vuotta. Mokka Master on palvellut kivasti, mutta aina silloin tällöin se tekee tepposet: tippalukko ei toimi mihinkään suuntaan, osat irtoilevat, suodatinteline präkää ja kahvi jäähtyy liian nopeasti. Mainittakoon, että keitin on vanhaa mallia eli siinä ei ole aikakatkaisinta. Onneksi.

Kun katselin masiinaa ja laskin toimintavuosia, ajattelin, että kokoan kerran uudelleen koneen, vaihdan suodatinpusseja (kahvi ei taida kunnolla tippua näiden halpissuodatinpussien läpi…), puhdistan ja pesen jokaisen osasen.  Tämän jälkeen kone toimittikin varsin maukkaat kahvit monena aamuna ja iltapäivänä. Oivalluksena ehkä se, että vanhaa kannattaa korjata eikä heti lähteä kaupoille uutta hankkimaan. Ekologista.

Oranssi kukkakimppu pöydällä

Olin rautainfuusiossa perjantaina. Kaksi ja puoli vuotta sitten olin viimeksi samassa paikassa, saman lääkärin toimesta. Lokakuussa aloin tuntea raudanpuutteen oireita, joulukuussa ne voimistuivat ja tammikuun labroissa näytti jo pahalta. Entiset oireet palailivat yksi kerrallaan, lopulta puhuminenkin hengästytti, mikä on opettajan työssä melko ikävää. Kaksi ja puoli vuotta sitten sain tämän hoidon sivutyöni työterveyden kustannuksiin, nyt maksoin käynnin ja infuusion itse. Kyllä se hiukan kirpaisee kaikkinensa, mutta on ehdottomasti hyvä sijoitus itseen ja omaan hyvinvointiin. Siinä viikon paras ja tärkein oivallus.

Yksitoistavuotias osallistui seurakisoihin, 60 metrin aitajuoksuun, 13-vuotiaiden tyttöjen sarjassa, johon hän siirtyi alkuvuodesta vielä 11-vuotiaana. Matka Tampereelle alkoi Kupittaan hallin pihasta iltapäivällä ja päättyi samaan paikkaan puoli yhdeltä yöllä. Viestittelin tytölle muutamia kertoja päivän aikana, ja sydämeni oli särkyä, kun hän kirjoitti kaiken menneen huonosti. Että hän oli ensimmäistä kertaa ikinä viimeinen. Aidat tuntuivat korkeilta, suoritus takkuiselta. Lohdutin ja kannustin – uusi sarja, uudet, 15 cm korkeammat aidat, ensimmäinen aitakisa uudessa, vuotta vanhempien sarjassa. ”Anna itsellesi armoa ja aikaa, kesän jälkeen kirkastuu!”

On rankkaa hävitä ja on rankkaa huomata, ettei olekaan heti yhtä hyvä ja mitalisijoilla, kuten aiemmin edellisessä sarjassa. Tsemppasin ja tuin etäältä. ”Harjoittelu tekee mestarin, tämä on vasta alkua!”

Sitten sain juoksuvideon. Kyyneleet nousivat silmiini. Miten hienosti hän aitoi. Kaikki komeasti yli. Mutta tärkein huomioni oli se, miten videon taustalla kuului joukkuetovereiden kannustus. He huusivat yksitoistavuotiaan nimeä ja hurrasivat. Minä itkin melkein ääneen.  Joukkueella on väliä, ihmisillä on väliä.

Kaikki lähtee ihmisistä. Aina.

Tähän on tultu.

Minna

puheenaiheet ystavat-ja-perhe ajattelin-tanaan oma-elama
Kommentit (2)
  1. Mietin tuota rautainfuusiota, eikö sellaisen pitäisi kuulua jo perusterveydenhuoltoon? Saati sitten opettajan työterveyshuoltoon. Millä perusteella joudut maksamaan siitä itse?

    1. Hyvä kysymys ja havainto. Näinhän sitä luulisi, mutta. Näin se ei ole. Meillä ainakin Turussa on todella tiukat kriteerit sille, kuka saa infuusion julkisesti. TYöterveyssoppariin tämä ei kuulu. Valitettavasti. Viime kerralla kuului.

      Minna

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *